Testiryhmä lensi lumisena kevättalvena lomalle etelän lämpöön, Lanzarotelle. Ryhmän nuorimmainen oli lentokoneessa elämänsä ensimmäistä kertaa, muille homma oli jo melko lailla tuttua. Äiti stressasi matkavalmisteluja kovasti ja tärkeää oli saada lapset viihtymään lennon ajan mahdollisimman hyvin. Lento Helsinki-Vantaalta Lanzarotelle kestää n. 6 tuntia. Me lähdimme matkaan perjantaiaamuna, mutta kuitenkin siihen aikaan, että lapsia ei tarvinnut väkisin nostaa sängystä ylös.

Kellonajoilla voi lasten kanssa matkatessa olla suurikin merkitys. Jos lapsi joutuu heräämään kesken unien, kun matka alkaa, voi koko reissu olla jo pilalla. Meillä koko perhe heräsi virkeänä ja matkaan lähdettiin vatsat täynnä aamiaista. Kentällä odottelu voi tuntua lapsista hieman pitkästyttävältä, varsinkin kun matkassa on lentoa kovasti odottanut leikki-ikäinen. No, kolikkovempeleet viihdyttivät ennen koneeseen astumista ja hermot säilyivät.

Pääpakkaajana olin yrittänyt varautua lentomatkalla kaikkeen mahdolliseen. Oli varavaatteita, evästä ja erilaista viihdykettä. Meillä oli käsimatkatavarassa mukana lasten leluja, lukemista, piirustusvihko kynien kera, kannettava dvd-laite sekä kaksi kännykkää täynnä pelejä. 

  

Edellä mainittujen "tavallisten" viihdykkeiden lisäksi olin koonnut molemmille lapsille yllätykselliset puuhapussit matkaa varten. Pusseista löytyi herkkuja ja pientä touhuttavaa. Tähänkin tarkoitukseen jo aiemmin mainittu Tiger on todella oiva paikka. Sieltä löytyy matkakokoisia pelejä, pieniä värikyniä ja kaikkea muuta "tarpeellista".

  

 

Meidän lentomatkat sujuivat melko hyvin. Viihdykettä tuntui olevan sopivasti ja tarpeeksi vaihtelevasti mukana. Kun dvd alkoi tökkiä, vaihdettiin välineet kynään ja paperiin ja alettiin taiteilla. Koneessa pyörineeseen filmiin ei näin pienten matkakumppanien kanssa kannattanut kauheasti luottaa. Näyttöruutu jäi kauas, eikä laitteessa pyörinyt elokuvakaan jaksanut lapsia kiinnostaa. Lomalennoilta ei myöskään saanut lapsille sen kummempaa viihdykettä kuin Bamse-nalle lehden.

Lasten kanssa lennettäessä kannattaa itse pysyä mahdollisimman rauhallisena ja positiivisena. Pitkään lentoon mahtuu varmasti vaipan vaihtoa ja itkukohtauksia, mutta niistäkin selviää. Koneen takaosassa olleesta wc:stä löytyi pieni vaipanvaihtopöytä, joskin me vaihdettiin housuvaipat kätevästi wc-kannen päällä. 

Vinkkeinä lasten kanssa lentämiseen: 

  • Hanki etukäteen nenäsumutetta. Laita sitä lapsille nenään n. 1h ennen nousua ja laskua. Näin korvat pysyvät paremmin auki
  • Varaa lapsille - ja itsellesi - matkalle mukaan vaihtovaatteita vahinkojen varalle
  • Pakkaa mukaan riittävästi erilaista viihdykettä
  • Erilaisia eväitä kannattaa myös varata riittävästi mukaan
  • Puuhapussit saavat lapset keskittymään vähäksi aikaa yllätyksiin. Koko puuhapussin sisältö ei tarvitse olla jotain uutta, vaan sinne voi pakata myös jotain lapsella jo olevia leluja.
  • Löydä ja pidä itselläsi hyvä ja rento mieli, niin se välittyy myös lapsiin :)

Kuinka te selviätte lentomatkoista lasten kanssa?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram