Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla. Kuvat © 2018 CTMG, Inc. All Rights Reserved.

Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla -elokuvassa vampyyrityttö Mavis järjestää isälleen lomamatkan. Dracula kaipaa vapaata hotellipäällikön työstään - ja ehkä myös uutta rakastettua rinnalleen.

Mukaan matkalle lähtee monenkirjava joukko perhettä ja ystäviä. Leffan ikäraja on 7:

Hirviöt esitetään hauskoina ja ystävällisinä, eikä pientä pelottavuutta ole oikeastaan muualla kuin elokuvan alussa ja lopussa.

Monsterit matkalla on ennen kaikkea komedia, ja väsyneitä vanhempia hauskuttavat epäilemättä ihmissudet Wayne ja Wanda, joiden pentulauma on yksi kaiken tieltään pyyhkäisevä täystuho. Ilmeet kirkastuvat kummasti, kun laivalta löytyy lapsiparkki!

Massiivisen Kraken-hirviön äänenä kuullaan Isac Elliotia.
Massiivisen Kraken-hirviön äänenä kuullaan Isac Elliotia.

Hotel Transylvania -elokuvat osoittavat, miten kauas on tultu klassisen kauhuelokuvan asetelmista, joissa vampyyrin kohtalo on kammottavinta mitä kuvitella voi ja hirviö jotakin, jonka oikeamieliset tuhoavat onnellista loppua tavoitellessaan. Hotel Transylvanioissa kauhuhahmot ovat sympaattisia veijareita ja katsojan samastumisen kohteita.

Dracula oivalsi jo elokuvasarjan ensimmäisessä osassa, että rakkaus ei katso kokoa, muotoa tai torahampaiden määrää. Samaa aihetta vatvotaan kepeästi vielä kolmannessakin Transylvania-hupailussa, kun kapteeni van Helsing ei osaa päättää, pitäisikö Draculaa pussata vai survaista vaarnalla.

Lasten- ja nuortenelokuvia arvioiva Media-avain kiittää erityisesti elokuvan humoristisuutta ja optimistisuutta. Arviosta löydät myös 6-9-vuotiaiden kokemusasiantuntijoiden suosikkikohtaukset!

Hotel Transylvania 3: Monsterit matkalla (USA 2018). Ikäraja 7. Ensi-ilta 13.7.2018.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mitä tänään katsottaisiin? Lasten- ja nuortenelokuviin erikoistunut leffahullu, Koulukinon erityisasiantuntija Heli Metsätähti tarjoaa elokuvatärpit joka lähtöön ja poimii parhaat palat elokuvia perheille arvioivasta Media-avaimesta. Riippumattoman palvelun tuottaa elokuvakasvatuksen asiantuntijajärjestö Koulukino.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Instagram