Tässä vaiheessa joulukuuta lähes kaupunki kuin kaupunki on pukeutunut jouluasuun. Kenties joku kaupungin kaduista on jopa nimetty joulukaduksi. Pimeään vuodenaikaan piristystä tuovien jouluvalojen lisäksi nyt kannattaa katsella vähän tarkemmin kauppojen näyteikkunoita. Kuinkahan monesta ikkunasta löytyy jouluisia asetelmia? Vilahtaako ikkunassa tonttu, pukki tai metsäneläimiä? Löytyykö joulukuusta, kimaltavia koristeita tai tuikkivia tähtiä?

Helsingissä, Espoossa, Tampereella, Turussa ja Oulussa kaupungin ihastelluin jouluikkuna taitaa löytyä Stockmannilta. Meidän perheessä retki Stockmannin kulmaikkunaa katsomaan kuuluu jokavuotiseen perinteeseen. Taidolla somistettua ikkunaa kelpaakin ihmetellä ja usein ikkunan ääressä saattaa olla jopa jonoa, kun kaikki pienet ja isommatkin haluavat päästä katselemaan jouluista satumaisemaa.

Ihania jouluikkunoita löytyy varmasti muistakin kaupungeista. Tänään on hyvä päivä virittäytyä joulufiilikseen ja lähteä ottamaan selvää, mistä löytyy oman kotikaupungin kaunein jouluinen ikkuna-asetelma.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram