Testiryhmä: kaksi aikuista, yksi lapsi (1,5v)

Testiryhmällä oli melkein kuin vapaapäivä kun pääsi testailemaan uutta ruokaravintolaa vain yhden lapsen kanssa.

Kuten jo aiemmin lupailimme, kävimme testaamassa Sipoon Söderkullassa sijaitsevan ravintolan nimeltään Ravintola Veljekset. Ravintolan toimintaideana on tarjota omassa keittiössä rakkaudella ja hyviä raaka-aineita käyttäen tehtyä ruokaa koko perheelle. Ruoka saa vaikutteita veljesten kotimaasta Turkista, mutta tarjoaa myös perinteisempiä ruokia. Tarkemman ruokalistan voi löytää täältä.


Testiryhmä oli liikenteessä lounasaikaan, jolloin pääsi herkuttelemaan ihanilla alkupaloilla (mezeillä) sekä pääruualla. Ruokien äärellä meinasi tulla valinnan vaikeus, kun lautanen (ja myöhemmin myös vatsa) alkoivat uhkaavasti täyttyä. Ruoka oli herkullista ja vatsat täyttyivät. Taapero söi tällä kertaa omia eväitään (jotka lämmitettiin henkilökunnan toimesta), vaikka tiskiltä olisi löytynyt myös lapselle sopivaa murkinaa.


Ravintola Veljesten henkilökunta on todella sympaattista ja lapsiystävällistä. Syöttötuoleja löytyi pari kappaletta ja ruokailun jälkeen taapero pääsi leikkimään ravintolasta löytyneeseen leikkinurkkaukseen. Omistaja kertoi myös, että hänellä on (omasta kokemuksesta viisastuneena) kaapissa aina jemmassa myös muutama purkkiruoka pienimpiä asiakkaita varten, mikäli oma olisi unohtunut kotiin.


Wc-tilat olivat normaalit, pienehköt tilat, eikä niistä löytynyt hoitopöytää tai pottaa. Se taisikin olla ainoa miinushuomio, mikä vierailusta jäi. Kaiken kaikkiaan käynti Söderkullassa asti lounaalla kyllä kannatti. Ruoka oli erittäin maittavaa ja henkilökunnan lapsiystävällisyys lämmitti mieltä todella! Mikäli kaipaa uutta ravintolakokemusta, eikä pieni automatka haittaa niin ei muuta kuin nokka kohti osoitetta Eriksnäsintie 11.

Lasten matkassa suosittelee!

Lompakkoystävällisyys: ♥ ♥ ♥ ♥ 
Lasten kanssa liikkuminen: ♥ ♥ ♥ ♥ 
Lapsimyönteinen ilmapiiri: ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram