Kuva: pixabay

Meillä alkaa olla remontti siinä vaiheessa valmis, että olen alkanut suunnittelemaan valaistusta. Kesä on vasta alkamassa ja talo tulvii luonnonvaloa, joten valaistuksella ei ole kiire. Valaisimet ovat kuitenkin sisustuselementtejä. Olohuone ja ruokailutila näyttävät tällä hetkellä alastomille katon ollessa tyhjä. Katto huutaa valaisinta seurakseen, joten minä suuntasin etsimään meille katon täytettä.

Ajattelin tehtävän olevan helppo. Marssin kauppaan ja ostan valaisimen, mutta asia ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen. On asioita joita tulisi ottaa huomioon.

  • Mihin tarkoitukseen valaisin tulee? Valaistukselta vaadittava teho?
  • Tuleeko muita valonlähteitä?
  • Miten alas valaisin voi tulla? Huonekorkeus
  • Tuleeko valo esim. pöydän tai sohvan yläpuolelle?
  • Miten valon tulee olla suunnattu? Suoravalo vai hajautettu?
  • Näyttävä vai minimalistinen valaisin?
  • Millainen värimaailma?

Tehtävä ei siis ollutkaan niin helppo kuin olin ajatellut. Lisähaasteen toi, että monet valaisimet tuntuivat olevan tilaustuotteita, joilla ei ole palautusoikeutta. Joistakin valaisimista ei ole edes mallikappaletta, joten siinä pitää pelata pienimuotoista uhkapeliä, kun joutuu ostamaan sian säkissä. Kovan luokan uhkapeliksi tämän tekee valaisimien hinta. Kun alamme puhumaan 500-2000€ design valaisimista, joita himoitsen meidän olohuoneeseen, alkaa rinnassa puristaa.

Valaisimen osto ei ole helppoa. Haluan meidän olohuoneeseen täydellisen valaisimen. Sen pitää sopia just eikä melkein meidän sisutukseen, tuoden omanlaisen fiiliksen huoneeseen. Valaisimen pitää olla näyttävä, olemalla kuitenkin kuitenkin minimalistinen, skandinaavisen selkeä ja linjakas. Valon tulisi olla pehmeää, eikä se saa olla suoraa. Valon tulee valaista huonetta laaja-alaisesti. Valaisin saa tulla katosta alaspäin max. 50cm, jotta sen alta voi helposti kulkea. Aika paljon vaatimuksia yhdeltä valaisimelta.

Tämän pitkän vaatimuslistan lisäksi valaisimen tulee sopia yhteen muun valaistuksen kanssa. Tilaan tulee lukulamppu sekä mahdollisesti lipaston päälle pöytävalo ja lattialle jonkinlainen lattiavalaisin. Useamman valon lähteen avulla valaistuksen tehoa voidaan helposti säätää ja luoda erilaisia tunnelmavalaistuksia aina tilanteeseen sopivaksi.

Suurimmaksi ongelmaksi tässä on muodostumassa raha. En ollut lainkaan tajunnut miten kalliita valaisimet ovat. Valaisimet ovat olleet meillä asia, jossa olemme säästäneet. Meidän tämän hetkiset valaisimet ovat olleet saatuja sukulaisilta taikka ystäviltä, joista yksikään ei sovi meidän uuteen olohuoneeseen eikä ruokailutilaan. 

Tämä vaatiikin nyt hieman tuumailua. En halua enää tyytyä vaan haluan SEN OIKEAN. Olen tainnut kasvaa aikuiseksi. Ehkä se on hyvä, sillä nyt harkitsen tarkkaan ennen kuin ostan mitään. Tätä valaisinta pitää pystyä katsomaan ainakin seuraavat 20 vuotta.

Mistä te olette ostaneet valaisimet? Millaisia valaisimia suositte?

Terkuin, sisustushermoromaduksen partaalla oleva Kati

PS. Oletko jo käynyt kurkkaamassa minun facebook ja instgram tilit? Siellä on kaikkea lisää.

Kommentit (8)

NelliL

Pidän vanhoista valaisimista ja hankinnat tehdään yleensä osto ja myyntiliikkeistä tai kirppareilta. Uudet eivät sovi meidän tarpeisiin eikä myöskään kodin sisustukseen. Varsinkin keittiö on sellainen alue, jossa lamppu on todella tärkeä varsinkin siinä missä on työtasoa ja yläkaapistoa. Siihen väliin jää pimeä kohta.

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Vanhat valaisimet ovat ihania! Meillä onkin keittiössä juurikin vanha valaisin, missä on sitten vaan tehokkaat lamput. Keittiön työtasojen yläpuolella kaapiston alla on tylsät loisteputket, mutta ajavat asiansa. Ne kyllä vaihtuvat varmaan energiatehokkaisiin ledeihin heti, kun palavat loppuun. Mutta ajattelinkin suunnata kirppereille etsimään valaisinta, kunhan päätän millaisen tuohon olohuoneeseen haluan. Tori ja huuto ovat myös loistavia palveluita, joita itse suosin sisustuksessa ja muutenkin.

Mira/Blinger Shimmer -blogi

Valaisimien hankinta ei kyllä ole helppoa ja ne kustantavatkin ihan mielettömästi! Meillä mies hankki ulkomailta olohuoneeseen ja makuuhuoneeseen upeat kristallikruunut, muualle sitten yhdessä pähkäilimme lamput, mutta onneksi sellaiset löytyivät - ja vielä yhteisymmärryksessä :D

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Noiden hinta kyllä tosiaan löi vasten kasvoja. Olin jotenkin naivisti ajatellut ettei yks valaisin voi maksaa enempää kuin tuoli, mutta väärässä olin. Sitä saa 8hlö ruokapöytään design tuolit samaan hintaan kuin yhden valaisimen. Aikamoinen bisnes siis kyseessä. Eli valinta pitääkin tehdä huolella.

Sormet suuhun
Liittynyt14.3.2018

Ihania valaisimia olet ainakin katsellut :-) Olisipa jokin palvelu, jossa lampun saa vuokrata pariksi päiväksi omaan kotiinsa. Huomasin itsekin remontin yhteydessä, että kylpyhuoneen valojen suunnittelu se vasta kauheaa onkin. Olohuone on meillä niin valoisa, että todella harvoin pidän sen ainoaa katossa olevaa perus-Lundiaa edes päällä. Tsemppiä "sen oikean" löytämiseen! 

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Juuri tässä pohdin, että perus-Lundialla varmaan tullaan menee, sillä tällaisen upean design valon hommaaminen taitaa olla minulle liian riskipeli. Jos saisi tosiaan vuokrata kokeiluun juurikin viikoksi tai kahdeksi ja sitten lunastaa omaksi jos valaisin miellyttää olisi kyllä oiva palvelu. Tai sellainen tietokoneohjelma johossa voisi omaan taloon sijoittaa erilaisia valaisimia, jolloin näkisi miten ne istuvat omaan sisustukseen.

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Kyllä on tosiaan vaikeaa. Tuntuu, että jokin asia tökkii koko ajan. Ja jo ei mikään muu, niin sitten hinta. Eli täytyy varmaan jonkilaisia kompromisseja alkaa tekemään.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Äiti kolmelle, vaimo yhdelle. Shoppailuaddikti, ikuinen laihduttaja, nautiskelija ja hyvän olon etsijä. Rakkautena valokuvaaminen, ruuanlaitto ja leipominen. 

Koivulan emäntä on elämänmakuinen blogi, jossa pohditaan naiseutta, parisuhdetta tai parisuhdettomuutta, seksuaalisuutta ja perhe-elämää. Sukelletaan syvälle tunteisiin ja ajatuksiin, kunnes palataan kevyempiin asioihin, kuten päivän ruokalistaan.

Voit seurata blogia nyt myös Blogit.fi palvelussa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016