Viime vuonna osallistuin Vaarojen maratonin 15 kilometrille, jonka jälkeen jäi vähän kutkuttamaan koko matkan juokseminen. Vaarojen maraton ei todellakaan ole mikään helppo maraton eikä sitä kukaan hullu elämänsä ensimmäiseksi maratoniksi ottaisikaan, mutta kynnystä osallistumaan tällaiselle aloittelijallekin laskee retkisarja ja lisäksi pitkä suoritusaika. Maratonia ei siis tarvitse juosta kuudessa tunnissa niin kuin normaalisti, vaan aikaa suorittaa on jopa 17 tuntia.

Osallistuminen oli kuitenkin jo monta kertaa jäissä, kun harjoittelu oli koko kesän ollut ihan surkeaa, jalat koko ajan telakalla ja oma motivaatiokin jossain tosi hukassa. Viimeisen pitkiksen tein edeltävänä lauantaina, kun päätin juosta Noljakasta Huhmariin (n. 23km). Se oli varmaan tähän astisista juoksuistani henkisesti raskain, kun juoksin ja juoksin eikä kilometrit edenneet ollenkaan. Tunnin aikana olin päässyt eteenpäin 5 kilometriä enkä voinut uskoa näkemääni, että miten voi mennä näin hitaasti?! 5km/tunnissa olisi ihan ookoo vauhti siellä vaarojen maratonin vaikeimmilla pätkillä, mutta ei normaalilenkillä. Olin siis lenkin aikana jo vakaasti päättänyt, että perun osallistumisen Vaarojen maratonille, ei tästä tule mitään!

Mies soitti sitten pari tuntia edettyäni, että he lähtevät ajamaan Huhmariin myös. Käskin heidän noukkia minut matkalta mukaan, koska eteneminen oli niin surkeaa. Autossa mies sitten totesi, että juoksithan sinä 17 kilometriä ja itse olin ihan että häh? En juossut kuin 10 kilometriä kahdessa tunnissa!! Ja tihrustin itkua kunnes mies tutki asiaa ja todettiin että jotkut pikkusormet olivat käyneet vaihtamassa rannekellostani kilometrit maileiksi. Voi sitä turhaa turhautumisen määrää!

No tästä sen verran piristyneenä päätin kuitenkin osallistua, vaikka 3 päivää ennen h-hetkeä molemmat pohkeeni tulehtuivat, kävin hierojalla, joka ei niin toiveikkaalla äänellä toivotti onnea matkaan. Lähtökohdat ei siis olleet kovin odottavaiset ja olin henkisesti valmistautunut siihen etten pääse maaliin lainkaan.

Retkisarja starttasi klo 07 joten tulimme Kolille yöksi jo edeltävänä iltana ja aamulla oli pienoisia säätöjä lasten, tarvikkeiden ja aamupalojen kanssa. Lähdin liikkeelle kävellen tosi rauhallisesti ja ainakin ensimmäiset 5 kilometriä päässä vaan kummitteli se kaksi kertaa Mäkrälle nousu, jonka tiesin olevan edessä juoksun loppuvaiheessa. Säästelin voimia siis ihan huolella eikä kipeät pohkeet antaneet juosta metriäkään :(

Ekat 5k oli ihan pala kakkua muutenkin ja sitten alkoi matka Kiviniemeen, ja mulle ihan uudet maastot, jossa en ole koskaan ennen mennyt. Jos joku muuten tunnistaa tämän kohdan, niin tähän kannattaa jättää auto ja tehdä pieni retki Jauholanvaaralle, josta on tosi kauniit maisemat eikä ollenkaan paha matka edes lasten kanssa. Siis tuonne samaan suuntaan eli Kiviniemeen päin.

Sieltä sitä pungerretaan!

Aamuaurinko alkoi ihanasti paistaa tässä vaiheessa eikä ollut enää yhtään kylmä. Noissa ensimmäisissä kuvissa värjöttelen ja päätän lähteä tuossa sinisessä kuoritakissa, vaikka alunperin oli tarkoitus lähteä pelkässä juoksuliivissä, joka olisi ollut paljon ohuempi ja kevyempi. Aika lämminhän tuossa matkan aikana tuli, mutta toisaalta huipuilla tuuli välillä aika kylmästi.

Reittihän on ihan älyttömän kaunis, ja onneksi sattui ihana syyspäivä juuri tälle päivälle! Aurinko paistoi ja oli kuivaa melkein koko päivän. Edellisenä päivänä oli tosi synkkää, pilvistä ja sateista joten reitti oli paikoin tosi märkä.

Muuten reittiolosuhteet vaihteli ja polku kulki mm.

pitkospuilla..

kalliolla..

metsässä..

kivikossa..

ja pääosin polulla, jossa oli jatkusvasti juurakkoa eli lähinnä juurelta toisen päälle hyppelemistä. Kyllä nuo pitkospuut otti joka kerta ilolla vastaan kun sai muutaman metrin astua koko jalalla maahan :)

Lisäksi reitti menee ihan muutamaan otteeseen ylämäkeen..

ja alamäkeen..

ylämäkeen...

ja alamäkeen..

Ja jos jossain kohdassa polku haaraantui, eikä olisi tiennyt kumpaan suuntaan mennä niin valitsee vaan sen polun kumpi näyttää siltä, että n. 800 ihmistä on mennyt siitä ennen minua.

Ennen Kiviniemeä tuli vielä Lakkala, joka on aivan ihana perinnepiha.

Lakkalan jälkeen odottelin jo innolla vedenylityspaikkaa, josta mentiin yli joko vetolossilla tai soutuveneellä.

Pääsinkin heti soutuveneen kyytiin parin naisen seuraan, enkä joutunut odottamaan yhtään. Veneessä sai vähän huokaista ja jalat levähtää ennen Kiviniemen levähdyspaikkaa.

Kivinimessä päivä oli melkein puolessa ja sain vähän apetta ennen paljon peloteltua Ryläystä.

Pitkää taukoa en sitten kuitenkaan pitänyt, koska heti rupesi paleltamaan kun jäi paikoilleen.

Mulla oli kyllä koko maratonin ajan ihan mahtavat huoltojoukot menossa mukana, enkä ehtinyt Kiviniemestä kuin pari kilometriä ja taas oli tällainen vastaanotto ennen Ryläystä toivottavmassa hyvää matkaa :)

 

Vielä suht hyvässä hapessa nenne Ryläystä!

Ryläys oli raskas ja lo-pu-ton, mutta onneks mulla oli taas huoltojoukot ja energiaa odottamassa! Tässä vaiheessa kello näytti jo sen verran, että olin tullut pidemmän matkan mitä ikinä siis yli puolimaratonin verran! :)

Ilme alkaa jo olla vähän väsyneempi?

Aino kysyi, haluatko tulla auton kyytiin vai jatkaa matkaa? Vastasin, että haluan tulla auton kyytiin, mutta silti jatkan matkaa. Miksi? Kysyi Aino, mutta siihen ei taida olla vastausta!

Ehkä se, että oltiin jo yli puolen välin ja kohta päästäisiin tuttuihin maastoihin. Seuraavalle pitstopille matka olikin aika simppeli. Vesipisteitähän tällä reitillä on tosi vähän, vain kaksi koko reitin matkalla! Siis verrattuna muihin juoksutapahtumiin, joissa huoltoa on usein jopa 3km välein. Päävastuu nesteytyksestä ja ravinnosta onkin jokaisella itsellään, mutta oli silti ihan mukavaa päästä vähän istahtamaan ennen Mäkrälle nousua Peiponpellossa.

 

 

 

Tuossa vaiheessa alkoi kuitenkin vähän uuvuttaa ja kauhistuttaa miten tässä jaksaisi nousta vielä 2 kertaa Mäkrälle ja 2 kertaa Ukko-Kolille.

Uusi reitti menee siis niin, että Peiponpellosta noustaan lähes Mäkrän päälle, PALATAAN takaisin samaa reittiä mitä aamulla kuljettiin alas melkein Rantatielle saakka ja noustaan sieltä uudestaan Mäkrälle. Mäkrältä laskeudutaan ja noustaan Ukko-Kolille ja tullaan ihan hotellin kupeeseen, jossa on maali. Maaliin ei kuitenkaan vielä pääse, vaan on lähdettävä laskeutumaan alas laskettelurinteitä ja satamaan. Sieltä sitten viimeinen pinnistys kohti Ukko-Kolia ja maalia.

Satamassa mulla olikin taas ihanat huoltojoukot vastassa viimeistä kertaa ennen maalia.

Sain saattojoukot jyrkkään nousuun satamasta hotellille :)

Tätä viimeistä nousua olin alusta asti pelännyt ja tänne säästellyt voimia, mutta ehkä viime vuoden 15km oli jäänyt joku turha kammo, koska tästähän oli aika lyhyt ja jyrkkyydestä huolimatta helppo matka maaliin. Märkän jälkeen ei tuntunut enää missään! :)

Sumea tunnelma maalissa, I did it!

Ihan huippu fiilis, pääsin maaliin saakka vaikkakin hitaasti kuin etana, mutta silti! Ja kuten alussa jo sanoin, tämä on siitä aloittelijaystävällinen maraton, että oman hitaan ajan voi ihan reilusti perustella sillä, että maasto on niin vaikea :) Eikä tarvitse ehtiä kuuteen tuntiin, vaan retkisarjaan voi osallistua retkeilymielellä, eli pakata mukaan eväät ja paistaa välillä vaikka makkaraa.

Tästä syömään hotellille kilpailijoille tarjottavaan buffeen ja kotiin saunomaan. Vähäisillä haavereillakin säilyin, pari varpaankynttä on ehkä irtoamassa ja ranne/olkapää on vähän kipeä, kun yhdessä vaiheessa liukastuin kalliolla suoraan ranteelle ja olkapäälle. Lisäksi pari rakkoa, mutta sehän vähän niinkuin kuuluu asiaan :)

Vaarojen maraton 2016:

Kiitämme:

+ Ihana syksyinen ilma

+ Uusi reitti joka ei mennyt juuri lainkaan teitä pitkin

+ Kaunis reitti

+ Kannustus ja mukava, kannustava ilmapiiri reitin varrella

+ Runsas ruokailu juoksun jälkeen

Moitimme:

- Selkään vuotavaa juomareppua

- Päätöstä jättää liian paksu takki päälle

- Vähän köyhää huoltoa, eikä edes mitalia maalissa :(

- Reittiä siltä osin, että yli 35km mittarissa käännytään vielä takaisinpäin mistä tultiin, oli vähän masentavaa :)

Kommentit (4)

Kolin tyttöjä itsekkin

Kiitos ihanista kuvista ja kommenteista! Viime viikonloppuna mukana olleena ja sama matka kilpamatkalla. 

Kolintytto
Liittynyt30.4.2016

Kiitos kommentista, mahtavaa oli ja nyt viikkoa myöhemmin voi jo sanoa että ens vuonna uudestaan :D

Kolintytto
Liittynyt30.4.2016

Hienoja kuvia sullakin! Meillä meni sitten melkein sama aika, mulla taisi mennä puolisen tuntia kauemmin, myös minun kello sammui kesken matkan (!!!) vaikka olin ladannut sitä koko yön ja tyhjentänyt muistin, ettei varmasti käy mitään, vähänkö harmitti.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Olen 31-vuotias perheenäiti alunperin Kolilta. Kirjoitan arkisista asioista, matkustelusta ja harrastuksistani käsitöistä, puutarhanhoidosta ja kuntoilusta.

 

Teemat

Blogiarkisto