Toy Story 3. © Disney/Pixar

Tällä viikolla televisiossa on tarjolla muun muassa Mr. Beanin fyysistä komiikkaa, Jurassic Parkin uudelleenavaus ja klassikkokirjallisuutta. Koko perheen animaatio Toy Story 3 uskaltaa hieman haastaakin katsojaansa, ja isommille teineille sopii aikaa ja avaruutta pohtiva scifi-elokuva Interstellar.

Jatko-osien joukosta löytyy myös oman lapsuuteni pelottavin elokuvamuisto!

Kyseessä on Indiana Jones ja tuomion temppeli. Ajan hammas ei ole juuri syönyt ihmisuhrikohtausten intensiivisyyttä tai apinanaivojäädykkeen ällöttävyyttä. Mutta mitenköhän on mahtanut kestää aikaa Valley Girl, romanttinen teinidraamakomedia vuodelta 1983?

Jos jaksat skrollata jutun loppuun, löydät oman suositukseni tälle viikolle: Hevoshullu on sydämeenkäyvin sisarussuhteiden kuvaus vähään aikaan.

Tällä viikolla televisiossa lapsille ja nuorille:

Mr. Bean lomailee (Iso-Britannia 2007). Ikäraja: 7. Hölmöilyn mestari herra Bean pakkaa laukkunsa ja lähtee aurinkolomalle Ranskaan.

Ti 22.5. klo 21, TV5. Lue elokuvasta lisää Common Sense Median sivuilla.

Pikku naisia (Yhdysvallat 1994). Ikäraja: 7. Klassikkoromaanin filmatisoinnissa seurataan Jon (Winona Ryder), Megin (Trini Alvarado), Amyn (Kirsten Dunst ja Samantha Mathis) ja Bethin (Claire Danes) kasvuvuosia 1800-luvun Massachusettsissa.

La 26.5. klo 15:35 ja su 27.5. klo 11:15, Frii. Lue elokuvasta lisää Common Sense Median sivuilla.

Matilda ja lasten kapina (Yhdysvallat 1996). Ikäraja: 7. Itsenäinen neropatti Matilda taistelee lapsia vihaavaa rehtoria vastaan Roald Dahlin kirjaan perustuvassa elokuvassa.

La 26.5. klo 19 ja su 27.5. klo 14:05, TV5. Lue elokuvasta lisää Common Sense Median sivuilla.

Jurassic World (Yhdysvallat, Kiina 2015). Ikäraja: 12. Dinosaurukset syövät ihmisiä vehreässä teemapuistossa. Owen (Chris Pratt) ja Claire (Bryce Dallas Howard) pelastavat päivän sekä puistossa vierailevat veljekset (Ty Simpkins ja nuortenelokuvien vakiokasvo Nick Robinson).

La 26.5. klo 21, TV5. Lue elokuvasta lisää Media-avaimen sivuilla.

Indiana Jones ja tuomion temppeli (Yhdysvallat 1984). Ikäraja: 12. Seikkailija-arkeologi kohtaa kuolemaa palvovan kultin Intiassa.

La 26.5. klo 22, Nelonen. Lue elokuvasta lisää Common Sense Median sivuilla.

Valley Girl (Yhdysvallat 1983). Ikäraja: 12. Kaksi maailmaa kohtaa rakkautta, seksiä, dokaamista ja muita teini-ikäisten pulmia käsittelevässä leffassa, kun Randy (nuori Nicholas Cage) lähtee kuokkimaan juppinuorten kotibileisiin.

su 27.5. klo 17, Hero. Lue elokuvasta lisää Common Sense Median sivuilla.

Toy Story 3 (Yhdysvallat 2010). Ikäraja: 7. Andyn vanhat lelut ajautuvat irtaimistoksi päiväkotiin. Tilanne vaatii aukottoman pakosuunnitelman.

Su 27.5. klo 18, Nelonen. Lue elokuvasta lisää Common Sense Median sivuilla ja Koulukinossa.

Interstellar (Yhdysvallat, Iso-Britannia 2014). Ikäraja: 12. Ympäristötuho pakottaa ihmiskunnan tutkimusmatkalle avaruuteen.

Su 27.5. klo 21, Nelonen. Lue elokuvasta lisää Media-avaimen sivuilla.

Hevoshullu (Suomi 2013). Ikäraja: S. Teinityttö laittaa itsensä likoon kunnantalon kykykilpailussa. Onneksi katsomossa kannustaa oma veli. Lyhytelokuva, kesto 12 min.

Su 27.5. klo 13:35, Yle Teema.

Hevoshullu (2013). Kuva: Aamu Film Company
Hevoshullu (2013). Kuva: Aamu Film Company

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mitä tänään katsottaisiin? Lasten- ja nuortenelokuviin erikoistunut leffahullu, Koulukinon erityisasiantuntija Heli Metsätähti tarjoaa elokuvatärpit joka lähtöön ja poimii parhaat palat elokuvia perheille arvioivasta Media-avaimesta. Riippumattoman palvelun tuottaa elokuvakasvatuksen asiantuntijajärjestö Koulukino.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat