Toukokuu on hyvä aika luontoretkeilyyn: lumet sulavat, maa kuivuu, aurinko lämmittää ja luonto alkaa vihertää, mutta vielä ei tarvitse huitoa hyttysiä, eikä juuri muitakaan kesän pistäviä ja purevia ötököitä.

Entisinä espoolaisina Nuuksion kansallispuisto oli meille tuttu paikka, joten tänä vuonna päätimme tutustua toiseen pääkaupunkilaisia lähellä olevaan luontokohteeseen, Sipoonkorpeen. Sipoonkorven kansallispuisto on perustettu kaksi vuotta sitten, 1.5.2011. Meillä oli retken tähtäimessä Sipoonkorven eteläosassa, Sotungin lähellä sijaitseva noin viiden kilometrin mittainen luontopolku, jonka varrella kartan mukaan olisi laavu ja tulentekopaikka. Reppuun pakattiin siis eväsleipien lisäksi makkaraa grillattavaksi.

Auton jätimme Tasakalliontien parkkipaikalle, joka löytyi melko helposti netin ohjeilla ja Google Mapsin pienoisella avustuksella. Alku näytti lupaavalta. Metsään johti kunnon tie, jota oli helppo kulkea rattaidenkin kanssa. Kevätseurantakorttiin saatiin kirjata muutaman sadan metrin matkalla leskenlehtiä, valkovuokkoja ja muurahaiskeko. Mutta sitä luontopolkua ei löytynyt ja aika pian maisematkin alkoivat näyttää siltä, ettei tässä nyt ehkä ihan luonnonsuojelualueella enää olla...

Käännyimme takaisin ja tutkimme karttaa tarkemmin. Pienet retkeläiset alkoivat jo olla evästauon tarpeessa, joten lähdimme etsimään luontopolkua autolla. No, menihän se polku siellä autotien vieressä. Kapeaa polkua ei rattaiden kanssa pääsisi kulkemaan. Meillä oli mukana kantoreppukin vauvalle, mutta epäilimme, että 3-vuotias ei enää jaksaisi parin kilometrin kävelyä grillipaikalle. Siinä seuraavaa siirtoa ihmetellessämme ystävällinen paikallisasukas tuli kyselemään, mitä etsimme ja vahvisti todeksi sen, minkä olimme jo huomanneetkin: olimme aivan luontopolun lähellä, parkkipaikalta on pitkähkö matka luontopolun alkuun ja grillipaikka sijaitsee parin kilometrin päässä. Opasteet olivat alueella todella puutteelliset ja muutenkin ihmetytti, miksi luontopolulle päästäkseen ylipäätään joutuu kulkemaan autotien reunaa.

Eväsleivät kävimme lopulta syömässä Vantaan Kuusijärven ulkoilualueella ja makkarat jäivät reppuun odottamaan. Seuraavana päivänä suuntasimme tutun kuntoradan varrella sijaitsevalle laavulle, jossa grillatut makkarat maistuivat ja vaatteisiin sai ihanan savuntuoksun, metsäretkeä siis koko viikonloppu :)

Onko jollain parempia kokemuksia Sipoonkorvesta? Löytyykö jostain muualta kansallispuistosta lasten kanssa retkeilyyn sopivia alueita tai luontopolkuja?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram