Eilinen postaus päiväkodin henkilökunnan toiminnasta tuntui aiheuttavan sen kuuluisan paskamyrksyn. Odotettavissahan se oli. Joten tästä päästäänkin siihen oikeaan asiaan...
Ennen eilisen postauksen julkaisemista mietin pari kertaa painanko enteriä vai en. Päätin painaa sitä enteriä. Minulle tarjottiin mahdollisuutta vetää sanat takaisin ja painaa deleteä pitkään. Tähän en lähtenyt, se mikä on julkaistu, se on julkaistu. Olen sanojeni takana. Postaus ei ollut päästä keksitty, niin kuin jotkut epäilivät. Kaikki on tapahtunut oikeasti, sitä en sano ovatko nämä tapahtumat olleet yhdessä paikassa ja ovatko vain yhden ihmisen mielipide. Se ei ole se jutun sisältö. Jutun idea oli herättää huomaamaan, että niitä ongelmia oikeasti on ja asioihin pitäisi puuttua. Mutta varsinainen ongelma ei ole, ne vanhemmat eikä se henkilökunta päiväkodissa (toki näissäkin varmasti on ongelmia), vaan raameissa, määrärahoissa ja yhteiskuntapolitiikassa, sekä osittain siinä kuuluisassa liiassa ymmärtämisessä.
Me kaikki tiedämme, että ongelmia on niin päiväkodilla kuin vanhemmilla. Me elämme tällä hetkellä vaikeita aikoja. Tulevaisuus on epävarmaa, työoloja kiristetään ja leikkauksia tehdään, joten on luonnollista, että ihmiset stressaantuu ja väsyy. Tämä johtaa vahinkoihin, ylilyönteihin sekä tunteettomuuteen. Ihmiset saattavat sanoa toisilleen sellaista mitä ei välttämättä edes tarkoita. Toinen saattaa loukkaantua turhasta tai käsittää asian väärin. Me olemme ihmisiä. Useimmat ongelmat päiväkodin ja vanhempien välillä korjattaisiin määrärahojen, koulutuksen ja henkilökunnan lisäämisellä. Tämä vaatisi uusia poliittisia linjauksia ja perhepolitiikan uudelleen miettimistä.
Me helposti ummistetaan silmät vaikeilta asioilta. Esimerkiksi tämä inhokki-suosikki-lapsi, joka ymmärrettävästi kiistetään. Puolustaudutaan sillä, että usein siitä haasteellisemmasta lapsesta tulee se läheisin. Niinhän se joissakin tapauksissa onkin. Mutta entä sitten pikkuvanha lapsi? Tai se, joka koko ajan kyselee? Tai se ujo, joka jää aina sivuun ja ei uskalla osallistua, ilman jatkuvaa tukemista ja kannustusta? Lapset ovat erilaisia ja heihin suhtaudutaan erilailla. Tästä tulee ns. luonnollista suosimista. Tämän ongelman korjaisi henkilökunnan lisääminen. Hoitajat eivät kuormittuisi liikaa. Ikävä tosiasia on, että toiset lapset kuormittavat enemmän kuin toiset ja silloin luonnollisestikaan kaikki lapset eivät vain voi saada tasapuolisesti huomiota.
Me usein kerromme, että tulemme kaikkien kanssa juttuun. Varmasti näin onkin, mutta uskon kuitenkin että luonnostaan on sellaisia ihmisiä, joista ei pidä. Nämä tahattomat tunteet heijastuvat toisilla paremmin toisilla huonommin ulospäin. Jollain tasolla aina näkyvät ihmissuhteissa vaikka kuinka haluaisimme asian kiistää. Tähän USEIN perustuukin se, että tunne on molemmin puolinen, minä en pidä sinusta ja sinä et minusta. Ja sehän on oikeasti ihan ok. Se miten antaa sen vaikuttaa, on eriasia. Kohdellaanko päiväkodissa lapsia tai heidän vanhempiaan eriarvoisesti? Siitä tässä on kyse. Tähänkin ongelmaan olisi ratkaisu, ettei henkilökunta siellä päiväkodissa uupuisi turhista toiminnoista ja paineista. Ja mikä tärkeintä, sitä henkilökuntaa olisi tarpeeksi. Vastaavasti taas vanhempien työantajat olisivat joustavampia pienten lasten vanhemmille, kuten joustavilla työajoilla ja sairaanlapsen hoidon järjestelyissä.
Kun tulee vastakkain asettelu "päiväkoti vs. vanhemmat", on kummankin osapuolen vaikea nähdä toisen puolen näkökulmaa. Esimerkiksi ne vaikeasti puettavat ja epäsopivat vaatteet lapsella? Tuliko päiväkodilla mieleen, että pukeutumistilanne on saattanut kestää kauan ja vanhempi loppujen lopuksi antanut periksi tällä lapselle, jotta lapsi ehtii päiväkotiin ja vanhempi töihin? Tai entäs jos nämä olivatkin ne ainoat puhtaat vaatteet siellä kaapissa? Vaatteiden kastuminen ja likaantuminen ovat arkipäivää päiväkodissa. Siksi siellä tulisikin suosia kulutusta ja sään kestävää vaatetusta. Vanhemmat voisivat miettiä, ettei sitä kalleinta ja hienointa vaatetta kannata sinne hiekkalaatikolle viedä, jos se ei saa likaantua. Vaikka kuinka päiväkodin henkilökunta yrittäisi, niin lapset ovat lapsia ja sotkua tulee.
Mitä niihin lomiin tulee ja ahdistelevaan henkilökuntaan taas. Vanhempi ei välttämättä ymmärrä sitä, että päiväkodilla on omat paineet lomista, työntekijöille on järjestettävä tarpeeksi lomaa ja sijaisia ei saisi ns. turhaan palkata, koska määrärahat. Tai jos vanhemmat ymmärtävät, niin välttämättä ei se vanhemman työnantaja ymmärrä, sillä hänelläkin on omat paineensa. Tämä aiheuttaa vanhemmilla kiristystä suuntaan ja toiseen. Päiväkodin henkilökuntaa ärsyttää, kun lomia ei vahvisteta ajoissa, joka saattaa johtaa siihen vanhempien painostukseen.
 
Niin vanhemmat kuin päiväkoti, ovat kumpikin kahden tulen välissä. Vanhemmille omat työt sekä päiväkodin vaateet tuovat paineita, jotka vielä ovat usein ristiriidassa toisten kanssa. Pitäisi pystyä, jaksaa ja revetä joka suuntaan. Sama on siellä päiväkodin henkilökunnalla. Meiltä vanhemmilta tulee jatkuvasti vaateita ja niihin pyritään parhaan mukaan vastaamaan määrärahojen, ohjeistusten sekä resurssien mukaan. Jo ihan maalaisjärkikin sanoo, että tämä aiheuttaa ongelmia. Kaikkeen ei vaan pystytä ja kaikkia ei voida miellyttää.
Kylmä fakta on se, että mitään muutosta ei tapahdu, jos ei pidetä ääntä ongelmista. Tilanne ei helpotu, jos vanhemmat vain ymmärtävät päiväkotien paineet ja kuinka henkiökunta tekee parhaansa näissä olosuhteissa. Vahingoilta ummistetaan silmät ja vedotaan inhimillisyyteen. Tuntuuhan se pahalta myöntää oma riittämättömyys ja rajallisuus. Mutta muutosta voidaan saada aikaan vain, jos ihmiset pitää ääntä. Toisia nälvimällä ja haukkumalla asiat eivät tietenkään parane. Mutta ei ne myöskään parane sillä, että ongelmilta ummistetaan silmät.
Nyt olemmekin siinä pisteessä, että me pystymme vaikuttamaan, sillä kuntavaalit ovat tuloillaan. Voimme kaikki miettiä, mikä meille on tärkeää. Onko se riittävää, että lapset selviää hengissä hoitopäivästä vai haluammeko taata kaikille lapsille laadukkaan varhaiskasvatuksen? Tästä syystä kannattaa tutusta ehdokkaisiin ja antaa se ääni sille, joka ajaa sinulle tärkeitä asioita.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Koivula on tila eli projekti, joka ei valmistu koskaan. Täällä tuunataan, rakennetaan, remontoidaan ja eletään. Koivulan parhaita puolia on ehdottomasti iso metsään päättyvä tontti, jossa koirat ja lapset mahtuvat leikkimään sekä emäntä rakentelemaan omaa puutarhaansa. Täydellistä!

Koivulan emäntä on äiti kolmelle ja vaimo yhdelle. Sosiaalialan ammattilainen ja ikuinen opiskelija. Shoppailu addikti, nautiskelija ja hyvän olon etsijä. Rakkautena valokuvaaminen, ruuanlaitto ja leipominen.

Koivulan emäntä -blogi on kaikkea tätä. Tervetuloa matkaan!

Voit seurata blogia nyt myös Blogit.fi palvelussa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016