Kuluvana vuonna on Muumien äitiä, Tove Janssonia kunnioitettu monissa paikoissa. Myös Porvoo on kantanut kortensa Tove100 -juhlavuoden kekoon rakentamalla Muumi-teemapuiston Porvoon Kaupunginpuistoon. Me kävimme tutustumassa leikkipuistoon eräällä mummulareissulla elokuussa.

Mikä siinä onkin, että lapsia kiinnostaa leikkipuisto vielä huomattavasti entistä enemmän heti, kun laitteiden kyljistä löytyy jotain kiinnostavia hahmoja. Vanhat tutut keinut ja liukumäet saavat ihan erilaisen kiinnostusasteen, kun ne ovatkin pikkumyykeinuja tai muumipeikkoliukumäkiä. Mutta täytyy myöntää, olihan se Porvoon Muumileikkipuisto vallan käymisen arvoinen paikka. Kolmevuotiasta kiinnosti erityisesti Nuuskamuikkusen teltta ja eskarilainen kiipeili tauotta muumitalon ikkunasta sisään kiipeilyseinää pitkin. Puisto oli aurinkoisena sunnuntai-iltana melko täynnä, mutta leppoisa ilmapiiri ja sopu antoi hyvin sijaa. Puiston penkkejä olisi aitojen sisältä saanut löytyä aikuisia varten vielä muutama lisää ja kuulemma wc-tilojen puutetta on kaupungilla kritisoitu. No, vielä kesäaikaan pensaiden lannoitus onnistui hyvin eikä leikeistä meinannut tulla loppua lainkaan. 

 

Uudenkarhea Muumileikkipuisto sijaitsee Porvoon Kaupunginpuiston luoteisosassa, Lundinkadun ja Linnankoskenkadun kulmauksessa. Torilta ja linja-autoasemalta puistoon on matkaa vain muutama sata metriä.

Kommentit (2)

Lasten matkassa
Liittynyt18.3.2013

Muumipuistoja taitaa tosiaan olla muuallakin, muistelen kuulleeni, että esim. Kuopiosta löytyisi myös. Nämä on kyllä aika symppiksiä ja lapset tykkäävät :).

Lasten matkassa
Liittynyt18.3.2013

Tuollaiset teemapuistot ovat kyllä kivaa vaihtelua tavallisille puistoille. Mistähän muualta löytyy Muumipuistoja, kuin Pyhtäältä ja Kuopiosta ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram