Jo oli aikakin vierailla siinä puhutuimmassa ja kehutuimmassa sisäleikkipuistossa Helsingissä, nimittäin SnadiStadissa. SnadiStadissa on niin paljon touhua, että on jopa vaikea keksiä mistä sitä alottaisi. Aloitetaan siis faktoista. SnadiStadi on Helsingin Ruoholahdessa sijaitseva, 3 000 neliön suuruinen sisätiloissa toimiva hupipuisto. Paikassa on useita eri alueita ja aktiviteetteja niin paljon, etteivät kahden käden sormet pysty niitä edes laskemaan. 

SnadiStadissa on otettu myös eri-ikäiset lapset hienosti huomioon. Omat seikailupuistot löytyy niin pienille kuin isoillekin seikkailijoille, samoin kuin ajoradat. Pomppulinnoja ja trampoliineja löytyy niin ikään myös kaiken ikäisille. Se, miten SnadiStadi sitten poikkeaa muista pääkaupunkiseudun touhupaikoista on sen monipuolisuus. Edellä mainitut aktiviteetit eivät suinkaan ole ainoita, mitä SnadiStadin katon alta löytyy.

Hieman erikoisempia hupipuiston aktiviteetteja ovat nimittäin esimerkiksi lava, jossa saa leikkiä vaikka rumpalia, hiekkalaatikko, jonne saa mennä sukkasilteen, elokuvateatteri, jossa saa loikoilla Fatboy-patjoilla ja skeittiramppi, johon voi mennä ottamaan ensimmäisiä kokeiluja rullalaudan päällä. Paikasta siis tosiaan löytyy jokaiselle jotakin!

Meidän testiryhmämme oli paikassa aivan haltioissaan. Nähtävää ja koettavaa oli niin paljon, että meinasi tulla runsauden pulaa. Välillä eksyttiin seikkailupuistoon ja välillä opeteltiin liikennesääntöjä polkuautoradalla. Toisaalta hypittiin päät märiksi trampoliinilla ja välillä rauhoituttiin piirrettyjen parissa. Sopiva sekoitus kaikkea!

SnadiStadi saa ehdottomasti pisteet myös kahvila-ravintolastaan. Kuivuneista pullista ja nuhjuisista leivistä ei ollut tietoakaan, vaan vitriini pullisteli sopivasti terveellistä ja ei niin terveellistä purtavaa. Myös hintataso näytti olevan melko maltillisella tasolla, tai ainakin rahalleen tuntui saavan vastinetta. SnadiStadissa voi nauttia myös kunnollista purtavaa, mutta me tyydyimme tällä kertaa pienempään välipalaan.

SnadiStadi ei tyydy tarjoamaan pelkästään perus-hupipuistopalvelua vaan sen tarjonta on laajempaa. Paikassa voi esimerkiksi järjestää syntymäpäiväjuhlat. Eri teemaisia synttärihuoneita on kahdeksan ja mieluisat elementit synttäreille voidaan räätälöidä asiakkaan mieleiseksi. Saimme tietää, että tällä hetkellä suosiossa ovat esimerkiksi Skeitti- ja Disco-teemaiset synttärit. Tällöin synttäriporukalle voi varata yksityisopetusta skeittauksesta tai disco-tanssista. Lisää tietoa SnadiStadin synttäreistä voi lukea täältä.

Syntymäpäiväpalvelun lisäksi SnadiStadi tarjoaa lastenhoitoa Skidiparkissa, iltapäiväkerhoa koululaisille, Muksu-klubia kotihoidossa oleville lapsille sekä heidän vanhemmilleen, lasten leirejä (mm. syyslomalle) ja liikuntaleikkikouluja eri ikäisille.

Paikasta löytyy asianmukaiset hoitohuoneet ja wc:t. Pienenä plussana hoitohuoneista löytyy pienimmille myös vaippoja, mikäli omat olisivat jääneet kotiin. 

Alle 3-vuotiaat pääsevät touhuamaan SnadiStadiin 8 euron kertamaksulla, yli 3-vuotiailta pääsymaksu on 12 euroa. Alle vuoden ikäiset ja aikuiset hupailevat ilmaiseksi. Vakkarikävijän kannattaa harkita sarjalipun hankkimista. Lisätietoja hinnoista löytyy täältä.

Pieni miinus testaajaryhmän mielestä oli naulakoiden sijainti. Tilan puutteen vuoksi naulakot sijaitsevat SnadiStadin ovien ulkopuolella, joten kannattaa ehkä varmuuden vuoksi varata 50senttinen mukaan, jolloin vaatteet voi laittaa turvaan lukkojen taakse.

Peuhapäivän jälkeen testiryhmä suuntasi läheiseen Picniciin syömään ja äidit tiedustelivat lapsilta oliko SnadiStadissa ollut kivaa. Vastaus oli kaikilla (puhua osaavilla...) sama: Oli kivaa! Tästä seurasi sitten jatkokysymys, että mennäänkö uudestaan? Ja vastaus: Joo! Tässä kohdin tuli kuitenkin myös yksi soraääni kuuluviin. Toinen leikki-ikäisistä sanoi, että ei siellä ollut niin kivaa, kun siellä piti kesken leikin käydä välillä vessassa ;) Eli tosiaan, henkilökunta suosittelee puistossa runsasta veden juontia, koska ymmärrettävästi touhutessa tulee jano!

Kommentit (1)

Lasten matkassa
Liittynyt18.3.2013

Voi että, se on kyllä harmi, jos laitteet ovat olleet rikki. SnadiStadissa on ainakin ennen ollut pallomeri myös isommille lapsille, liukumäen päässä. Oisko se nyt sitten poistunut..viime vierailusta on kyllä meillä jo tovi vierähtänyt. Kiitos kommentistasi!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram