Kirjoitukset avainsanalla lastenelokuvahaaste2018

Late Lammas -elokuva (2015). Kuva: Aardman Studios / STUDIOCANAL.

Kaksitoista kuukautta, kaksitoista elokuvaa. Media-avaimen lastenelokuvahaaste houkuttelee perheen lapset ja aikuiset tutustumaan yhdessä uusiin ja vanhoihin elokuviin.

Haasteen ohjeet löytyvät jutun lopusta. Elokuvat voi katsoa milloin vain ja missä järjestyksessä tahansa. Jotkin haasteen kohdat ovat helppoja: sopiva elokuva voi löytyä vaikka samalta istumalta. Jotkin kohdat taas vaativat vähintään internetin hakukoneiden käyttöä. Inspiraatiota voi etsiä esimerkiksi Media-avaimen sivuilta, KAVIn esityssarjoista tai vaikkapa lähimmästä kirjastosta.

Frozen - Huurteinen seikkailu (2013). Kuva: Walt Disney Studios Motion Pictures Finland
Frozen - Huurteinen seikkailu (2013). Kuva: Walt Disney Studios Motion Pictures Finland

 

Lasta kannattaa haastaa kokeilemaan myös uudenlaisia elokuvia

Vaikka Lastenelokuvahaasteessa katsotuista elokuvista ei muodostuisi uusia suosikkeja, ne osoittavat, että tarinoita ja kerrontatyylejä on monenlaisia. Kun elokuvat vielä katsotaan yhdessä ja niistä jutellaan, lapselle muodostuu vankka pohja elokuvanlukutaidolle.

Varsinkin pienet lapset katsovat mielellään samoja elokuvia uudelleen ja uudelleen. Niin kuuluukin olla; elokuvan teemoista saattaa silloin löytyä jotain, mitä lapsi mielessään työstää tai jotain, mikä on jäänyt askarruttamaan. Usein syynä on myös se, että tutut asiat ja toisto tuntuvat turvallisilta.

Jos keksit hyvän (lasten)elokuvan jossakin kategoriassa, jaa oivalluksesi muillekin somessa aihetunnisteella #lastenelokuvahaaste2018! 

Lastenelokuvahaaste 2018

  1. Elokuva, joka on tehty ennen vuotta 1990
  2. Elokuva, jonka päähenkilö ei ole ihminen tai eläin
  3. Dokumenttielokuva Vinkki! Lasten kanssa luontodokumentit – kuten vaikkapa Järven tarina tai Pingviinien matka 2 – ovat varmoja nakkeja. Sopivaa dokumenttia voi etsiä aiheen kautta: intohimoiselle keppariharrastajalle sopii Hobbyhorse Revolution ja jalkapallourasta haaveilevalle Nuori Zlatan. Dokumentteja voi löytyä myös Yle Areenasta. Esimerkiksi osa varta vasten lapsille suunnatuista kids@docs-hankkeen multimediateoksista on siellä edelleen katsottavissa. Kiinnostavia dokumenttitärppejä ikäsuositusten kera kannattaa haravoida myös Common Sense Media -sivustolta sekä lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma Dokkinon ohjelmistosta.
  4. Musikaali Vinkki! Esimerkiksi useimmat Disneyn animaatioelokuvat ovat myös musikaaleja. Myös monet vanhat Hollywood-musikaalit, kuten Laulavat sadepisarat, Maija Poppasesta puhumattakaan, sopivat koko perheen katsottavaksi. Mikseipä toisaalta tutustua uudempiin lasten ja nuorten musikaalielokuviin kuten Annie tai Hyppelihiiri Myökki-Pyökkimetsässä?
  5. Mustavalkoinen elokuva
  6. Palkittu elokuva (esim. Oscar, Jussi, Guldbagge)
  7. Elokuva, joka on tehty muualla kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa
  8. Vanhempien tai isovanhempien lapsuuden suosikkielokuva
  9. Mykkäelokuva Vinkki! Chaplin on tässä kategoriassa varma valinta. Mykät koomikot, kuten Buster Keaton sekä Ohukainen ja Paksukainen, naurattavat nykylapsiakin. Myös uusista elokuvista löytyy sanattomia teoksia – esimerkiksi animaatiokomedia Late Lammas, mietteliäs allegoria The Red Turtle ja televisiosarjaan perustuva luontoseikkailu Minisankarit – Ruohonjuuritasolla.
  10. Elokuva, joka on tehty omana syntymävuotenasi
  11. Stop motion -animaatio (ideoita voi etsiä hakukoneen lisäksi esimerkiksi tästä Episodi-lehden listasta)
  12. Elokuva, joka perustuu kirjaan, sarjakuvaan tai peliin

Vielä ehdit mukaan! #lastenelokuvahaaste2018

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Mitä tänään katsottaisiin? Lasten- ja nuortenelokuviin erikoistunut leffahullu, Koulukinon erityisasiantuntija Heli Metsätähti tarjoaa elokuvatärpit joka lähtöön ja poimii parhaat palat elokuvia perheille arvioivasta Media-avaimesta. Riippumattoman palvelun tuottaa elokuvakasvatuksen asiantuntijajärjestö Koulukino.

Blogiarkisto

2018

Instagram