Viihdekeskus Flamingon ravintoloiden testaus sai jatkoa kun lähdimme ruokailemaan ravintola Amarilloon. Amarillo-ketjun ravintolat ovat monille tuttuja ehkä enemmänkin vilkkaasta yöelämästä, mutta Flamingon ravintola toimii mainiosti myös lapsille sopivana ruokapaikkana. Amarillon ruokatarjonta on perus TexMexiä ja listalta löytyykin paljon burritoja, fajitaksia ja alkupalaksi pöytään tuodaan nachoja salsan kera. Meidän testiporukasta nälkäisiä olivat tällä kertaa vain aikuiset, joten lapset saivat siirtyä suoraan jälkiruokaan. Lastenlista näytti kuitenkin kattavalta sekin ja jäi ihan harmittamaan, että listan ruokia ei nyt päästy testaamaan. 

Olimme Flamingossa liikenteessä arki-iltapäivänä ja ravintolassa oli paremmin kuin hyvin tilaa. Saimmekin valita vapaasti pöydän aivan ravintolan leikkialueen vierestä. Näin ollen lapset saivat leikkiä rauhassa, samalla kun vanhemmat jo alkoivat nauttimaan myöhäisestä lounaastaan. Ja leikittävää paikassa tosiaankin riitti! Leluja oli runsaasti ja kaikki lelut olivat (ainakin vielä) todella puhtaita ja muutenkin hyväkuntoisia. Monissa ravintoloissa kun tekee jopa ihan pahaa, kun lapset halailevat likaisia ja nuhjuisia pehmoleluja, mutta Flamingon Amarillossa sitä ongelmaa ei ollut. Ruoka valmistui kätevästi leikkihellalla ja nukkekin sai ruuasta oman osuutensa. 

 

Flamingon Amarillo sopii siis puitteidensa ja ruokalistansa puolesta hyvin lapsiperheillekin. Ainoa pettymys oli ravintolassa sijaitsevat saniteettitilat. Muuten siistit ja tilavat tilat eivät nimittäin sisältäneet lainkaan lapsiystävällisiä välineitä. Potta ja hoitotaso puuttuivat, mutta onneksi sentään käsisuihku löytyi joten saatiin taaperon vaipanvaihto hoidettua. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram