Kerroimmekin jo aikaisemmassa postauksessa käynnistämme uudistuneen ja raikkaan Harakanpesä Shopin avajaisissa. Päätimme panostaa tähän päivään oikein kunnolla ja rakentaa shoppailuhetken ympärille äitien hemmotteluillan. Työpäivän jälkeen nappasimme viikonloppulaukut olalle ja treffasimme Rautatieasemalla. Kävelimme perjantairuuhkaisen Helsingin keskustan läpi Kamppiin, jossa suuntana oli Radisson Blu Royal -hotelli. Hotellihuoneessa ympärillä hyörivän kaupungin elämästä ei ollut tietoakaan. Meidät vastaanotti hiljaisuus sekä kaksi ihanan leveää sänkyä puhtaine valkoisine lakanoineen.

Pienen freesiytymisen jälkeen lähdimme ostamaan välipalaa ja herkkuja iltaa varten. Illan ostossaldo avattiin tehokkaasti Harakanpesä Shopissa ja tästä olikin hyvä jatkaa shoppailua parissa muussa keskustan liikkeessä. Tarkoitus oli kyllä keskittyä äitien oman vaatekaapin täydentämiseen, mutta taisi jotain pientä tuliaista tarttua lapsillekin mukaan...

Illan ruokapaikka valittiin kerrankin äitien mieltymysten mukaan. Tällä kertaa ei tarvinnut huomioida leikkipaikkaa, lastenlistaa, leveitä käytäviä, mietoja makuja tai hillittyä menoa. Näillä spekseillä päädyimme varaamaan pöydän meksikolaisia herkkuja tarjoavasta, tupaten täynnä olevasta Patronasta. Alkupalat ja pääruoka täyttivät mahat niin ääriään myöten, että tavoistamme poiketen jouduimme jättämään jälkiruoat väliin.

Loppuillaksi meillä oli suunnitteilla rennosti leffankatselua ja herkkuja. Olimme jo innostuneet nähtyämme ihanan tyttöleffan Kesäkaverit mainoksen hotellin aulassa, mutta valitettavasti kyseinen filmi oli ehtinyt poistua valikoimasta, yhyy. Jouduimme siis tyytymään amerikkalaiseen komediaan. Ihan hyvät hihittelyt saimme tosin näinkin aikaiseksi.

Kunnon yöunet ilmastoidussa hotellihuoneessa maistuivat niiiin makoisalta! Okei, täytyy myöntää, että muutaman kerran tuli havahduttua hereille ihan vain tajutakseen, että kukaan ei potki kylkeen, ketään ei pissata, eikä pelota pahojen unien takia. Yhden yön miniloma huipentui tietysti hotellin aamiaiseen. Valikoimaa Radisson Blu Royalin aamiaisbuffassa oli mukavasti, mutta kyllähän näin pikkulasten äitinä eniten luksusta hetkestä teki se, että aamiaisesta sai nauttia rauhassa, hakea täydennystä lautaselle oman aikataulun ja mieltymysten mukaan ja samalla jutella ystävän kanssa.

Ensimmäisen kerran kävimme äitien minilomalla viime keväänä Lahden Sokos Hotel Seurahuoneen kutsumana. Kyllä vain arkea jaksaa paremmin, kun välillä pääsee pois kotiympyröistä. Ja ne kunnon yöunet tosiaan tekevät ihmeitä. Kiitos siis kotijoukoille tästä vapaahetkestä! Olipa ihanaa, vaikka ehtihän se ikäväkin jo melkein yllättää :).

Millaisia keinoja teillä on rentoutumiseen arkikiireiden keskellä?   

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram