Jälleen oli osan Lasten matkassa -testiryhmästä aika hypätä lentokoneeseen ja matkata tällä kertaa talvilomalle etelän lämpöön. Lentoaika oli noin kuusi tuntia ja käsimatkatavaroihin oli pakattu runsaasti viihdykettä ja evästä.

Trunki -matkalaukku osoittautui lentokentällä oikein oivaksi menopeliksi. Taapero potki välillä vauhtia itse ja välillä häntä vedettiin perässä vanhempien tai isoveljen toimesta. Jalat eivät väsyneet liiaksi ja kaikkien hermo pysyi tallella. Lasten matkassa suosittelee!

Viihdykettä oli mukana jos jonkinmoista. Oli tablettia, pelejä, piirustusvälineitä ja leluja.

Onneksemme äidin lisäksi myös ystävät olivat lentomatkallamme hengessä mukana ja lapset saivatkin yllätyspuuhapussit ja -kansiot matkaan heiltä. Näiden avulla lentomatkamme sujuikin kuin siivillä (heh heh)!

Mutta minne me sitten lensimme? Se ja puuhakansion tarkempi sisältö selviää hieman myöhemmin ;)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram