Kirjoitukset avainsanalla miesäiti

Siitä lähtien kun olen kertonut jääväni kotiin lasten kanssa, olen saanut paljon positiivista palautetta asiasta. Suurin osa on pitänyt sitä hienona ja tärkeänä asiana. Mielestäni tämä on ainutkertainen tilaisuus olla lasteni kanssa, kun he ovat vielä pieniä.

Kuitenkin osa ihmisistä on lausunut asiaan hieman kummallisia kommentteja. Eivät he välttämättä ole tarkoittaneet pahaa, mutta näitä sammakoita on päässyt niin tutuilta kuin tuntemattomilta:

"Sä jäät sitten naiseksi taloon."

"Aijaa, minäkin olin aikoinaan hetken kotirouvana."

"Alat sitten tekemään naisten hommia!"

Ja kirsikkana kakun päällä. Oma henkilökohtainen suosikkini:

"Sä olet tommonen miesäiti"

Ymmärrän, että maailma muuttuu hitaasti. Ymmärrän, että asenteet muuttuvat hitaasti. 

Silti nämä särähtää joka kerta korvaan ja pistävät miettimään. Lähinnä siis sitä, että kuinka monimutkaisesti jotkut kutsuvat minua isäksi.

Nuo samat lauseethan olisi paljon helpompi kertoa näin:

"Sä jäät sitten isäksi taloon."

"Aijaa, minäkin olen isä"

"Alat sitten tekemään isän hommia!"

"Sä olet tommonen isä"


Helpompaa ja järkevämpää. Eikö? 
 

Kirjoittajan lapset eivät kutsu isäänsä kotirouvaksi, miesäidiksi tai naiseksi talossa. Heille hän on isi. Kyseisen isin löydät myös Instagramista, Facebookista ja Twitteristä

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (7)

punospirjo
2/7 | 

Arvaa vaan kommentit, kun -89 H jäi O:n kaa kotiin liki vuodeksi ja paikkakunta Tki. Siinä sai äitikin oman osansa 🤐

Torey

Tunnen myös perheen jossa 90-luvulla isä jäi lasten kanssa kotiin muutamaksi vuodeksi. Harvinaista, mutta mies on sanonut sen olleen tosi hienoa aikaa! Mun mielestä kukin perhe tekee itselleen sopivalla tavalla. Asioihin vaikuttaa monet asiat. Rahatilanne, palkat, kumman hermot kestää paremmin. 😅 Niin ja sithän voi olla, ettei kumpikaan jää kotiin ensimmäisen 9kk jälkeen! Eikä senkään pitäisi syy olla sanalliseen mestaukseen.

Mua on varmaan jotkut pitäneet jopa laiskana, kun olen viihtynyt kotona. Mutta mulla äitiys menee työn ohi 10-0. Siitä maksetaan rahallisesti vähän, mutta muuten se antaa paljon.

iinasandra
3/7 | 

Luulen, että moni ajattelee vielä niin, että äiti imettää ja sen puolesta ajatellaan äidin olevan se, joka on kotona. Itse ainakin luulin kaikkien imettävän, kun ekaa lasta odotin.

Mutta hienoa, että isätkin voivat, saavat ja haluavat jäädä kotiin. Itsekin toivoisin, että oma mies ois voinut olla hetken aikaa hoitovapaalla kesällä ennen isyyslomiaan ja itse menisin töihin, mutta kuulemma rahallisesti ei ole mahdollista. En haluaisi laittaa lapsia päiväkotiin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Vauvavuosista selvinnyt.
Uhmaikäisten koettelema.

Seuraa somessa:
Facebook
Instagram

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä kotiiska88@gmail.com tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Teemat

Blogiarkisto

2018

Kategoriat