Kahden (poika)lapsen äitinä voin kertoa, että ostoksilla käynti poikasten kanssa ei aina suju ilman pientä suostuttelua. Tällä kertaa meillä oli ohjelmassa synttärilahjojen ostamista parille kaverille sekä muutaman lasten vaatekaapista puuttuvan syyskamppeen täsmähaku, mutta kyllästys meinasi silti iskeä pikkumiehiin.

Lounas oli nautittu jo ennen kaupunkikierrosta kotona, mutta pieni - ja ainakin semi-terveellinen - herkutteluhetki järjestyi Kukontorilla, Forumin yläkerrassa sijaitsevassa Café Kipossa. Luomua ja tuoreita kasviksia raaka-aineinaan hyödyntävässä Kipossa on tarjolla erilaisia täytettyjä leipiä, smoothieita ja mehuja, mutta tunnetuin paikka lienee herkullisista frozen yogurt -annoksistaan. Lapset saivat itse valita jogurttijätskin täytteet tiskistä. Hedelmillä ja marjoilla höystetyt annokset maistuivat mainiosti naperoille ja antoivat sopivasti lisäenergiaa äidille jatkaa ostoskierros loppuun saakka ;).

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram