Tip-tap, tip-tap, tipe, tipe, tip-tap, tip, tip, tap...

Koska alkutalven pimeyttä ei voi kuitenkaan poistaa, kannattaa siitä ottaa ilo irti! Valoa joulua odottavaan maisemaan tuovat ympäri kaupunkia järjestettävät joulupolut. Juuri nyt on joulupolkujen sesonkiaika, sen huomaa tapahtumakalenterinkin tarjonnasta. Jos lähistöllä ei järjestetä sopivaa joulupolkutapahtumaa, voi pyytää kavereita mukaan ja suunnata ihan omalle polulle! Näin mekin teimme ja lähdimme eräänä arki-iltana asianmukaisten varustusten kanssa jouluiselle retkelle metsään. Päälle oli puettu (alkumatkaa varten) heijastimet ja nyrkkiin isketty jokaiselle lapselle taskulamppu. Repussa matkasivat termari täynnä lämmintä mehua sekä piparirasia.

Voi sitä ilon ja riemun määrää, kun lapset odottelivat retken alkua kotipihassa. Tässä vaiheessa vielä katuvalot valaisivat, eikä jännityksestä ollut tietoakaan. Näin pimeänä vuodenaikana, ennen retkelle lähtöä, piti tarkastaa myös, että heijastimet olivat paikallaan. Meidän testiryhmällä oli tällä kertaa yllään taannoin Volkswagenin Facebook-sivuilta tilatut Beetle-heijastimet. Neidin autoheijastinta täytyi tosin hieman tuunata prinsessatarroilla (ja ennen kuin kukaan ehtii huolestua, että heijastin olisi yltä päältä peitetty jollain ylimääräisellä, niin paljastetaan, että äiti nappasi tarran pois heti kun poistuttiin kotipihalta ;) )

Olimme katsoneet valoisaan aikaan valmiiksi sopivan metsäpolun, jonka pystyi helposti kulkemaan lasten ja rattaidenkin kanssa. Hiekkatiellä oli turvallista kulkea, vaikka näkyvyys olikin hieman heikko. Lapset olivat kuitenkin erittäin reippaita ja pelottomia ja harppoivat pitkin askelin eteenpäin näyttäen samalla tietä taskulampuillaan.

Lopuksi pysähdyimme merenrannasta löytyneelle penkille ja avasimme eväsrepun. Lämmin mehu ja piparit maistuivat viileässä illassa oikein makoisilta. Ja kyllä, matkalla näkyi tai ainakin kuului myös muutama tonttu ;)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram