...ja muutama ihan vain ihana imetyksen apuväline.

Esikoista odottaessani stressasin monia asioita. Jostain syystä imetyksen sujuminen ei kuitenkaan kuulunut huolenaiheisiini. Muistan ihmetelleeni itsekseni, kun perhevalmennuksessa joku äidestä tiedusteli kiihtyneellä äänellä valmennusta vetäneeltä neuvolan terveydenhoitajalta pulloruokinnan mahdollisista haitoista "ihan vain siltä varalta, jos imetys ei onnistukaan". Kuinka vaikeaa se nyt voi olla, tissi suuhun ja se on siinä! Arvaatte varmaan, että todellisuudessa kaikki ei sujunut ihan näin helposti.


Nyt kun kolmaskin lapseni on siirtynyt täysimetyksestä monipuolisempaan ruokavalioon, uskallan sen todeta. Imetys on ainakin omalla kohdallani osoittautunut taitolajiksi, jossa harjoitus tekee jos ei nyt mestaria, niin ainakin itsevarmemman ja kärsivällisemmän (imettävän) äidin. Jokainen lapsi on erilainen, joten jokainen imetystaipalekin on erilainen. Omanlaisiaan haasteita ja onnistumisen- sekä onnenhetkiä on mahtunut kaikkiin imetyksiin.

Esikoisen myötä avautui myös lastentarvikkeiden valtava, uusi maailma. Kaikki imetykseen liittyvät jutut olivat vieraita ja alkuun tuli tehtyä paljon vääriä, turhia tai sopimattomia hankintoja. Vääränlaiset imetysliivit ja -paidat, hankala rintapumppu, tarpeettomat voiteet, omituiset liivinsuojukset - kaikkia näitä tuli kokeiltua. Kuopuksen odotusaikana tiesin, mitä tarvitsin. Muutama imetystoppi, pari pakettia kestoliivinsuojia, sähköinen rintapumppu, imetyssuoja ja imetyskoru. Tässä postauksessa esittelyyn pääsevät kaksi viimeksimainittua tuotetta, joita voin lämpimästi suositella muillekin tuoreille äideille. 

Olen imettänyt julkisesti kaikkia kolmea lastani. Niin lentokoneissa, junassa, puiston penkillä, kauppakeskuksessa, kahviloissa, uimarannalla, museoissa kuin lukuisissa muissakin paikoissa. Omat vauvani ovat olleet rauhallisia tapauksia, joten imetys on sujunut harson suojissa huomaamattomasti. Silti myönnän, että vähän epämukavuusalueella siinä ollaan, vielä tällä useamman vuoden imetyskokemuksellakin.  Niinpä olinkin vallan ihastunut, kun kuopuksen odotusaikana bongasin markkinoilta suomalaista designia olevan Söpö-imetyssuojan. Söpö oli ensimmäisiä hankintojani synnytyksen jälkeen ja siitä saakka se on kulkenut aina mukanani ja ollut käytössä melkeinpä päivittäin. 

Söpön suojissa vauva malttaa keskittyä syömiseen, katsekontakti äidin ja vauvan välillä säilyy, eikä herkkänahkaisimmillakaan sivullisilla pitäisi olla nokan kopauttamista siihen, että jotain vilahtelee. Söpöön ovat ihastuneet paitsi imettävät äitiystäväni, myös ihan vieraat ihmiset. "Mistä tuo on?" "Onpa kätevä, voisin ostaa samanlaisen juuri vauvan saaneelle ystävälleni/tyttärelleni/siskolleni". Tällaisia kommentteja olen kuullut useasti vauvan ruokaillessa Söpön alla. 


Toinen imetykseen liittyvä juttu, josta meillä ovat tykänneet sekä äiti että vauva, on ollut imetyskoru. Jostain syystä monilla vauvoilla on ruokaillessaan tarve näpertää siinä samalla käsillään jotakin. Äidin hiuksia, vaatteita, omaa korvaa...mitä siinä käden ulottuvilla nyt sattuukaan olemaan. Imetyskoru on suunniteltu tätä varten, tarjoamaan turvallista tekemistä pienille käsille ruokailun ajaksi. Oma imetyskoruni on suomalaista käsityötä, ByPinjan valikoimasta.

Nyt kun puhkeamassa olevat hampaat kutittelevat vauvamme ikeniä, tykkää hän myös natustella korun pulleita silikonihelmiä (jotka on valmistettu BPA-vapaasta silikonista). Niin ja onhan tuo koru myös kivannäköinen! Vaihtoehtoja löytyy moneen tyyliin herkistä pastelleista kirkkaisiin karkkiväreihin ja graafiseen musta-valkoiseen. "Tää on ihana, sopisi hyvin minullekin", totesi viisivuotias pikkuneitikin koru kaulassaan. 
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat