Viikkoja oli kertynyt 41+1, kun raskausmatkamme tuli päätökseen. Tämä on lempeä kertomus siitä päivästä ja yöstä, kun tyttäreni päätti tulla maailmaan.

 

Toukokuu läheni loppuaan. Aamulla 29.5 lähes heti herätessäni tunsin ensimmäisen supistuksen. Se ei ollut kipeä, mutta nousi ja laski, aivan kuin aalto. Kellotin supistuksia ja niitä tuli n. 10 minuutin välein. Nauroin miehelleni, että hänen olisi parasta nyt käydä kaupassa koska vauva syntyy tänään.

Harmikseni supistukset kuitenkin loppuivat ennen puoltapäivää. Olin hyvin pettynyt, sillä viikkoja oli kertynyt jo paljon. Pelkäsin, että pian joudun varaamaan ajan käynnistykseen, kun ei vauva meinannut millään haluta syntyä maailmaan itsekseen.

Päivä kului siivotessa ja touhutessa. Jokin silti tuntui erilaiselta. En pystynyt yhtään sietämään lapsieni kosketusta. He tulivat innoissaan silittämään isoa vauvavatsaa, mutta pyysin heitä olla nyt koskematta. En halunnut ketään lähelle.

Touhusin hellan ääressä tavalliseen tahtiin, kun tunsin kohdun taas supistuvan. Supistukset tuntuivat siltä, kuin ne hiukan vihloisivat kohdunkaulaa.

Teimme yhdessä illallista, kello oli 17. Ruokana olisi soijanakkikastiketta ja perunaa. Touhusin hellan ääressä tavalliseen tahtiin, kun tunsin kohdun taas supistuvan. Supistukset tuntuivat siltä, kuin ne hiukan vihloisivat kohdunkaulaa. Supistukset tulivat taas 10 minuutin välein. Mieheni ehdotti, että menisin näytille, mutta kieltäydyin. Pelko siitä, että minut lähetettäisiin kotiin ja synnyttäisin taas syöksynä melkein autoon, eli takaraivossani. Saimme illallisen valmiiksi ja söimme.

Supistukset eivät loppuneet. Ne eivät olleet kipeitä, mutta ne tulivat säännöllisesti. Kävelin olohuoneesta keittiöön ja takaisin monen monta kertaa, noin viiden tunnin ajan. Jossain välissä otin vahvan panadolin, jos tämä olisikin vain latenssivaihe ja supistukset loppuisivat lääkkeellä. Ne eivät loppuneet. Tein jokaisen supistuksen kanssa yhteistyötä. Keskityin hengittämään syvään ja päästämään kehon täysin rennoksi. Kävelin ja keinuttelin lantiota, yritin avustaa vauvaa laskeutumaan lähtökuoppiin.

Tervetuloa Espoon sairaalaan

Tunti lääkkeen ottamisesta päätin soittaa Espoon sairaalan synnytysosastolle. Kello oli 22.50. Mietimme kätilön kanssa pitkän tovin, että olisiko vielä aika lähteä näytille. Supistuksia oli tullut nyt 6 tuntia säännöllisinä, noin kymmenen minuutin välein. Ne eivät olleet kipeitä, vaan hiukan epämiellyttäviä. Aivan kuin kuukautiskipua ja kiristystä. "No ehkä on parasta, että tulet näytille. Tervetuloa Espoon sairaalaan" sanoi kätilö.

Tilasin taksin sovelluksen kautta ja istuin ulkona sairaalakassin kanssa. Kello oli jo reippaasti yli yksitoista illalla, joten ulkona oli hiljaista ja hämärää. Taksilla ei mennyt kuin viitisen minuuttia saapua noutamaan minut. Auto haisi tupakalle ja kuskina oli vanhempi mieshenkilö. Hän kysyi, että olenko kenties töihin menossa. "En, vaan synnyttämään" naurahdin vastaukseksi. Hän näytti siltä, että ei uskoisi minua. En toki hirmuisesti näyttänytkään kivun merkkejä.

"Tuota, mistä pääsee synnyttämään?"

Saavuin sairaalaan ja maksoin kyydin. Mietin, että mistä ovesta pääsee sisään. Sairaalassa oli sisällä hämärä ja ihmisiä ei ollut. Paikka oli siis kiinni. ovisummeria soittamalla sain yhteyden talkkariin joka kysyi, että millä asialla olen. "Tuota, mistä pääsee synnyttämään?" kysyin nolona. Ovi aukesi ja kuului vastaus. "Olet ihan oikeassa paikassa"

Olo oli todella epärealistinen. Kävelin yksin rauhassa ja hiljaisuudessa hisseille. Viimeisimmässä synnytyksessä huusin ja pakotin itseni kävelemään eteenpäin mies tukenani. Kätilö haki meidät silloin heti luukulta ja talutti saliin. Nyt oli vain minä ja hiljaisuus.

Minut kirjattiin sisään klo 23.22. Istuskelin rauhassa odotustilassa ja viestittelin miehelleni joka jäi vahtimaan lapsia. "Supistaa" kirjoitin ja hengitin syvään. Supistukset eivät olleet vieläkään kipeitä. Kirjoitin hänelle hymiöiden kera, että tulen bussilla kotiin, kun minut lähetetään pois. Olin varma, että synnytys ei vielä ollut käynnissä.

Kätilö otti minut tosissaan

20 minuutin odottelun jälkeen kätilö haki minut. Hän teki sisätutkimuksen ja otti puoli tuntia käyrää. Vauva oli todella aktiivinen, eikä laitteet pysyneet paikoillaan vatsan päällä potkuesityksen takia. Olin 1-2cm auki, kohdunkaula oli kokonaan poissa ja supistuksia tuli n. 8min välein. Keskustelin kätilön kanssa edellisestä synnytyksestä ja toiveesta synnyttää ammeeseen. Kätilö otti minut tosissaan, kävi varaamassa huoneen ja täytti ammeen.

Kätilö saattoi minut huoneeseen vaatteidenvaihdon jälkeen. Salin puoli oli avara ja salissa tuoksui sairaalan puhtaus sekä lämmin vesi. Amme oli valmiiksi täytettynä vessan puolella. Päätin, että otan supistuksia vastaan vielä kuivan maan puolella ja kävin istumaan jumppapallolle jonka päällä pyöritin lantiota ja hyppelehdin rauhallisesti ylös ja alas. Kätilö kysyi, että haluaisinko kokeilla TENS-laitetta, sillä supistukset alkoivat jo tuntua kipeiltä poltoilta selän puolella. TENS-laite asennettiin alaselkään ja pääsin heti eroon selkäkivusta. Supistukset tuntuivat enää vain vatsan puolella.

Kätilö pureskeli purukumia ja tarkkaili minua

Höpöttelin kätilön kanssa niitä näitä. Tuntui, että omistimme aika samanlaiset arvot elämässä. Jutustelimme nuoresta vanhemmuudesta, synnytyksistä ja silloin kuumasta keskustelunaiheesta, eli synnytyspettymyksistä. Istuimme vastakkain, minä jumppapallolla ja hän rentonosti jalat nostettuna ylös sohvalle. Kätilö pureskeli purukumia ja tarkkaili minua. Minusta tuntui, että hän olisi minun hyvä ystävä eikä kätilö.

Kun supistukset alkoivat käydä ihan oikeasti kipeiksi, otimme vauvan sydänkäyrää vatsan päältä. TENS otettiin tässä vaiheessa pois. Kätilö laski supistuksien keston itse. Vauvan sykkeet olivat erinomaiset ja supistuksia tuli 3 minuutin välein. Pyysin kätilöä tekemään sisätutkimuksen. Olin 4-5cm auki. Sain luvan mennä ammeeseen klo 1.45.

Ammeessa jokainen supistus tuntui tekevän kovaa työtä vauvan maailmaan saattamiseksi

Puin päälleni imetysliivit ja sidoin pitkät kiharat hiukseni ponnarille. Kävin ammeeseen kontilleni ja molemmat käteni lepäsivät ammeen reunoilla, kämmenet kasvojeni kohdalla. Vesi oli mukavan lämmintä ja se yletti juuri kastelemaan rintaliivini. Hiljaa heilutin lantiotani edes takaisin ja käytin kivunlievityksenä nyt synnytyslaulua joka nousi supistuksen aallon mukana ja laski yhtä rennosti. Ammeessa jokainen supistus tuntui tekevän kovaa työtä vauvan maailmaan saattamiseksi. Kivut vaihtuivat vähän kipeistä lähes sietämättömiksi jo viidentoista minuutin ammeessaolon jälkeen.

Kätilö istui salin puolella ja suunnilleen joka toisen supistuksen jälkeen kävi vilkaisemassa ovesta. Katsoin häntä ja hän nyökkäsi ikäänkuin viestiäkseen "Olet vahva. Sinä pystyt tähän". Kätilö kehui hengitystäni ja rentona pysymistä. Siitä tuli synnyttäjänä todella aktiivinen ja itsevarma olo.

kello 2.17 tunsin kovan napsahduksen vatsassani. Samalla vauva rutistui tiukasti alaspäin ja olin varma, että jotakin alkoi valua alapäästä. En voinut olla varma oliko se lapsivettä, mutta synnytyskertomukseen tuo aika merkittiin lapsivedenmenoksi. Tuon napsahduksen jälkeen kivut koveni entisestään, mutta vain muutaman supistuksen jälkeen pääsinkin jo ponnistamaan.

Hän oli niin pieni, mutta niin täydellinen

Käännyin konttausasennosta puoliksi makaavaan kylkiasentoon, sillä se tuntui kehosta parhaimmalta. Kätilö kutsui aivan viime hetkellä lääkärin huoneeseen. Ensimmäisen ponnistuksen jälkeen pää oli puoliksi ulkona. Kokeilin varovasti vauvan päälakea vasemmalla kädelläni ja sen jälkeen ponnistin uudestaan. Toisella ponnistuksella syntyi loput päästä ja muu kroppa. Ilman kenenkään kosketusta tai apua, vauva siirtyi ahtaasta kohdusta suureen ammeeseen. Hetki oli hiljainen ja uskomaton. Vauva ui vedessä pienen hetken jonka jälkeen pyysin kätilöä nostamaan hänet rinnalleni, koska itse en uskaltanut "Hän on niin pieni!" totesin itkun keskeltä. Samalla hetkellä vauva parkaisi kovaäänisesti elon merkiksi. Hän oli niin pieni, mutta niin täydellinen.

 

Synnytyksen kestoksi merkittiin 5h 36min. Vauva painoi 3940g ja pituutta oli 51cm. Itse selvisin synnytyksestä yhdellä tikillä ja 700ml jälkeisvuodolla. Rutiininomaisesta oksitosiinipiikistä kieltäydyin.

Kätilö kiitti minua hyvästä synnytyksestä ja minä kiitin häntä luottamuksesta. Olimme mahtava tiimi.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Uskallan väittää, että moni 21-vuotias ei vielä elä keskellä lapsiarkea.

Minä elän tätä arkea kolmen lapsen ja aviomieheni kanssa. Lapsiarkeni alkoi joulukuussa 2015 esikoispoikani synnyttyä ja tämän jälkeen sain vielä kaksi ihanaa tyttöä.

Blogissani pohdin nuoren vanhemmuuden haasteita ja kirjoitan laajalti meidän tavallisista, mutta vauhdikkaista päivittäisistä touhuistamme.

Yhteydenotot ja yhteystyöt: vahterajasmin@gmail.com

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017