"Voitaisiinko maalata sormiväreillä, lumiukkoja?", kysyi esikoinen 4 vee eräänä päivänä. Ja pahaa-aavistamaton äiti lupasi. Kaivettiin kaapista sinistä paperia lumimaiseman taustaksi, puettiin päälle maalarinessut ja sitten etsittiin sormivärit ja - mikä pettymys - väripaketista löytyi sinistä, punaista, vihreää, keltaista ja ruskeaa maalia, mutta ei tietenkään valkoista! "Voisikohan ne lumiukot olla sinisiä?" No, ei kuulemma voi...Jotain oli kuitenkin jäänyt vauva-aikojen värikylpyharrastuksesta mieleen, sillä muistin, että maalatahan voi myös keittiökaapin antimilla.

Valkoista maalia syntyi meillä tällä kertaa maissitärkkelyksestä ja vedestä. Jäänsinistä väriä saatiin lisäämällä hiukan sinistä elintarvikeväriä joukkoon. Sekoitin ensin noin pari desiä Maizenaa ja desin kylmää vettä, sitten lisäsin joukkoon kuumaa vettä ja maissitärkkelystä kunnes seos oli sopivan paksuista. Valmis "maali" kaadettiin tyhjiin lasipurkkeihin ja toiseen sekoitettiin muutama tippa elintarvikeväriä.

Meidän muksut maalasivat siveltimillä, mutta tätä maalia voi toki antaa pienen taiteilijan maalata myös sormin. Isoveli halusi vielä koristella maalin kuivuttua lumiukon ripauksella kimalleliimaa ja piirtää tussilla silmät ja porkkananenän. Pienempi keskittyi maalaamisesta nauttimiseen ja taisipa välillä maalia mennä vähän suuhunkin. Hyvä siis vielä tällaisen puolitoistavuotiaan kanssa, että käsissä oli myrkytön, joskin ilmeestä päätellen pahanmakuinen, maali ;). Taiteilusession jäljet oli myös helppo siivota, sillä maissimaali kuivui nopeasti kikkareiksi, jotka sai näppärästi pyyhkäistyä pois pöydältä.

Onko värikylpy teille tuttua? Oletteko kokeilleet värikylpemistä kotioloissa?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram