Myös vanhemmat tarvitsevat kiukkueläimen. Kuva: Koti-iskä88

Kysyin Instagramissani miten suhtaudutte lasten raivoamiseen ja mitkä asiat toimivat raivon taltuttamisessa.

Sain lukemattomasti neuvoja, joista varsinkin yksi herätti mielenkiintoni. "Kiukkueläimen keksiminen ja pois päästäminen" oli saamani neuvo. Lapsen kanssa siis keksitään kiukkueläin ja kiukun tultua voidaan yhdessä todeta, että kiukkueläin tuli kylään. Hetken kyläiltyään, lapsen kanssa keskustellaan ja lähetetään kiukkueläin pois. Ideana on siis käsitellä ohimenevää kiukkua eläimenä, jonka voi lähettää matkoihinsa.

Sain instagramin kautta apua lasten kiukkuun, mutta myös vanhempia usein kiukuttaa ja turhauttaa. Niinpä myös vanhemmat tarvitsevat kiukkueläimen. Tämän takia olenkin kehittänyt helpon tavan, jolla jokainen voi itse löytää oman kiukkueläimensä. 

KIUKKUELÄIN-GENERAATTORI:

  1. Valitse ärsyttävä adjektiivi
  2. Valitse ensimmäinen silmiisi osuva eläinlelu 

Esimerkiksi minun kiukkueläimeni on kusipäinen kirahvi. 

Kun minua alkaa kiukuttaa niin kusipäinen kirahvi jolkottaa paikalle ja pian voinkin heilutellen lähettää sen jatkamaan matkaa. On hyvä, että jokainen aikuinen keksii oman kiukkueläimensä. On myös tärkeää, että muut suhtautuvat siihen kunnioituksella ja tosissaan, sillä kukaanhan ei halua omia tunteitaan vähäteltävän. 

Mikä sinun kiukkueläimesi on?

Sain vinkkiä, että lasten kiukkueläimestä löytyy tietoa ainakin Elina Kauppilan Kamalan ihana päivä lasten mindfulness- kirjasta.

Muita kirjoittajaa häiritseviä kiukkueläimiä ovat vittuileva varis, mulkero majava, ahdasmielinen aasi ja rasistinen sika. Hänen elämäänsä kiukun keskellä voit seurata Instagramista, Facebookista ja Twitteristä.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Koti-iskä88
Vauvavuosista selvinnyt.
Uhmaikäisten koettelema.

Pätkäöiden sankarit – vanhempien selviytymisopas julkaistiin syksyllä 2019.

Seuraa somessa:
Facebook
Instagram

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä kotiiska88@gmail.com tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat