Olen useasti pohtinut, että kaksi lasta on tarpeeksi. Ihan vaan lähinnä sen takia, ettei meille yksinkertaisesti mahdu kotiin enempää. Liekö tämä ollut vain tekosyy, sillä valokuvista päätellen tuo kuulostaa pelkältä selittelyltä. 

Esimerkki 1. 
Sohva on perhemallia ja tuntui joskus ennen lapsia valtavalta. Valtavalta se tuntuu edelleen, sillä Beibsit parkkeeraavat välittömään läheisyyteen. Sohvan kapasiteettia ei siis käytetä kokonaan hyödyksi. Tätä laskutapaa käyttäen sohvalle mahtuisi noin 8 Beibsiä lisää. Gulp.



Esimerkki 2. 
Lähinnä kuitenkin olen tarkoittanut, että lapsille ei ole tarpeeksi nukkumapaikkoja. Noh, tämäkin väittämä on hieman vailla pohjaa sillä tällä nukkumatyylillä näyttäisi siltä, että viereen mahtuisi ainakin 5 tuhisijaa lisää.


Mikä sitten olisi sopiva lukumäärä lapsia? Tällä hetkellä kaksi tuntuu erittäin hyvältä ja olen heistä erittäin kiitollinen. Kaksi lasta tuntuu myös siltä, että jos tähän nyt ilmestyisi kolmas niin olisin pulassa. 

Sillä sen tiedän, että kolme ei mene siinä missä kaksikin. Jonglööraus kahdella pallolla on nimittäin paljon helpompaa kuin kolmella. Saati sitten neljällä. Toisaalta olen nähnyt joidenkin jonkkaavan kahdeksallakin ja ihan hyvin se on sujunut.

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Meidän perhe (@meidanperhelehti) jakama julkaisu


Miten elämä muuttuu lapsiluvun kasvaessa? Kerro kommenteissa!

Kirjoittajalla on harvoin tilaa sohvalla, mutta seura on ainakin hyvää. Näitä sohvaperunoita voit seurata Instagramista, Facebookista ja Twitteristä.
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

KolmenLapsenKotiÄiti

Joku viisas aikoinaan sanoi: "Kaksi ei mene siinä missä yksi, mutta kolme menee siinä missä kaksi. Ja neljännen jälkeen ei enää lasketa"

En tosin tiedä, kuka on niin extreme harrastaja.... 🤔

Vierailija

Meillä on kolme. Aina lapset jaetaan, että kauppaanlähtijällä on ainakin yksi mukana. Kahden isomman (6 ja 4) kans voi mennä jo leffaan, jääkiekkopeliin ja muihin, hieman keskittymistä vaativiin paikkoihin. Isoimman kans voi lähteä rauhallisella kalareissulla tai metsään tutkiin eläimiä, mutta kolmen kans tämäkään ei ole enää niin rauhallista. Varsinkin, kun keskimmäisellä loppuu kiinnostus ja jaksaminen. (kolmea lasta on huomattavasti vaikeampi kantaa metsästä pois, kuin yhtä tai kahta)
Toisaalta, sisaruksista on valtavasti seuraa toisilleen ja nyt tuntuu että tämä on meille hyvä luku 👌 joten puolensa kaikessa määrässä ja aikaa kultaa muistot. (oishan se ihana saada vauva jota hoitaa nuorimman kanssa, jolla on suuri hoivavietti) 🙈 tässä tapauksessa se neljäs vois mennäkki siinä missä kolme, mutta se tarkoittaa tila-auton hankkimista!

Vierailija

Kokemuksesta kerron (omalta kohdaltani), että kahden ekan kanssa oli työläintä ja kolmannesta osasi jo nauttia ihan rennosti...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Vauvavuosista selvinnyt.
Uhmaikäisten koettelema.

Seuraa somessa:
Facebook
Instagram

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä kotiiska88@gmail.com tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Kategoriat

Instagram