Palataan vielä Dubaissa vietettyyn talvilomaamme hotelliesittelyn puitteissa. Valitsemamme hotelli JA Ocean View Dubai Marinassa ei ollut ehkä se kaikkien lapsiperheiden ykkösvalinta. Hotellin kerrotaan sopivan niin aikuisille kuin pienille perheillekin, mutta mitään Bamsenalle-kerhoa hotellista oli turha etsiä. Ulkona oleva leikkipaikka paikasta kuitenkin löytyi ja lasten uima-allas – ne riittivät meille.

Hotelli oli meille kaikin puolin oikein passeli. Hyvä sijainti lähellä rantaa, siisti, ystävällinen henkilökunta eikä niin ökykallis kuin lähistöllä olleet muutamat muut hotellit. Meidän huoneemme sijaitsi 25-kerroksisen hotellin 17.kerroksessa ja näkymät parvekkeelta avautuivat merelle päin. Ei paha siis ollenkaan! Parvekkeelle kuului iltaisin ääniä läheiseltä The Walkilta, mutta huoneeseen asti ääni ei häiritsevästi kuulunut, emmekä heränneet yöllä erityisiin ääniin. Kooltaan huoneemme ei ollut suuren suuri, joten leveä parivuode ja levitettynä ollut vuodesohva veivätkin huoneen pinta-alasta suurimman osan. Lisätilaa emme kuitenkaan osanneet erityisemmin kaivatakaan, sillä emme tulleet viettämään lomaamme ainoastaan hotellihuoneessa. Parvekkeella oli miellyttävää istuskella iltaisin lasten nukkuessa ja katsella tummaa merta sekä vilkasta rantakatua.

Matkapakettiimme kuului hotellin puolihoito, eli olimme etukäteen maksaneet jo aamupalan sekä päivittäisen lounaan tai illallisen hotellin ravintolassa. Buffet-ruokatarjonta oli mielestämme runsas. Illallisella oli eri teemoja; välillä arabialaista, välillä kansainvälistä. Perusranskanperunoita illallispöydästä ei löytynyt, mutta joka kerta saimme maittavat ateriat kerättyä jokaisen lautaselle. Yhtenä päivänä illallisella oli tarjolla hieman tulisempaa ruokaa ja silloin tarjoilija tarjoutui tuomaan lapsille keittiöstä erilliset pasta-annokset. Otimme hienon eleen vastaan ja lapset nauttivat tomaattipasta-annostaan hyvällä ruokahalulla.

Viimeisenä iltana halusimme illalliseemme jotain pientä speciaalia ja menimme syömään hotellin altaan läheisyydessä sijaitsevaan ravintolaan Arabialaisen illallisen. Pöytä notkui listalta tilattuja herkullisia mezejä ja napatanssija viihdytti yleisöä ruokalajien välissä. Lämmin ilma, hyvä seura ja maukas ruoka kruunasivat viimeisen iltamme Dubain taivaan alla.

JA Ocean View:stä löytyi lasten altaan lisäksi myös aikuisten allas. Nämä uimapuitteet olisivat meille periaatteessa riittäneet, mutta kun kerta hotellilta oli ilmainen shuttle-kyyti saman ketjun sisarhotelliin, päätimme lähteä retkelle. JA Jebel Ali Beach -hotelli olikin erittäin hulppea paikka! Vajaan puolen tunnin bussikyydin jälkeen portit avautuivat suurelle hotellialueelle pelikenttineen, uima-altoineen, yksityisrantoineen ja minigolfratoineen. Resortin alue oli niin suuri, että me emme kahden eri vierailukerran aikana ehtineet nähdä siitä kuin pienen osan. Uima-allas –alue aurinkotuoleineen oli meidän target-kohde ja siellä vietimmekin monta tuntia. Hotellivierailuumme sisältyi uinnin lisäksi jalkapallonpeluuta, rantaleikkejä sekä lounastelua yhdessä riikinkukkojen kanssa. Shuttlen viimeinen paluukyyti olisi toisella vierailukerrallamme tullut niin täyteen, että valitsimme suosiolla omakustanteisen taksikyydin. Taksikyyti JA Jebel Ali Beach -hotellista omaan hotelliimme kustansi noin 15 euroa.

Mikäli blogin lukijoissa on joku, joka on suuntaamassa Dubaihin ja JA Ocean View –hotelliin, suosittelen ehdottomasti vierailua myös resortissa.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla