Facebookin etuseinälle pomppasi ystäväni jakama julkaisu. HUS tarvitsee lisää äidinmaidon luovuttajia ja tilanne luovuttajista on huono. Vauvani oli viiden viikon ikäinen, eli vielä ehtisin  ottamaan äidinmaitokeskukseen yhteyttä jos haluaisin auttaa. Kysyin ystävältäni viestillä "pitäiskö?" ja vastaus oli lyhyt. Pitäis.

 

Maitoa tuli ylimääräistä, mutta ei ihan kahden desilitran vertaa. Hygieniaseikat saivat minut miettimään, että jaksaisinko ryhtyä luovuttajaksi ja sen lisäksi pohdin, että haluanko luopua kesäiltojen skumppalasillisesta tai kylmästä siideristä, kun yhdeksän kuukautta ilman alkoholia oli juuri loppunut.

Mietin luovutusta kokonaisen viikonlopun yli, soittaisin maanantaina äidinmaitokeskukseen jos saan edes maidontuotannon uudestaan nousemaan yli oman vauvan tarpeiden. Join litroittain vettä, vedin korillisen hedelmiä päivässä hiilareiden toivossa ja nostattelin maitoa. Harjoittelin pullojen ja pumpun puhtaanapitoseikkoja, pesin rintoja ja säilöin maitoa. Se ei tuntunut mahdottomalta vaikka aikani tehdä mitään ylimääräistä on kolmen lapsen äitinä todella pieni. Pohdintani alkoholista meni ohi katsomalla ihanaa vauvaani. Entä jos hän olisi tarvinnut lisämaitoa, tai entä jos kaikki luovuttajista olisi ajatellut yhtä itsekkäästi kuin minä? Siinä tapauksessa luovuttajia ei olisi. Luin netistä ja imetyksen tuen facebookryhmästä vinkkejä maidon määrän lisäämiseen ja kokemuksia luovutuksesta. Lämpesin nopeasti ajatukselle ja tein päätökseni.

Henkilö puhelimen toisessa päässä kiitti päätöksestäni, luovuttajatilanne on kuulemma todella huono

Päätin soittaa maanantaina äidinmaitokeskukseen. Puheluun vastasi mukavan oloinen nainen joka ilahtui yhteydenotostani. Sanoin haluavani ainakin kokeilla luovutusta, mutta olin vielä hieman epäileväinen. Hän kyseli luovutukselle olennaisista asioista ja neuvoi lääkkeiden sekä alkoholin käytöstä luovutuksen aikana. Ainakin puhelimessa kysyttyjen seikkojen perusteella sovin luovuttajaksi. Sain ohjeeksi laittaa keräämäni maidot steriileihin minigrip pusseihin, jokaiseen pussiin tuli kirjoittaa päivämäärä sekä luovuttajanumero jonka sain puhelun aikana. Ensimmäinen lasti haettaisiin seuraavan viikon maanantaina ja kahden bakteeritestin läpäisyn jälkeen olisi luvassa vielä verikoe. Henkilö puhelimen toisessa päässä kiitti päätöksestäni, luovuttajatilanne on kuulemma todella huono.

Ensimmäinen maitolasti haettiin maanantaina, heti yhdeksältä aamulla. Pakkasin pumppaamani maidot kylmälaukkuun ja otin laukusta minulle tarkoitetun pussukan jonka sisällä oli rasioita, pullo, käsidesiä ja kirje. Kirjeessä oli ohjeita luovutusta varten ja lomake minkä tiedot tarkastin huolellisesti. Tutkiskelin rasioita ja naurahdin tilanteelle. Olo oli vähän kuin lypsylehmällä.

Olo oli sellainen, että teen kerrankin jotain epäitsekästä ja jotain mistä on oikeasti hyötyä

Ensimmäinen maitolasti läpäisi bakteeritestin. Viikko sen jälkeen sain tietää, että toinenkin erä oli päässyt läpi, vieläpä paremmilla tuloksilla. Varasin verikokeen heti seuraavalle päivälle. Verinäytteen ottanut hoitaja kysyi innoissaan maidon luovutuksesta ja vaikutti muutenkin todella iloiselta ja imetyspositiiviselta. Olo oli sellainen, että teen kerrankin jotain epäitsekästä ja jotain mistä on oikeasti hyötyä. Verikokeen jälkeen palkitsin itseni isolla ja kalliilla pirtelöllä, tämä oli viimeinen vaihe ennen varsinaista luovutusta.

Vaikka luovutuksesta saa rahallista korvausta, tärkeintä on silti se hyöty ja ilo minkä joku maidosta saa. Saan siitä itselleni hyvän mielen ja paljon hauskoja hetkiä, sillä rintojen pesu on haastavaa (eli erittäin hassun näköistä) meidän ahtaissa lavuaareissa.

 

Suosittelen jokaiselle luovuttamista harkitsevalle äidille ottamaan rohkeasti yhteyttä oman alueensa äidinmaidon luovutuksia käsittelevälle sairaalalle. Aina voi vähintään yrittää!

Oletko joskus luovuttanut/harkinnut luovuttavasi maitoa tai onko vauvasi saanut luovutettua äidinmaitoa? Jätä kommentti!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Uskallan väittää, että moni 21-vuotias ei vielä elä keskellä lapsiarkea.

Minä elän tätä arkea kolmen lapsen ja aviomieheni kanssa. Lapsiarkeni alkoi joulukuussa 2015 esikoispoikani synnyttyä ja tämän jälkeen sain vielä kaksi ihanaa tyttöä.

Blogissani pohdin nuoren vanhemmuuden haasteita ja kirjoitan laajalti meidän tavallisista, mutta vauhdikkaista päivittäisistä touhuistamme.

Yhteydenotot ja yhteystyöt: vahterajasmin@gmail.com

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2017