Vammainen ja työmarkkinat
Vammainen ja työmarkkinat
Yhteiskunnassa puhutaan paljon kauniita lauseita siitä, kuinka kaikki ovat tasa-arvoisia. Jopa katujen liikennemerkit muutetaan, jotta voimme tuntea itsemme tasa-arvoisiksi ja yhdenvertaisiksi. Pyrimme kovasti menemään siihen suuntaa, että eroja ei ole ja olemme kaikki samalla lähtöviivalla ikään, rotuun, sukupuoleen ja uskontoon katsomatta. Mutta sitten on tämä vammaisten ryhmä, jonka yhdenvertaiseksi saattaminen on erittäin lapsen kengissä. Paljon kampanjoidaan vammaisten oikeuksista ja etuuksista, mutta onko niitä oikeasti? Vai onko kaikki vaan sanahelinää?
Vammaisilla pitäisi olla yhtäläiset mahdollisuudet kaikkiin samoihin asioihin kuin ns. terveillä. Työmarkkinat ja vammaisuus on kuitenkin erittäin haastava yhdistelmä. Työmarkkinoilla painotetaan nopeutta, tehokkuutta eikä töistä poissaoloja katsota hyvällä. Työntekijän pitäisi pystyä antamaan itsestään koko ajan 110% tai mielellään vielä vähän enemmänkin. Vammaiselle tämä saattaa olla melkein mahdotonta, vamma aiheuttaa aina jonkin verran haittaa elämään, joten kyllä se näkyy jotenkin myös työelämässä. Tätä aihetta hyssytellään ja puhutaan kovasti kuinka vammaisuus ei ole este työmarkkinoilla. Joopa joo... Omasta kokemuksesta voin kertoa, ettei se ihan niin mene. Pohditaanpa tätä ihan esimerkkien kautta.

TYÖNHAKU JA VAMMAISUUS

Avoimeen työpaikkaan hakee 15 ihmistä. Heistä kolme kutsutaan työhaastatteluun, koska heidän työhakemus erottui joukosta sekä heidän koulutus vastasi työnvaatimusta. Lisäksi hakijoilla oli sopivasti työkokemusta alalla. Kaksi hakijoista on täysin terveitä, yhdellä hakijoista on krooninen sairaus, joka saattaa aiheuttaa työstä poissaoloja sekä tulevaisuudessa vaatia työn mukautusta. Mitä luulette ketkä pääsee seuraavalle kierrokselle? Vaikka tällä vammaisella olisi kuinka hyvä ansioluettelo sekä haastattelussa vaikuttaisi juuri sopivalle ihmiselle työhön, niin ainakaan yksityinen työnantaja ei häntä palkkaa. Vammainen nähdään työmarkkinoilla usein kulueränä. Muutama pienyrittäjä on todennut, ettei hänellä ole varaa palkata kroonisesta sairasta. Varsinkaan sellaista, jonka sairaudesta voidaan olla varmoja, että tulee tuottamaan sairaspoissaoloja.
Vammaisen ihmisen työhön pääsyä on helpotettu sillä, että työhaastattelu tilanteessa ei saa kysyä terveydentilasta ellei se suoranaisesta vaikuta työhön. Jos terveydentilasta haastattelussa kuitenkin kysytään, niin omista sairauksista ei ole velvollisuutta kertoa, elleivät ne tosiaan vaikuta suoraan haettavaan työhön. Jos sairaus näkyy selkeästi päällepäin, niin haastattelussa siitä saattaa olla ihan hyvä suoraan mainita, mutta pakollista se ei ole. Jotkut sairaudet tai vammat työnantajalle tulee kuitenkin kertoa, esimerkiksi värisokean on vaikea toimia tullissa tai parkinsonin tautia sairastava ei sovellu kirurgin ammattiin, joten työhaastattelutilanteessa nämä on jo hyvä mainita. Työterveyshuollon työhöntulotarkastuksessa työnhakijan tulee kertoa sairauksistaan, jossa lääkäri sitten toteaa onko työntekijä terveytensä puolesta soveltuva työhön vai ei. Näkymätöntä sairautta sairastava, kuten esim minä (Crohn, MS-tauti ja Schauermanin tauti) läpäiseekin työhaastattelut "jäämättä kiinni" sairauksistaan. Nämä sairaudet eivät yleisesti ottaen vaikuta mihinkään työhön, joten niistä ei ole pakko mainita mitään työhaastattelussa. Eikä  luultavasti kannatakaan, jos työn haluaa. Myöhemmin kuitenkin saattaa tulla tilanne, milloin sairaudesta on kerrottava työnantajalle.
Vammainen ja työmarkkinat
Vammainen ja työmarkkinat

TYÖN MUKAUTTAMINEN

Jos vammainen on saanut työn, selvinnyt koeajan ja hänet on vakinaistettu alkaa olla asiat melko hyvin. Ainakin siihen asti kun tämä voi antaa itsestään työssä 110% prosenttia, mielellään enemmänkin. Jos sellainen päivä tulee vastaan, että huomataan etteivät työt enää hoidu samalla tavalla kuin ennen, pitää alkaa keskustelemaan työn mukauttamisesta. Tässä kohtaan käydään kolmikantaneuvottelu työntekijän, työterveyshuollon sekä esimiehen tai työnantajan kanssa. Neuvottelussa pohditaan miten vammainen työntekijä voisi selvitä jatkossa töistä niin ettei työ kuormita liikaa. Joskus tämä ei vaadi paljoa, esim työajan lyhentäminen, siirtyminen vuorotyöstä päivätyöhön tai muutaman tauon lisääminen työpäivään saattaa olla riittävä toimenpide. Yleisesti ottaen työnantajat ja esimiehet suhtautuvat tällaisiin mukautuksiin varsin suopeasti.
Tämä on kuitenkin myös kohta, jolloin saatetaan katsoa, että työntekijästä on tullut riippakivi. Aletaan pohtia miten vaivihkaa saadaan työntekijä savustettua ulos talosta. Työntekijälle aletaan siirtämään epämieluisia tehtäviä, eristetään työyhteisöstä esimerkiksi siirtämällä työpistettä tai muuttamalla työaikoja, kokouskutsuja saatetaan "unohtaa" lähettää tai ei kutsuta enää yhteisiin vapaa-ajan rientoihin. Työnantaja saattaa alkaa etsimään löytyisikö peruste millä työntekijä voidaan irtisanoa. Yksityisellä sektorilla irtisanomisperusteen löytyminen on hieman helpompaa kuin kunnan tai valtion toimiessa työnantajana, varsinkin jos ykstyinen työnantaja voi osoittaa ettei pysty tekemään tarvittavia kohtuullisia työn mukautuksia niin ettei yrityksen toiminta kärsi. Case closed.
Niin, onko vammainen oikeasti yhdenvertainen? Ei, ei ole. Vammainen usein joutuu vaatimaan itselleen etuuksia ja mukautuksia, jolloin hän on lähtökohtaisesti jo heikommassa asemassa terveeseen nähden. Vammainen joutuu selvittämään ja anomaan, jotta hänen oikeutensa toteutuu. Terve ihminen harvemmin tähän joutuu. Toki on työnantajia joihin mikään näistä kohdista päde. ONNEKSI! Sillä ilman niitä työnantajia vammaisten työurat varmasti jäisi lyhyeksi.
Itse en pidä lainkaan sanasta vammainen. Pelkässä sanassa on aivan kamala kaiku, joka alentaa ihmisen kakkosluokan kansalaiseksi. Tiedän et minut luokitellaan yhteiskunnassa vammaiseksi, mutta itse en käytä ko. termiä itsestäni. Kyllä olen monisairas ja ei, en parane koskaan näistä sairauksista, mutta vammainen en suostu olemaan. Silti minusta tuntuu pahalla, että työmarkkinoilla minut kuitenkin sellaisena nähdään. Kyllä, minun sairaus aiheuttaa haittaa elämässä ja minun on pyydettävä työhöni mukautuksia sairauksieni perusteella. Mutta sairauksistani huolimatta kykenen suoriutumaan omasta työstäni, tarvitsen vain hieman enemmän palautumisaikaa työstäni.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Koivula on tila eli projekti, joka ei valmistu koskaan. Täällä tuunataan, rakennetaan, remontoidaan ja eletään. Koivulan parhaita puolia on ehdottomasti iso metsään päättyvä tontti, jossa koirat ja lapset mahtuvat leikkimään sekä emäntä rakentelemaan omaa puutarhaansa. Täydellistä!

Koivulan emäntä on äiti kolmelle ja vaimo yhdelle. Sosiaalialan ammattilainen ja ikuinen opiskelija. Shoppailu addikti, nautiskelija ja hyvän olon etsijä. Rakkautena valokuvaaminen, ruuanlaitto ja leipominen.

Koivulan emäntä -blogi on kaikkea tätä. Tervetuloa matkaan!

Teemat

Blogiarkisto

2018
2017
2016