Testiryhmä: yksi aikuinen, kaksi lasta ( 1v 5 kk ja 4v)

Pääkaupunkiseudun, Kuopion, Tampereen tai Raision lähellä asuville lapsiperheille yksi sadepäivien ilo voi olla myös retki Ikeaan.

Käynnin voi ottaa rennosti ja huumorin kannalla niin lapsetkin tykkäävät. Ikea on monella tapaa hieno konsepti eikä vähiten sen vuoksi, miten siellä on otettu lapset huomioon. Testiryhmä vieraili Vantaan Ikeassa.

Ikean hissit ovat isot ja käytävät leveät, joten siellä on helppo liikkua rattaiden kanssa. Toki, jos koko Ikean kiertää, tulee kävelymatkaa jonkin verran, mutta se ei tunnu niin pitkältä koska välillä on erilaisia leikkipisteitä lapsille. Ikean näyttelytilaan on tasaisin välimatkoin sijoitettu leikkipömpeleitä, joissa on mm kosketusnäyttö ja muita lapsille mieleisiä vekottimia. Näiden lisäksi näyttelytilan lopussa olevalla lasten osastolla on erilaisia Ikeassa myynnissäkin olevia leikkivälineitä laitettu esille lapsille leikittäväksi.

Ikea reissun kruunaa lounas Ikean omassa ravintolassa (2krs) ja sen kuuluisat lihapullat. Lihapulla-annoksia on 5kpl välein, joista voi valita omaan nälkään sopivan. Toki ravintolassa on muutakin ruokaa tarjolla, mutta lihapullat ovat olleet meidän lasten suosikit. Mikäli Ikeaan tehdään hieman pikaisempi reissu, tarjoaa hyvän lounasvaihtoehdon kassojen jälkeen löytyvä hot dog-tiski. Hodarit ovat todella edullisia ja ne maistuvat varmasti junioreille!

Vantaan Ikeasta (ainakin) löytyy myös Småland-leikkipaikka, jonne voi jättää 3-8 vuotiaan lapsen tunniksi hoitoon siksi aikaa kun aikuinen itse tekee ostoksia. Leikkihuoneessa voi mm. uida pallomeressä, katsella videoita tai kiipeillä. Meidän lapset eivät vielä ole Ikean Smålandia kokeilleet, joten siitä ei ole vielä kokemuksia, mutta eiköhän me sinnekin joskus päästä.

Kaiken kaikkiaan Ikea on ihan hyvä vaihtoehto niinä päivinä kun ulos ei pääse ja kuitenkin jotain aktiviteettia pitäisi keksiä. Toki Ikea on monille automatkan päässä, mutta voihan sitä vaikka hypätä joskus Ikea bussin kyytiin ja lähteä retkelle. Usein arkipäivinä muita ihmisiäkään ei ole ruuhkaksi asti liikkeellä, joten hyvin mahtuu mukaan! Rentomieli kaikille mukaan ja myös muutama killinki lompakon pohjalle, koska tyhjin käsin Ikeasta harvoin pääsee pois :)

Lasten matkassa suosittelee!

Lompakkoystävällisyys: ♥ ♥ ♥ ♥ 
Lasten kanssa liikkuminen: ♥ ♥ ♥ ♥ 
Lapsimyönteinen ilmapiiri: ♥ ♥ ♥ ♥ 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram