"Äitii/isii, mulla ei oo mitään tekemistä!" - Tiedättehän nämä päivät? Niiden varalle on hyvä olla takataskussa muutama hauska puuha. Tämä tässä esiteltävä idea oli odottanut jo pidemmän aikaa sopivaa toteutushetkeä. Sellainen koitti, kun kuopus oli sen verran flunssainen, että jouduimme perumaan päivälle sovitut kaveritreffit. Ulos viimaankaan ei viitsitty lähteä, etenkään pienen nuhanenän kanssa. Jotain tarpeeksi kiinnostavaa ja uudenlaista sisätekemistä piti siis keksiä.

Pyysin lapsia etsimään pikkuautolaatikosta työmaa-ajoneuvot ja lava-autot. Sillä aikaa, kun pojat penkoivat lastenhuoneen kaappeja, kaivoin keittiön kaapin perukoilta parasta ennen päivää lähestyvän linssipaketin, soijarouhepussin ja reunallisen tarjottimen (muutkin kuiva-aineet, esim. riisi, pasta tai pavut sekä mikä tahansa reunallinen, iso astia toimisivat varmasti myös). Linssit ja soijarouhe kaadettiin tarjottimelle, tarjotin asetettiin pöydälle, lapset istutettiin pöydän ääreen ja annettiin heille vielä lusikat käteen. Sitten vain pikkuautot tarjottimelle ja bruum, wruum, työmaan päivä sai alkaa! Molemmista lapsista työmaaleikki oli tosi hauskaa ja sen parissa viihdyttiin niin pitkään, että äitikin ehti hetken hengähtää ja puuhailla omiaan. Lapset lusikoivat linssejä lava-auton kyytiin ja huristelivat pikkuautoilla tarjottimen reunasta toiseen.

Työn touhussa sotkuakin syntyy, joten imuria tarvittiin, kun leikin jälkiä siivottiin. Tarkkasilmäinen nelivuotias on kuitenkin oiva siivousapulainen ja kaiken lisäksi innoissaan, kun saa tarttua imurin varteen ;).

Saako teillä leikkiä ruoalla?  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram