Skidit Disck villitsi myös Muumilaakson asukkaat. Kuva: Koti-iskä88

Kaupallinen yhteistyö: Silja Line ja Skidit Festarit

Skidit Risteily purjehti Tukholmaan ja takaisin 3.-5.6. ja tällä kertaa teemana oli kesäbileet! Minä ja Beibsit pakkasimme laukkumme ja hyppäsimme mukaan bailuihin.

Kuten kaikki tiedämme, ennen bilettämistä on tärkeää syödä ensin. Aloitimmekin laivamatkan suuntaamalla tyhjin vatsoin kohti buffettia. Ruokailu päättyi siihen, kun Beibsit alkoivat levitellä suklaamoussea toistensa hiuksiin. 
 

Beibsit alkoivat levitellä suklaamoussea toistensa hiuksiin


Mousset hiuksissa suuntasimme kohti kesäbileparaatia, jossa tanssivat lapset ja vanhemmat valtasivat koko laivan kävelykadun haltuunsa. Paraati huipentui yökerhoon, jossa opeteltiin hieman uusia tanssiliikkeitä. Huomasin, että omat tanssiliikekoreografiani olivat selkeästi vanhentuneet, mutta onneksi bilekoulussa tanssitaitoni päivitettiin tähän päivään. Flossaten jatkoimme matkaamme kohti Skidit Diskoa.

Kesäbileparaati. Kuva:Koti-iskä88
Kesäbileparaati. Kuva:Koti-iskä88

Baaritiskillä tilasin rehvakkaasti koko pöydän täyteen Harri Hylje-drinkkejä. Nautimme niitä kunnes sokeri vihdoin kolahti päähän ja oli aika suunnata diskon tanssilattialle. Pian tanssivat skidit ja joraavat vanhemmat olivat täyttäneet koko tanssilattian ja meno vain yltyi kun räpryhmä Toistuvat Yllätykset aloitti shownsa. Yhtyeen biisi Housut on ollut Beibseillä kestokuuntelussa keikan jälkeen. 

Baaritiskillä tilasin rehvakkaasti koko pöydän täyteen Harri Hylje-drinkkejä.



Räppikeikka villitsi Minibeibsin joraamaan pöydillä. Kuva: Koti-iskä88
Räppikeikka villitsi Minibeibsin joraamaan pöydillä. Kuva: Koti-iskä88

Skidit Risteily oli täynnä mukaansatempaavaa ja korkeatasoista tekemistä lapsille.  Työpajat, katutanssiesitykset, räpshowt, bilekoulu ja disko laittoivat bailukunnon todelliseen koetukseen. Katso videoilta miten kesäbailut sujuivat:


Juhlat jatkuvat elokuussa Skidit Festareilla. Skidit Festarit järjestetään Sörnäisten kaikupihalla Helsingissä 18.8. Käy kurkkaamassa ohjelma Skidit Festareiden sivuilta.

Kirjoittaja osaa flossata, putsata hiukset suklaamoussesta ja soittaa ilmakitaraa. Hän bailasi täysiä koko Skidit Risteilyn. Kesän festarireportaaseja voit seurata Instagramista, Facebookista ja Twitteristä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Koti-iskä88
Vauvavuosista selvinnyt.
Uhmaikäisten koettelema.

Pätkäöiden sankarit – vanhempien selviytymisopas julkaistiin syksyllä 2019.

Seuraa somessa:
Facebook
Instagram

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä kotiiska88@gmail.com tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat