Pienten kirppislöytöjen metsästys sai jatkoa, kun pääsimme suhteellisen maltillisella kokoonpanolla tutustumaan Käpylässä sijaitsevaan Lasten Kirppis & Kaffela Hippulaan. Isommat lapset olivat kerhoissaan ja tällä kertaa ostosreissulle otettiin mukaan vain testiryhmän nuorimmainen. Hyvä niin, sillä nyt äiditkin pystyivät keskittymään paremmin siihen olennaiseen - eli shoppailuun!

Viime syksynä avattu Hippula sijaitsee siis Käpylässä, tarkemmin sanottuna osoitteessa Joukolantie 3. Me olimme liikenteessä omalla autolla ja auton saikin, ainakin päiväsaikaan, parkkiin helposti Joukolantien varteen. Hippulan sisätilat eivät ole kovin suuret ja vaunuparkki löytyy myymälän ulkopuolelta. Kahvilan "baaripöytä" on kuitenkin sijoitettu ikkunan viereen niin, että kahvikupposen ääressä voisi hyvin samalla valvoa pihalla vaunuparkissa uinuvaa pienokaista. Jos mahdollista, kannattanee kirppisvisiitti siis ajoittaa vaunuikäisen lapsen päiväuniaikaan.

Testiryhmän 1,5-vuotias juniori viihtyi hyvin Hippulan leikkinurkkauksessa ja jos leikit alkavat kyllästyttää, on Hippulan Kaffelan valikoimissa monenlaista herkkua myös aivan pienille asiakkaille. Vaipanvaihtokin Hippulassa onnistuu tarpeen vaatiessa, sillä takahuoneessa on pieni, mutta siisti lastenhoitotila hoitopöytineen.

Myynnissä Hippulassa on pääasiassa lastenvaatteita ja -tarvikkeita, mutta myös jonkin verran äitiysvaatteita näkyi hyllyillä. Kirppistavaroiden lisäksi myytävänä on uusiakin juttuja, kuten ihania Coston hattuja ja Beibamboon tuotteita.

Pöytävuokra Hippulassa kustantaa 37 €/vko. Tarkemmat hintatiedot voi tarkastaa täältä, Hippulan nettisivuilta. Hippulan henkilökunta pitää myyntipöydän siistinä asiakkaan puolesta ja lisäksi viikkovuokraan kuuluu mm. kuvan julkaisu pöydän tuotteista Hippulan Facebook-ryhmässä. Viikkovuokran lisäksi Hippulaan voi tuoda tavaraa myyntiin myyntitilille. Meidän käyntikerrallamme kaikki myyntipaikat olivat täynnä, joten selvästi Hippula on löytänyt paikkansa Helsingin lastenvaatekirpputorien joukossa. Myynnissä oli tällä kertaa paljon etenkin pienten vauvojen tuotteita, mutta tyhjin käsin ei meidänkään tarvinnut Hippulasta poistua, sillä muutamia hyviä löytöjä bongasimme myös testiryhmän pienimmät vaatekoot jo taakseen jättäneille lapsille.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram