Silloin tällöin lastenkin matkassa tekee mieli valita lounashetkeen joku hieman erilaisempi ravintola. Sen kerran kun liikenteessä oli kaksi aikuista ja ainoastaan yksi lapsi, piti tarttua tilaisuuteen ja testata Aleksanterinkadulla sijaitseva La Torrefazione.

Kyseinen ravintola ei sijaintinsa vuoksi todellakaan tule ensimmäisenä mieleen kun pohtii ravintolaa, jonne lapsen ja rattaiden kanssa voisi mennä. Ravintolaan johtaa pitkät kapeat portaat, joten rattaat oli raahattava ylös naisvoimin. Siitäkin selvittiin, kun taapero kulkee jo omilla jaloillaankin hyvin, mutta kyllä siihen kahta aikuista tarvittiin.

Ravintola oli pieni ja vilkas, mutta meidän onneksi reunasta vapautui sopivasti pöytä, johon saimme myös rattaat mahdutettua ihan viereen. Syöttötuolia meille ei tarjottu, luultavasti sellaista ei paikasta edes löytyisi. Taapero söi vesihauteessa lämmitetyn purkkiruokansa tyytyväisenä omissa rattaissaan. 

 Entä kannattaako tämä kaikki vaiva sitten nähdä? Ainakin tällä porukalla - ehdottomasti! Ruoka oli todella herkullista ja tunnelma leppoisa! Ehkä paikkaan ei kannata ison lapsilauman kanssa mennä, mutta ainakin yhden lapsen kanssa lounaasta selviää varmasti. Wc-tilat jätimme suosiolla testaamatta ja siirryimme väljempään paikkaan kun taaperokin pysyi vielä tyytyväisenä.

Onko teistä kukaan testannut kyseistä ravintolaa lasten kanssa?

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram