Teinimonsteri oli löytänyt ihanan kakkureseptin yhteishyvä -lehdestä, josta toteutimme sen hieman mukaillen. Tämä on kyllä kakku, joka pitää tehdä uudestaan! Kakku oli erittäin raikas ja herkullinen. Kakusta syö 16hlö hyvin. Kakkua tehdessä tulee huomioida, että kakun pitää antaa hyytyä yön yli! Eli valmistus on aloitettava tarjoilua edeltävänä päivänä. Teimme kakun päälle lime-siirappia, joka hieman epäonnistui, joten sen ohjetta ei tähän nyt tule. Siirappi jäi meillä liian löysäksi, minkä vuoksi valui ja sottasi. Kakku ei edes oikeasti tarvitse tuota siirappia. :)
Pohja:
250 g Domino-keksejä
60 g voita tai n. 1dl juoksevaa margariinia
Täyte:
8 liivatelehteä
5 dl vispikermaa
 600 g tuorejuustoa
 2 dl sokeria
2 limen raastettu kuori
2 dl limecurdia
185 g leivonta valkosuklaata
3 limen mehu
Koristelu:
tuoretta minttua
valkosuklaata
 Domino-keksejä puolitettuna
Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa jääkaappikylmä vispikerma vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto, sokeri, limetin kuoriraaste ja limecurd. Sulata suklaa. Kääntele tuorejuustoseokseen kookoskermavaahto ja sulatettu suklaa. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna limettimehu ja sulata siihen pehmenneet ja kuivaksi puristetut liivatteet. Valuta liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon hyvin sekoittaen. Kaada täyte vuokaan keksipohjan päälle ja peitä vuoka kelmulla. Nosta kakku jääkaappiin hyytymään yön yli. Koristele hyytynyt kakku limeviipaleilla, mintulla, valkosuklaarouheella ja Domino- kekseillä.
IMG_1205_Fotor
IMG_1210_Fotor
Ihanaa viikonloppua! Ensi viikolla sitten uudet kujeet! :)

<3 MäSäMutsi

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Äiti kolmelle, vaimo yhdelle. Shoppailuaddikti, ikuinen laihduttaja, nautiskelija ja hyvän olon etsijä. Rakkautena valokuvaaminen, ruuanlaitto ja leipominen. 

Koivulan emäntä on elämänmakuinen blogi, jossa pohditaan naiseutta, parisuhdetta tai parisuhdettomuutta, seksuaalisuutta ja perhe-elämää. Sukelletaan syvälle tunteisiin ja ajatuksiin, kunnes palataan kevyempiin asioihin, kuten päivän ruokalistaan.

Voit seurata blogia nyt myös Blogit.fi palvelussa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016