Jos pääkaupunkiseudulla haluaa retkeillä "villissä" luonnossa, kannattaa suunnaksi ottaa Nuuksion kansallispuisto Espoossa. Nuuksio sopii loistavasti retkeilyyn myös pienten lasten kanssa, sillä alueella on runsaasti helppokulkuisia, hyvin merkittyjä ja sopivan lyhyitä luontopolkuja ja kävelyreittejä. Reittien varrelta löytyy myös grillikatoksia ja eväiden syöntiin sopivia levähdyspaikkoja.

Kesän alussa Nuuksion kansallispuiston kupeeseen avattiin Suomen luontokeskus Haltia. Meidän perheessämme Haltia-retkeä oltiin odotettu innokkaasti. En ihan tarkkaan tiedä, mitä kolmevuotias ajatteli sanan luontokeskus pitävän sisällään, mutta ainakin päivään varustauduttiin asiaankuuluvasti pakkaamalla mukaan luontokirja ja muistiinpanovälineet. Ajoitimme testiryhmän kanssa Haltia-visiittimme Suomen luonnon päivään, jolloin paikassa oli paljon ohjelmaa perheille ja lapsille.

Alkajaisiksi suuntasimme Haltian päänäyttelyyn. Näyttelyn pääsymaksu on aikuisilta 7 euroa, 7-17 -vuotiailta 2,50 euroa ja alle 7-vuotiaille näyttely on maksuton. Lisätietoa pääsymaksuista ja aukioloajoista löytyy täältä. Näyttely alkaa Lumitunnelilla, joka sai jo lapset innostumaan. Jännintä taisi olla lattiasta löytyneet kolot, joista sai kurkistella pienten eläinten kotipesiin. Varsinaisessa näyttelytilassa elämykset jatkuivat. Haltiassa moderni tekniikka on valjastettu onnistuneesti luontonäyttelyn käyttöön ja sen avulla on luotu hienoja juttuja, joista lapsetkin tykkäsivät.

Lattiassa vilistävät kalaparvet olivat erityisesti yksivuotiaan taaperon mielestä hurjan kiinnostavia. Kolmevuotias viihtyi Yöretkellä, jossa istuttiin pimeässä huoneessa ja kuunneltiin rasahduksia, huhuiluja, murinoita ja muita öisen metsän ääniä. Molempien lasten mieleen oli lisäksi Karhunpesä. Ensin kuljettiin hämärään huoneeseen, ryömittiin kapeaan tunneliin...ja HUI, kohdattiin talviunia nukkuva karhu!

Haltia-vierailuun kannattaa yhdistää kierros ihan oikeassa luonnossa. Aivan luontokeskuksen nurkilta lähtee Nuuksion metsiin suuntautuvia kävelyreittejä. Me osallistuimme Suomen luonnon päivän ohjelmaan kuuluneeseen Luonnonhenkien satupolkuun.

Metsänkansaksi pukeutuneet oppaat johdattivat lapset ja aikuisetkin luonnon saloihin. Luontopolun reitti kulki esteetöntä Maahisenkierroksen polkua pitkin. Kierroksen pituus on kaksi kilometriä ja sen pystyi hyvin kulkemaan myös lastenvaunujen kanssa. Reitin varrella on taukopaikkoja ja näköalatasanne.

Retkellä parasta on usein eväshetki. Me kävimme tällä kertaa lounastamassa sisätiloissa Haltian toisessa kerroksessa sijaitsevassa Ravintola Haltiassa. Lounas tarjoiltiin seisovasta pöydästä ja siihen sisältyi keitto, liha- ja kasvisruokavaihtoehto sekä salaattia. Aterian kruunasi jälkkäri. Lounaan hinta oli 13 euroa ja alle kouluikäiset lapset söivät ilmaiseksi. Ruoka oli ihan hyvää, ehkä hintaansa nähden hieman työpaikkaruokalatyyppistä. Vaan enpä valittaisi, jos meidänkin työpaikan lounasravintolassa olisi yhtä mahtavat näkymät kuin Haltiassa!

Pikkuveljen käydessä päiväunille, kävimme isomman testaajalapsen kanssa vielä askartelemassa Marttojen johdolla kiviotuksia ja kiipesimme Pohjannaula-torniin. Ilman kaukoputkea tornia hienommat näkymät avautuivat kyllä Ravintola Haltian parvekkeelta.

Haltiassa on helppo liikkua lastenvaunujen kanssa, sillä rakennusta suunniteltaessa sen esteettömyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Hissit kulkivat, eikä hankalia kynnyksiä tai rappusia tullut vastaan. Vaipanvaihtoon soveltuvia hoitopöydällä ja potalla varustettuja wc-tilojakin löytyi useita.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram