Oletko koskaan kuullut isän kertomaa synnytystarinaa? En minäkään. Kirjoittaessa kirjaani Pätkäöiden sankarit jätin synnytyskertomuksen kirjoittamisen kirjoitusprojektin viimeisiin hetkiin. Välttelin sitä, koska en halunnut palata esikoiseni synnytyksessä hetkiin. Luulen kuitenkin, että oli lopulta todella hyvä käsitellä synnytystä uudestaan. Tässä synnytyskertomukseni kirjasta: 

Synnytyskertomuksia on varmasti yhtä paljon kuin on synnytyksiäkin. Minulla synnytyskertomuksia on kaksi. Miehen synnytyskertomuksia ei usein kuule ja ihan ymmärrettävistä syistä; miehet ovat synnytyksessä enemmän sivustaseuraajan roolissa. Vaikka fyysinen työ on synnytyksessä yksin naisen harteilla, henkisesti synnytys kuormittaa molempia vanhempia. Omalla kohdallani olen kokenut synnytyksien aikana suurta huolta, pelkoa sekä epätoivoa siitä, etten voi itse tehdä mitään auttaakseni toista. Toisaalta olen kokenut myös ylpeyttä puolisostani, iloa ja rakkautta. Raskaus ja synnytys on yhteinen matka, vaikka isä onkin enemmän pelkääjän paikalla.

Beibsi sylissä. Kuva: Koti-iskä88
Beibsi sylissä. Kuva: Koti-iskä88


Molempien lasteni synnytykset alkoivat keskellä yötä. Ensimmäisen raskauden kohdalla lähdimme saman tien sairaalaan, koska mielessäni vilisivät jo kuvat kotisynnytyksestä tai vähintään tienvarressa synnyttämisestä. Varman päälle pelaten lähdimme tarkistamaan tilanteen. Jälkeenpäin ajatellen kiirettä ei ollut, sillä tästä hetkestä meni vielä vuorokausi ensirääkäisyyn. Toisen synnytyksen käynnistyessä asiat olivat jo tutumpia, mutta uutena mietittävänä oli, mihin esikoisen sijoittaa synnytyksen ajaksi. Tässä tilanteessa pelastajina toimivat isovanhemmat.

Kaikki tiet vievät synnärille
- Lapsiperheiden sananlaskut

Synnytys ei siis edennyt kohdallamme ensimmäisellä eikä toisellakaan kerralla yhtä vauhdikkaasti kuin elokuvissa. Synnytyssalissa olo tuntui välillä epätoivoiselta ja turhauttavalta, koska tuntui etten pystynyt auttamaan puolisoani mitenkään. Varsinkin, kun kivut olivat silminnähden kovat. Tässä vaiheessa kannustaminen, kuunteleminen ja tukena oleminen tuntuivat olevan ainoita tehtäviä mitä voin tehdä. Onneksi kätilö sentään antoi minulle tärkeitä tehtäviä, kuten ”Voisitko täyttää vesilasin?” ja ”Hakisitko pyyhkeen?”, jotta tunsin itseni edes hieman hyödylliseksi.

Synnytykset kuitenkin etenivät jatkuvasti, tavalla tai toisella. Esikoisen synnytyksessä salissa vallitsi odottava ja positiivinen tunnelma, mutta loppuvaiheessa jokin muuttui. Synnytyssalin tunnelma vaihtui äkisti, ja yhtäkkiä huone oli täynnä kätilöitä ja lääkäreitä. Loppusynnytyksen päällimmäiset tunteet olivat huoli, pelko ja epätietoisuus sekä puolison että vauvan puolesta.

Miksi se ei itke?

Erinäisten vaiheiden jälkeen vauva lopulta syntyi. Kätilö otti pienen vauvan syliinsä. Vauva makasi täysin liikkumatta kätilön käsivarsilla. Elämäni pisimmät sekunnit kuluivat ja päässä alkoi huimata. Ajatuksissa jyskytti vain ajatus ”Miksi se ei itke? Mikä on vialla?”. Lopulta rääkäisy kajahti ilmoille ja suuri huojennus valtasi minut ja puolisoni.

Olin jo valmistautunut suuriin tehtäviini, napanuoran leikkaamiseen ja vauvan kylvettämiseen, mutta ne saivat jäädä toiseen kertaan, sillä synnytyssalissa tunnelma oli edelleen huolestunut. Kätilöt keskittyivät tehtäväänsä ja kiidättivät vauvan teho-osastolle. Puolisoni jäi synnytyssaliin ja minä riensin huolestuneena vauvan perässä teholle.

Vanhemmuuden vastuu ja huoli iskivät päälle jo elämän ensi hetkillä. Mikään ei mennyt niin kuin olimme suunnitelleet, mutta onneksi huolet hälvenivät teho-osastolla. Siellä selvisi, että hätää ei ole ja sain pienen tyttäreni ensi kertaa syliini. Tuntien ajan jatkunut tunnemyrsky pään sisällä alkoi rauhoittua, kun katselin pientä ja sinnikästä esikoistani. Yhtä vahva ja sinnikäs hän on tänäkin päivänä.

Kuva: Koti-iskä88
Kuva: Koti-iskä88


Toisen lapsen syntymä oli kohdallamme rauhallisempi kokemus. Kaikki sujui hyvin ja muistan miettineeni, että näinkö vähällä määrällä henkilökuntaa synnytykset oikeasti hoituvat. Olin jälleen varautunut napanuoran leikkaamiseen ja tällä kertaa sainkin leikkurit käteeni. Tämä taisi olla minulle synnytyksen shokeeraavin hetki, koska en muista siitä yhtään mitään.

Kirjoittaja on selvinnyt raskausajasta, synnytyksestä ja vauvavuosista. Nyt hän on uhmaikäisten koettelema. Hänen pärjäämistään voit seurata Instagramista ja Facebookista.

Kommentit (4)

Pari juttua
2/4 | 

Alaselkää voi hieroa. Se auttaa kun on kovia supistuksia. Synnytysasento on joskus kivuttomampi kontillaan. Tulevan äidin ois hyvä kuunnella itseään ja mennä sellaseen asentoon joka tuntuu hyvältä.

Mies kuskina
3/4 | 

Mun puoliso oli varautunut lukemalla netistä miten auttaa minua synnytyksessä. Hän opetteli akupistehierontoja mm. Ja joka supistuksella hän hieroi akupisteitäni ja lauloi synnytyslaulua kanssani, jotta pääsin oikein matalaan ääneen. Synnytin ilman lääkkeitä, sillä puolisoni teki synnytyksen eteen niin paljon. Se oli tiimityötä.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Koti-iskä88
Vauvavuosista selvinnyt.
Uhmaikäisten koettelema.

Pätkäöiden sankarit – vanhempien selviytymisopas julkaistiin syksyllä 2019.

Seuraa somessa:
Facebook
Instagram

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä kotiiska88@gmail.com tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat