Kirjoitukset avainsanalla Äitiys

Neuvolan kyselylomakkeet saapuivat ja samat ympyröitävät kysymykset keikkuvat paperissa yhtä ahdistavina kuin ennenkin. "Saatko apua läheisiltäsi?" "Saatko apua isovanhemmilta?" "Saatko lastenhoitoapua päiväkodilta?" ja mitä näitä on. Vastaan kaikkiin "Apu helposti saatavilla", mutta en halua sitä.

 

"Teinivanhemman lapsi on jatkuvasti mummolassa. Ei ne osaa hoitaa niitä lapsia itse, kun ovat itsekkin ihan pentuja. Baariin ja leffaanhan niiden pitää aina päästä, oisivat miettineet sitä elämää lapsien kanssa ennen kun niitä hommaavat!"

Ne lukuisat kerrat kun olen internetissä lukenut nuo sanat ja irvistänyt.

 

Onhan se ihan kiva, että apua saa ja sitä on nykyään aivan hirmuisen helppoa saada, mutta sitä oikein tyrkytetään jokaisesta tuutista. Lapsen antaminen pois on ollut minulle henkisesti todella vaikeaa ja mietin, että mitä jos lapsi satuttaa itsensä juuri kun olen poissa? Entä jos lapsi syö jotain sopimatonta? Entä jos hänelle tulee koti-ikävä?

 

Minulla ei koskaan ole ollut läheistä suhdetta isovanhempiini, oikeastaan vain yksi heistä on elossa. En muista olleeni lapsena hoidossa, vaan äidin hoivissa kotona. Äitini hoiti minua ja pärjäsi aivan loistavasti. Ilman vanhempiensa apua. Olen kovasti samanlainen kuin äitini ja tämä on yksi niistä monista asioista minkä olen häneltä perinyt. Muuta äidiltä perittyä on painosanalla itsepäisyys ja kova halu pitää lapset lähellä.

 

Lapsen antaminen hoitoon aiheuttaa minulle ahdistuneisuutta ja oloni on todella huolestunut. Jatkuvasti tekee mieli soitella ja lähetellä viestejä lapsen hoitajalle ja kysellä, että miten sujuu, mitä poika on syönyt ja onko hän ollut kiltisti.

Olo tuntuu tyhmältä ilman lasta. Miksi en osaa olla ilman häntä?

 

Asia on eri, kun olen itse paikalla. Vierailu on kivaa ja kun olemme kylässä, on kiva kun joku muu välillä syöttää taaperoa tai leikkii hänen kanssaan. En nauti yksin olemisesta ja suojelusviettini on kova. Se saa minut tuntemaan itseni jopa epänormaaliksi.

 

 

Tiedän, että jonain päivänä lapseni menee päivähoitoo ja toivon, että siihen mennessä osaan jo hieman löysätä ohjia ja päästää irti.

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Jokainen äiti tarvitsee hetken omaa aikaa.
Siksi on hyvä että neuvolasta kysytään mahdollisuuksia tähän, kaikilla ei ole niitä ystäviä ja sukulaisia auttamassa edes sen vertaa, että voisit käydä vaikka yksin kampaajalla.
En tietenkään tarkoita että lapsi on joka viikonloppu hoidossa.
Ja apua kannattaa ottaa vastaan. Paniikin omainen riippuvuus lapsestaan ei ole tervettä.
Vanhemman pitää pystyä luottamaan lapsen pärjäävän hoidossa, ja tätä vanhemmasta erossa oloa on hyvä harjoitella, jotta esim. päivähoidon alkaminen ei ole lapselle liian suuri muutos.

Nuoren äidin päiväkirja
Liittynyt20.2.2016

Se onkin hyvä, että on hoitomahdollisuuksia ja sitä on tärkeä niissä lapuissa kysyä. Kirjoitin nyt omasta tuntemuksesta, miltä se siis tuntuu minusta vastata kysymykseen. Lastensuojelun ollessa kuvioissa minua alkoi tämä toden teolla ärsyttämään, kun apua tyrkytettiin ja yritettiin saada meille väkisin hoitajaa käymään kerran viikossa.
Ja minulla ei ole montaa hyvää hoitokokemusta. Olen antanut lapsen hoitoon ja hänelle on syötetty ruokaa jolle on allerginen, on tehty asioita mitä olen sanonut, että poika ei saa tehdä. En sen takia enää osaa antaa lasta hoitoon ja hoitoon antaminen tuntuu epämukavalta :/

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Uskallan väittää, että moni 21-vuotias ei vielä elä keskellä lapsiarkea.

Minä elän tätä arkea kolmen lapsen ja aviomieheni kanssa. Lapsiarkeni alkoi joulukuussa 2015 esikoispoikani synnyttyä ja tämän jälkeen sain vielä kaksi ihanaa tyttöä.

Blogissani pohdin nuoren vanhemmuuden haasteita ja kirjoitan laajalti meidän tavallisista, mutta vauhdikkaista päivittäisistä touhuistamme.

Yhteydenotot ja yhteystyöt: vahterajasmin@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2017