Vappua, äitienpäivää ja muitakin keväisiä vapaapäiviä on ihana juhlistaa brunssin merkeissä. Tässä taannoin ystäväni kutsui joukon kavereita sunnuntaibrunssille. Ystäväperheen uusi, kaunis ja valoisa koti onkin kuin tehty tällaisiin kokoontumisiin. Ja entäs sitten ne tarjoilut! Olimme sopineet, että jokainen tuo vähän jotain täydennystä brunssivalikoimaan, mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että päivän emäntä oli ylittänyt itsensä ja loihtinut pöytään sellaisen valikoiman herkkuja couscoussalaatista New York -cheesecakeen, että vatsa pömpötti vielä illallakin.

Itse tein brunssipöytään pataleipää. Tuunaan leipätaikinan usein ennen paistamista esim. myslillä tai leseillä. Tällä kertaa käytin Stockmannilta ostamaani foccaccia-maustesekoitusta. Pataleipähän on tosi helppo tehdä, suosittelen kokeilemaan, vaikka tuntuisikin, että jauhopeukalo on keskellä kämmentä. Taikinan ainekset sekoitetaan keskenään, jätetään taikina kohoamaan 12 tunniksi (itse teen yleensä taikinan illalla ja paistan leivän aamulla) ja kohoamisen jälkeen taikinapallo siirretään pataan, jossa se paistetaan alkuun kansi päällä ja lopuksi vartti ilman kantta. Laiska leipuri vuoraa padan leivinpaperilla, jolloin säästyy ylimääräiseltä tiskiltä. Leivän maku, tuoksu ja ulkonäkö ovat todella kuin suoraan ranskalaisesta maalaisleipomosta, ensimmäisellä kerralla olin suorastaan hämmentynyt täydellisen onnistuneesta lopputuloksesta. Käytössäni on perinteinen musta kokkipata, mutta kuulemma leipä onnistuu vaikkapa kattilassa (varmista, että käytössä oleva astia kestää uunin lämpöä!). Pataleivän perusohje löytyy netistä googlettelemalla.

Leivän kaveriksi lupasin tuoda levitettä. Perus Philadelphian sijaan halusin tehdä jotain vähän erityisempää ja päädyin pienen mietinnän jälkeen porkkanalevitteeseen ja hummukseen. Ohjeet molempiin löytyivät Sydänruokaa*-keittokirjasta. Sydänmerkin julkaisemaa kirjaa voi suositella muillekin ruuhkavuosien kiireessä sen ikuisen maistuvuus-helppous-terveellisyys -kolmiodraaman kanssa kamppaileville perheenäideille ja -isille. Kirjassa on oikeasti helppoja ja herkullisia reseptejä, perusruokaa pienellä twistillä, pakastevihanneksille nyökytellään hyväksyvästi ja valinnat on vielä tehty sydänterveyden kannalta oikeaoppisesti.

Porkkanalevitteen ohjetta kyseltiin brunssipöydän ääressä, joten tässäpä teidänkin iloksi vaikkapa vappubrunssille tämä helppo ja herkullinen resepti, suoraan Sydänruokaa-kirjasta:

 3 porkkanaa

vettä

50 g rasiamargariinia

1/4 tl suolaa

1/2 dl tuoretta rakuunasilppua

1/2 dl tuoretta persiljasilppua

Kuori ja paloittele porkkanat. Keitä porkkanapalat kypsiksi vedessä. Kypsennysaika on 15-20 minuuttia, palakoosta riippuen. Kaada keitinvesi pois, survo kypsät porkkanat haarukalla ja anna jäähtyä. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Anna levitteen maustua jääkaapissa ainakin tunnin ajan.

Saimme Sydänmerkiltä yhden Sydänruokaa-kirjan arvottavaksi myös teidän lukijoiden kesken. Arvontaan voit osallistua joko Facebook-sivuillamme tai jättämällä kommentin tämän postauksen alle (muista jättää tunnistettava nimimerkki/sähköpostiosoite). Arvonta päättyy sunnuntaina 3.5.2015.

*Sydänruokaa-kirja saatu blogin kautta. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram