Testiryhmä: 2 aikuista, 2 lasta (10 kk & 3 v.)

Koillis-Helsingissä, Vantaan rajalla sijaitsee Haltialan tila. Tilan kotieläimiä pääsee katsomaan talviaikaan arki-iltaisin (klo 18-20) ja viikonloppuisin (klo 11-18), mutta näin pääsiäisen aikaan pitkästäperjantaista pääsiäismaanantaihin tilalla on avoimet ovet klo 11-18. Pääsiäisen ehdoton hitti tilalla ovat keväällä syntyneet karitsat. Pikkuisia karitsoja voi ihastella ja vähän taputellakin lampolassa.



Haltialan pääsiäisohjelmaan kuuluu lisäksi (maksullista) poniratsastusta ja hevoskärryajelua. Pihalla voi ihmetellä traktoreita ja muita työkoneita sekä ulkona aitauksessa olevia eläimiä. Tilalta löytyy myös leikkipaikka, jossa saa esimerkiksi hoitaa puisia porsaita.


Pihalla on grilli kuumana makkaranpaistoa varten ja tilalla toimivassa kahvila Wanhassa Pehtoorissa on myynnissä muun muassa herkullisia munkkeja. Istumapaikat ovat ulkona, joten kannattaa pukea riittävästi lämmintä vaatetta päälle.

Lasten matkassa suosittelee!

Lompakkoystävällisyys: ♥    

Lasten kanssa liikkuminen:  ♥   

Lapsimyönteinen ilmapiiri: ♥ ♥ ♥  

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram