Varmaankin jokaiselle vanhemmalle tuttu tunne on huoli; mitä jos sille sattuu jotain, sille omalle pienelle. Jos sitten sattuu oikein pahasti, hyvää hoitoa saa Helsingissä Lastenklinikalla. Kaikki meistä, jotka ovat Lastenklinikalla asioineet, todennäköisesti allekirjoittavat sen, että sairaalan henkilökunta tekee mahtavaa työtä pienten potilaiden eteen, mutta lähes 70-vuotiaat tilat ovat aikansa eläneet ja mm. sisäilmaongelmien ja ahtauden takia kipeästi kunnostuksen tarpeessa.

Monet ovat varmasti tietoisia myös Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeesta. Uuden, nykyajan vaatimukset täyttävän lastensairaalan valmistumiseen tarvitaan julkisen rahoituksen lisäksi myös yksityisten panostusta ja monet tahot ovatkin jo osallistuneet lastensairaalatalkoisiin. Teatterimuseo tempaisee näin joulukuussa uuden lastensairaalan hyväksi Galleria Esplanadiin pystytetyllä Saako sitä syödä - Teatteriruokaa pop up -näyttelyllään. Kauppakeskuksen toisessa kerroksessa sijaitseva näyttely on avoinna 2.-19.12. ja vapaaehtoisen pääsymaksun tuotto luovutetaan kokonaisuudessaan Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle.

Näyttelyssä on esillä ihania herkkuja ja huikean hienoja rooliasuja sekä rekvisiittaa monista lapsillekin tutuista näytelmistä. Salaisuuksiakin paljastuu, kuten se, mitä oikeasti onkaan näyttelijän teekupissa... Hiukan isommat lapset voivat näyttelyssä miettiä myös ruoan alkuperää. Testiryhmän naperoista (iältään 1,5 v.-4 v.) hauskinta näyttelyssä oli availla kurkistusluukkuja, joiden takaa löytyi syötävän hyvännäköisiä yllätyksiä. Mielikuvituksen saa päästää valloilleen näyttelyn hassuja herkkuhattuja sovitellessa. Saako sitä syödä -näyttelyssä on paikalla asiantunteva opas, joka kertoo näyttelystä ja esillä olevista teoksista mielellään tarkemmin. Lisäksi (päiväkoti)ryhmät voivat varata näyttelyyn etukäteen oman opastuksen ja ajan omatoimiseen tutustumiseen. Vapaita aikoja on kuulemma vielä muutamia jäljellä!

Haluaisimme haastaa kaikki (pääkaupunkiseudun) vanhemmat, isovanhemmat, kummit, aikuiset ystävät ja etenkin perheelliset bloggaajat vierailemaan lasten kanssa Saako sitä syödä -näyttelyssä ja osallistumaan näin hauskalla tavalla lastensairaalatalkoisiin! Olisi mahtavaa, jos kertoisitte kokemuksistanne kommenttikentässä ja linkittäisitte mukaan blogipostauksianne aiheesta!

P.S. Facebook-sivuillamme on käynnissä arvonta, jossa voi voittaa liput Teatterimuseoon. Kaikenikäisille sopiva museo on loistava vierailukohde esimerkiksi joululomalla :). Tästä pääset lukemaan meidän retkestämme Teatterimuseoon.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram