Ella ja kaverit (2012). Kuva: Snapper Films Oy.

Koulun alkamiseen liittyvää jännitystä tai kiihkeää odotusta voi lievittää sopivan elokuvan parissa. Listasin kuusi turvallista leffaa, joiden avulla tuleva ekaluokkalainen perheineen voi käsitellä tunnemyllerrystään, saada vertaistukea muilta samassa tilanteessa olevilta tai nähdä hyväntuulisia väläyksiä koulumaailmasta.

Olen lisännyt jokaisen leffan kuvaukseen myös linkin Media-avaimeen ja/tai Koulukinon sivuille. Molemmista löydät valmiita ideoita kunkin elokuvan käsittelemiseen yhdessä!

 

1. Ella ja kaverit (Suomi 2012), ikäraja S

Timo Parvelan kirjoihin perustuvat Ella-leffat saattavat olla kivoimpia sellaiselle, joka on jo ehtinyt viettää koulussa vuoden tai pari. Pientä ja kaikki mukaan leikkiin ottavaa luokkayhteisöä kuvataan lämmöllä. Opettajakin on tosi mukava, joskin aika höppänä. Ella ja Äf Yksi -kirjan pohjalta tehty Ella ja kaverit kertoo tilanteesta, jossa Ellan kyläkoulu on purku-uhan alla, ja lapset siirretään jättiläismäiseen, betoniseen ja tehokkaaseen city-kouluun.  

Lue Ella ja kaverit -leffasta lisää Media-avaimessa ja Koulukinon sivuilla.

 

2. Puluboin ja Ponin leffa (Suomi 2018), ikäraja S

Puluboin ja Ponin leffa syleilee koulun alkuun liittyvää jännitystä sekä tulevan ekaluokkalaisen laukkaavaa mielikuvitusta ja sinne tänne sinkoilevia tunteita.

Elokuva on sanalla sanoen loistava, ja varsinkin jokaisen tulevan koululaisen vanhemman pitäisi mielestäni nähdä se.

Puluboin ja Ponin leffa tulkitsee omin elein Veera Salmen ensimmäistä Puluboi-kirjaa. Elokuvasta on luvassa lisää juttua tässä blogissa ensi viikolla! Jo nyt voit lukea elokuvasta lisää Koulukinon sivuilla.

 

3. Heinähattu ja Vilttitossu (Suomi 2002), ikäraja S

Heinähatun ja Vilttitossun kesälomaa varjostaa se, että Heinähattu on menossa syksyllä kouluun. Pikkusisko Vilttitossu on huolissaan: miten hän pärjää ilman Heinähattua? Entä poissaolevan tuntuiset vanhemmat, miten ihmeessä he pärjäävät?

Elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan luomiin hahmoihin, mutta käsikirjoitus on itsenäinen. (Sama viimeinen kesä -teema löytyy myös uudesta Heinähattu, Vilttitossu ja Ruubensin veljekset -elokuvasta, joskin lähinnä sivulauseiden tasolla.)

Lue leffasta lisää Koulukinon sivuilla.

 

4. Bamse ja noita-akan tytär (Ruotsi 2016), ikäraja S

Noita-akan tytär Lotta haluaa käydä koulua. Mitenköhän siinä hommassa pääsee vauhtiin? Maailman vahvimman nallen kylässä lapset opastavat Lottaa mielellään; uuden oppilaan ihmettely muuttuu nopeasti ystävyydeksi. Harmi vain, että aikuiset oppivat nämä asiat usein hitaammin.

Lue elokuvasta lisää Media-avaimessa ja Koulukinon sivuilla.

 

5. Hokkus pokkus Mikko Mallikas (Norja 2013), ikäraja S

Millaista on olla jo iso, mutta kuitenkin vielä pieni? Miten yhdessä sovittuja sääntöjä noudatetaan? Ja mikä tärkeintä: miksen voi saada omaa koiraa? Mikko Mallikas kohtaa omassa elämässään monia arkisia iloja ja haasteita, jotka ovat tuttuja juuri koulutaivaltaan lähestyville tai aloitteleville 5-7-vuotiaille.

Lue elokuvasta lisää Media-avaimessa ja Koulukinon sivuilla.

 

6. Tenavat-elokuva (Yhdysvallat 2015), ikäraja S

Tenavat tarjoaa kurkistuksen amerikkalaiseen koulumaailmaan. Jaska Jokunen on elokuvan ujo ja epävarma mutta myös ystävällinen ja sinnikäs päähenkilö. Tenavat-elokuvan keskeisiä teemoja ovatkin mokailun sietäminen ja se, että onnistua voi monin eri tavoin.

Lue leffasta lisää Media-avaimessa

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mitä tänään katsottaisiin? Lasten- ja nuortenelokuviin erikoistunut leffahullu, Koulukinon erityisasiantuntija Heli Metsätähti tarjoaa elokuvatärpit joka lähtöön ja poimii parhaat palat elokuvia perheille arvioivasta Media-avaimesta. Riippumattoman palvelun tuottaa elokuvakasvatuksen asiantuntijajärjestö Koulukino.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat