Kirjoitukset avainsanalla Seksuaalisuus

Hölmö nuori sydän (2018). Kuvat (c) Tuffi Films / Uwa Iduozee

Hölmössä nuoressa sydämessä eri maailmat törmäävät kovalla rytinällä, kun 15-vuotiaat itähelsinkiläiset Kiira ja Lenni huomaavat odottavansa lasta.

Kiiran elämän täyttävät selfiet, verkkosukkikset ja twerkkaus, mutta toisaalta myös neuvolakäynnit ja vastuulliselta aikuiselta näyttäminen asuntonäytössä. Uuden elämän lisäksi Kiiran sydäntä koettelee haparoiva suhde lapsen isän kanssa.

Mielestäni parasta Selma Vilhusen (Tyttö nimeltä Varpu) uudessa nuortenelokuvassa on, että se ei holhoa eikä saarnaa (joskin elokuvan synnytyskohtaus - luultavasti pisin leffassa näkemäni - toimii varmasti ehkäisyvalistuksena). Olen tietenkin aikuisena jäävi sanomaan. Aidoimmin tätä leffaa voivat kommentoida teini-ikäiset katsojat itse.

Kirsikka Saaren käsikirjoitus koskettelee taitavasti ja tyrkyttämättä monia merkittäviä teemoja kuten perhesuhteita, syrjäytymistä ja elämän suunnan etsimistä.

Erityisen kiinnostavaa leffassa on sukupuoleen kohdistuvien odotusten ja määritysten pohtiminen kuvien ja tapahtumien tasolla.

Allaoleva kuvapari kertoo paljon. Glitteri pöllyää, kun tyttökaverit halailevat toisiaan pinkissä vessassa. Pojille ja miehille taas on tarjolla sinistä, harmaata, kamppailulajeja ja mopoja koulun asfalttipihalla.


 

Kun isot kirjaimet lävähtävät valkokankaalle elokuvan alussa, mieleen tulee väistämättä SKAM. Norjalaissarjaan verrattuna Hölmö nuori sydän on kuitenkin varsin riisuttu. Leffasta puuttuu tyypillinen draamallinen höttökerros, joka tehtävänä on toisaalta pehmentää tapahtumia mutta toisaalta kiinnittää katsojan tiukasti tarinaan. Musiikki ei esimerkiksi ala jyllätä joka kerta kun suu lähestyy suuta tai kun raskaustestiin ilmestyy kaksi viivaa.

"En jaksa enää inhota itseäni"

Aikuisessa katsojassa elokuvan paljaus käynnistää herkästi suojelureaktion. Miksei kukaan mene väliin? Miksei kukaan pidä huolta noista lapsista? Tulispa nyt vihdoin joku joka sanoisi niille, mitä kannattaa tehdä! Onneksi Hölmö nuori sydän on myös toiveikas tarina paremmasta huomisesta ja oikeudesta omiin valintoihin.

Saman pohjavireen jakaa leffana aivan erilainen The Miseducation of Cameron Post.

Draamakomedia kallistuu draaman puolelle, sillä ihanalla ysärinostalgialla väritetyn elokuvan aiheena on sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuva henkinen väkivalta. Tarkemmin sanottuna hengellinen väkivalta, sillä 16-vuotias päähenkilö Cameron lähetetään eheytymisleirille sen jälkeen kun hänet on yllätetty muhinoimasta tyttöystävänsä kanssa koulun tansseissa.

Väheksyntä, itsensä kieltäminen ja häpeä ovat eheytysleirin keskeisiä työvälineitä. Leffassa on siis myös rankkoja hetkiä,  erityisesti kun musertuneet nuoret alkavat toimia itsetuhoisesti. “I’m tired of feeling disgusted of myself", Cameron parahtaa tarinan käännekohdassa.

"En jaksa enää inhota itseäni." Tämä viesti on todella tärkeä.

Samalla The Miseducation of Cameron Postissa on valtavasti lämpöä. Cameron löytää oman porukkansa hippien kasvattamasta Janesta ja lakota-heimoon kuuluvasta Adamista. Kävelyretket metsään ja spontaani tanssituokio leirikeskuksen keittiössä ilman valvojia ovat elokuvan valloittavia valonpilkahduksia.

Molempiin elokuviin kannattaa tutustua myös lasten- ja nuortenelokuvia arvioivan Media-avaimen avulla. Media-avain arvioi erityisesti elokuvien myönteisiä viestejä ja antaa hyviä keskusteluideoita leffojen purkuun.

Hölmö nuori sydän (Suomi 2018), ikäraja 12. Ensi-ilta 12.10.2018.

The Miseducation of Cameron Post (Yhdysvallat 2018), ikäraja 12. Ensi-ilta 5.10.2018.

PS: Molemmissa leffoissa on pari nuorten välistä seksikohtausta sekä päihteidenkäyttöä, ja Hölmö nuori sydän -elokuvassa käsitellään äärioikeistolaista tematiikkaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mitä tänään katsottaisiin? Lasten- ja nuortenelokuviin erikoistunut leffahullu, Koulukinon erityisasiantuntija Heli Metsätähti tarjoaa elokuvatärpit joka lähtöön ja poimii parhaat palat elokuvia perheille arvioivasta Media-avaimesta. Riippumattoman palvelun tuottaa elokuvakasvatuksen asiantuntijajärjestö Koulukino.

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat