Sateisena aamupäivänä otimme suunnaksi Messukeskuksen ja sujahdimme kertomusten maailmaan Kirjamessuilla. Messujen lastenalue, Tarinalaakso, on tänä vuonna uudistunut ja ihan ensimmäiseksi kävimme katsastamassa lastenalueen maamerkin, Tarinateltan. Tarinalaaksossa järjestetään työpajoja, siellä vierailee satuhahmoja ja lastenkirjailijat lukevat teoksiaan. Mekin pysähdyimme hetkiseksi kuuntelemaan satua, mutta kovin pitkäksi ajaksi yksi- ja kolmevuotiaat naperot eivät vielä jaksaneet keskittyä kuuntelemiseen. Lastenalueella on myös valvottu lapsiparkki yli 5-vuotiaille lapsille.

Tarinalaakson lisäksi monilla messujen näytteilleasettajilla oli leikkipaikkoja ja omia pieniä lastennurkkauksia ständeillään. Lähes jokaisella kustantamolla ja kirjakaupalla oli myös hyviä lastenkirjatarjouksia. Meidän lapsille löytyi muutamalla eurolla luettavaa kustannus Mäkelän osastolta. Kirjojen lisäksi messuilla oli paljon pelejä ja leluja, joten vaikkapa joululahjahankintoja voisi sieltä tehdä.

Kun Kirjamessujen alue oli kierretty, jatkoimme vielä kolmanteen kerrokseen Ruokamessujen pariin. Pieni yllätys oli, että lapset viihtyivät ruokamessuilla ehkä jopa paremmin kuin kirjapuolella. Syynä tähän olivat tietenkin melkein joka osastolta saadut maistiaiset; suolaista, makeaa, leipiä, suklaata, leivonnaisia, juustoja, marjoja, keksejä...ei ihme, ettei muksuille kotona ruoka maistunut tavalliseen tapaan ;). Ruokamessuilta voi ostaa herkkuja myös kotiin. Ihan joka paikassa ei käynyt maksuvälineenä muu kuin käteinen, joten kannattaa varata jonkin verran euroja mukaan.

Mukavaa messuilua kaikille sinne suuntaaville!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram