Ollaan vielä hetki äitienpäivätunnelmissa :)

Kuten jo äitienpäiväpostauksesta huomasi, meidän perheessä äitienpäivää vietettiin perinteisesti valkovuokkojen, itsetehtyjen lahjojen ja aamiaisherkkujen parissa. Isovanhemmatkin saatiin kylään ja lapset olivat suloisen innokkaina jännittävästä päivästä.

Äitienpäivälounasta pyrimme syömään aina jossain uudessa paikassa, missä emme ole aiemmin käyneet. Tällä kertaa mies oli valinnut paikaksi Helsingin edustalla Klippanilla sijaitsevan ravintola Saariston. 

Saaristo kuuluu A&S Ravintolaperheeseen ja on käsittääkseni avoinna vain kesäaikaan. Saarelle pääsee yhteysveneellä, joka liikennöi Olympiaterminaalin vierestä. Yksi syy kyseisen ravintolan valintaan olikin juuri se, että sinne mentiin veneellä. Jo pelkästään pieni, parin minuutin venematka oli lapsille erittäin mieleinen ja paluumatkaakin odotettiin malttamattomana.

Äitienpäivänä Saaristossa tarjoiltiin äitienpäivä-buffet, mistä löytyi hyvin syötävää myös perheen pienimmille. Riistapullat maistuivat ja syöttötuolikin löytyi runsaasta lapsivierasmäärästä huolimatta. 

Koko buffet oli erittäin maittava, mutta erityismaininta on pakko antaa jälkiruokapuolelle. Suklaalähteeseen dipatut hedelmät ym. maistuivat suussa sulavan hyvälle ja saa veden herahtamaan yhäkin kielelle.

Äitienpäivälounas Klippanilla oli kiva kokemus ja ruokailuhetkestä jäi hyvä mieli. Mikään erityinen lapsipaikka ravintola Saaristo ei arvatenkaan ole, mutta ainakin näin erityisenä päivänä lapset sulautuivat hyvin joukkoon. Kerran näin tarjoilijan kantavan piirustusvälineitä toiseen pöytään, mutta meille sellaisia ei tarjottu. Rattaat jätimme kauniin sään vallitessa ulos ja vaipanvaihdoltakin tällä kertaa vältyttiin, joten ravintolan puitteet riittivät meille hyvin.

Paluumatkalla jäätiin vielä hetkeksi nauttimaan kauniista ilmasta ja heittelemään kiviä :)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Reissuja, retkiä, touhua ja tekemistä: viisi helsinkiläistä juniorikaverusta testaa ravintoloiden, retkikohteiden ja tapahtumien lapsiystävällisyyttä. Havaintoja kirjaavat ylös kaksi äitiä.

Tapahtumakalenteri

Seuraa somessa
Facebook
Instagram
Twitter

Ota yhteys bloggareihin
lastenmatkassa(at)gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2015
2014
2013

Kategoriat

Instagram