"Vau, miksi tästä on tehty näin hieno?" kysyi leikki-ikäinen, kun astuimme sisään Original Sokos Hotel Vaakunan aulaan. Testiryhmämme sai mieluisan tehtävän leikkiä turistia kotikaupungissa, kun lähdimme viettämään yhden yön minilomaa aivan Helsingin ytimessä sijaitsevaan Hotelli Vaakunaan. 

Rautatieaseman kupeessa sijaitseva Vaakuna on oiva tukikohta Helsingin lomalle. Paikalle on helppo tulla ja keskustan nähtävyydet sekä palvelut ovat kävelyetäisyydellä. Hotellissa on 10 kerrosta ja 270 huonetta. Keskeisestä sijainnista huolimatta liiasta kaupungin hälinästä huoneissa ei tarvitse kärsiä, sillä niiden ikkunoissa on äänieristeet. Meidän minilomallamme oli luvassa elämyksiä, hemmottelua ja arjen luksusta koko perheelle. Tutustuimme tarkemmin Sokos Hotellien tänä vuonna tapahtuneeseen suureen brändiuudistukseen, jossa on otettu myös lapsiperheet huomioon.

Monesti on tullut mietyttyä, miten mukavaa olisi lähteä hotellilomalle omaan kotikaupunkiin. Lähimatkailussa on paljon etuja: matkan määränpäähän voi taittaa vaikka julkisilla liikennevälineillä, kotoa pääsee hakemaan unohtuneet tavarat nopeasti eikä koti-ikäväkään ehdi yllättämään. Puhumattakaan muista hotelliyöpymisen eduista kuten puhtaista, valkoisista lakanoista ja valmiiksi katetusta aamupalasta.

Saavuimme Vaakunaan jo keskipäivällä, muutamaa tuntia ennen kuin pääsimme kirjautumaan sisään hotelliin. Niinpä jätimme laukut säilytykseen ja ystävällisen henkilökunnan vinkistä kokeilimme ihan uudenlaista tapaa tutustua kaupunkiin. Vaakunan vastaanotosta saa nimittäin lainata lapsille potkulautoja ja kypäriä, joiden avulla kävelyretki kaupungilla muuttuikin hetkessä jännäksi seikkailuksi. Leikki-ikäiset naperot olivat innoissaan, eikä aikaakaan kun junioriväki oli lautojensa päällä ja koko porukka matkalla. Mukaan nappasimme vielä muutaman hotellikirjasta löytyvän sivun, joihin oli merkitty suosittuja kahviloita, lelukauppoja ja muita käymisen arvoisia kohteita.

Koska Kaivopuiston leikkipaikat olivat meille tuttuja jo aikaisemmilta retkiltä, lähdimme tällä kertaa matkaamaan Töölönlahden suuntaan. Tämä oli hyvä valinta myös potkulautaharjoitusten kannalta, sillä leveät jalkakäytävät ja tasaiset asfaltit olivat hommaan juuri sopivat. Töölönlahden rannalla pääsee näkemään myös Helsingin keskustan arkkitehtuuria ja keskeisiä maamerkkejä. Ensin ihastellaan Eduskuntataloa ja Musiikkitaloa, seuraavaksi Finlandia-taloa ja lopuksi vielä Oopperataloa.

Kun poikien pohkeita alkoi väsyttää, pysähdyimme leikkimään Töölönlahden rannalta löytyvälle Hesperian puiston leikkipaikalle. Leikkipuisto ei ole ehkä kaikkein nykyaikaisin, mutta keinut, liukumäet ja hiekkalaatikko riittivät tyydyttämään testiryhmäläisten leikkitarpeet. Pois suostuttiin lähtemään vasta, kun vatsat alkoivat kurnia välipalan merkiksi.

Kuten Original Sokos Hotel Vaakunastakin vinkattiin, Helsingissä voi tehdä monia asioita ihan pienelläkin budjetilla. Kaupungin monet leikkipuistot ovat kaikkien vapaassa käytössä ja raitiovaunulla ajelu kaupungin halki on elämys niin kauempaa tuleville lapsille kuin helsinkiläisten lähiöidenkin kasvateille. Vinkkejä pienen budjetin elämyksiin voi käydä kurkkaamassa myös blogin Halvat huvit -tagin alta.  

Me halusimme minilomallamme viettää kunnolla aikaa myös hotellissa ja nauttia sen tarjoamista palveluista. Majoituimme hotellin Junior Suitessa, joten tilaa oli hyvin koko perheelle ja huoneessa viihtyi. Leveät ikkunalaudat ja kahdeksannen kerroksen maisemat viihdyttivät myös lapsia pitkän aikaa. Maisemien lisäksi Junior Suiten paras puoli oli sen koko. Huoneistossa oli kaksi makuuhuonetta ja olohuone, joten lapset saivat nukkua rauhassa omassa huoneessa, kun vanhemmat vielä valvoivat. Usein lomalla kun joutuu tekemään hiukan kompromisseja koko perheen majoittuessa samassa huoneessa. 

Perhelomalle saavuttaessa lapset saivat vastaanotosta mukaan ihan omia viihdykkeitä. Onni Oravan puuhavihko, piirustusvälineet ja Yatzy-peli jaksoivat kiinnostaa sopivasti sen aikaa, että vanhemmat ehtivät laittaa itsensä illalliskuntoon.

Kun oman huoneen aktiviteetit oli käytetty, lähdimme tutustumaan hotellin leikkipaikkaan. Onni Oravan leikkihuone löytyy hotellin 10. kerroksesta, ravintola Loisteen yhteydestä. Ja tosiaan, kyseessä on kunnon huone - ei mikään nurkkaus. Leikkihuoneesta ja ravintola Loisteesta on luvassa juttua enemmän vielä myöhemmässä postauksessa.

Päivän potkulautailuiden ja leikkien jälkeen nukkumattia ei tarvinnut kauaa odotella ja lapset nukahtivat pehmeisiin petivaatteisiin helposti. Taaperoille oli pedattu matkasängyt ja leikki-ikäiset saivat vallata isot parisängyt kokonaan itselleen. Hyvin nukutun yön jälkeen nautimme ravintolassa runsaan hotelliaamiaisen. Lapsille maistuivat luomupuuro ja keitetyt nakit paremmin kuin hyvin, eikä noin reippaasti ruokailevia lapsia kotona usein näe. Isit lähtivät aamupalan jälkeen töihin, kun muu testiryhmä jäi vielä nauttimaan lomailusta. 

Aamupalan jälkeen kävimme lainaamassa hotellin vastaanotosta kiikarit ja aloimme katsella maisemia niiden läpi. Aluksi kiikaroimme tuttuja paikkoja oman hotellihuoneen ikkunasta ja myöhemmin kiipesimme vielä kymppikerroksen terassille jatkamaan tiirailua. Ilma oli leuto ja leikki-ikäiset lapset bongailivat kaupungin vilinästä korkeita rakennuksia, ratikoita ja muita kiinnostavia juttuja.


Pieni, yhdenkin yön miniloma voi kyllä joskus tulla niin tarpeeseen. Lapset olivat reissussa innoissaan ja rento lomafiilis tarttui vanhempiinkin. Lähilomalla voi hyvällä omallatunnolla panostaa hiukan enemmän myös hotellimajoitukseen ja käyttää osan lentolipusta säästyneistä rahoista vaikkapa astetta paremman huoneen valintaan. Lomastakin saa enemmän irti, kun esimerkiksi nukkumisjärjestelyjä ei tarvitse liikaa pohtia. 

Mikäli miniloma Original Sokos Hotel Vaakunassa kiinnostaa, voi huoneiden päivän hinnan tarkastaa helposti täältä

Edit: Postaus toteutettu yhteistyössä Original Sokos Hotel Vaakunan kanssa

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram