Kirjoitukset avainsanalla elokuvateatterissa

Karhu (L’ours, 1988) on yksi ensimmäisistä elokuvateatterissa näkemistäni elokuvista. Olin seitsemänvuotias. Muistan siitä tasan kaksi asiaa: salametsästäjät tappoivat karhunpennun emon, ja minulla oli koko elokuvan ajan hirvittävä pissahätä

Mutta tiedättekö mitä? Kesken elokuvan saa mennä vessaan.

Tietenkin on mukavampaa sekä itselle että muille, jos salissa ei tarvitse ravata elokuvan aikana, ja siksi vessassa kannattaakin käydä ennen leffanäytöstä.

Se on osa hyvää, toiset huomioivaa käytöstä samoin kuin leffaeväiden rapistelun minimointi, polveilevasta keskustelusta pidättäytyminen tai kenkien pitäminen jalassa silloin, kun hajuhaitan vaara on todellinen.

Kuva: iStock
Kuva: iStock

Täytyykö omaa lasta hyssytellä elokuvateatterissa?

Tunnereaktiot kuten nauru ja itku kuuluvat katsomoon muutenkin, mutta varsinkin lastenelokuvassa eläytymisen pitäisi olla todella hyväksyttyä!

Henkilökohtaisesti toivon, että turha hyssyttely jäisi historiaan. Kun on kerran kokenut esimerkiksi keskieurooppalaisen lastenelokuvanäytöksen, jossa yleisö hurraa hyvikselle ja joraa mukana laulunumeroissa, paluu kuriin ja järjestykseen tuntuu ankealta.

Eläytymiselle voitaisiin siis yhdessä opetella antamaan enemmänkin tilaa. 

Toki vanhempi saattaa joutua hieman tasapainoilemaan, jotta innokas lapsi ei perinpohjaisesti häiritsisi muiden elämystä. Esimerkiksi leffaa herkeämättä kommentoivan lapsen puheet on tarkoitettu omalle aikuiselle tai vieruskaverille, ei koko salille. Asiasta voi ja kannattaa jutella etukäteen kotona.

Myös tämän jutun vinkit voi olla hyödyksi: Ekaa kertaa elokuviin lapsen kanssa? Ota nämä asiat huomioon

Nauravaa yleisöä Elannon jäsenjuhlilla Tolkkisissa. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0
Nauravaa yleisöä Elannon jäsenjuhlilla Tolkkisissa. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0

Aikuiset näyttäkööt mallia elokuvateatterissakin

Eläytyminen on siis sallittua. Sen sijaan epäkohteliasta ja töykeää on tehdä elokuvan aikana jotain aivan muuta kuin keskittyä katsomiseen. Olen nähnyt yhtä ja toista istuessani leffassa. On viilattu kynsiä, on neulottu sukkia ja on vastattu puhelimeen.

Puolityhjässä salissa kajahtava Säkkijärven polkka ja sitä seuraava “Juu, olen nyt täällä elokuvissa, mutta tämä loppuu kyllä ihan kohta” ei varsinaisesti auta uppoutumaan valkokankaan huippuhetkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mitä tänään katsottaisiin? Lasten- ja nuortenelokuviin erikoistunut leffahullu, Koulukinon erityisasiantuntija Heli Metsätähti tarjoaa elokuvatärpit joka lähtöön ja poimii parhaat palat elokuvia perheille arvioivasta Media-avaimesta. Riippumattoman palvelun tuottaa elokuvakasvatuksen asiantuntijajärjestö Koulukino.

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat