Bongasin tänään Pandamaman aloittaman haasteen äitiydestä. Haaste pohjautuu uusimmassa Kaksplussassa olleen Essi Hellénin haastatteluun. Lehden haastattelu oli toteutettu väitteiden muodossa, johon Essi oli vastannut omalta osaltaan pitääkö väitteet paikkansa. Nyt Pandamama haastoi äiti-bloggaajat vastaamaan samoihin väitteisiin. Vaikka haaste oli tarkoitettu Kaksplussan verkostobloggaajille, niin päätinpä kuitenkin ottaa itsekin osaa tähän haasteeseen. HUOM! Seuraavat väitteet ovat kopioitu suoraan Kaksplussan haastattelusta, eivätkä ole minun taikka Pandamaman luomia väitteitä.
 

Hyvä äiti synnyttää alateitse. 

TARUA! Ei se synnytystapa tee sinusta edes äitiä. Se on vain tapa saattaa vauva maailmaan. Mielestäni sillä ei ole mitään tekoa millainen äiti sinä olet, miten sinä olet lapsesi saanut. Olet sitten synnyttänyt alateitse, sektiolla taikka saanut lapsesi adoption kautta, ei kerro sitä oletko hyvä vai huono äiti tai jotain siltä väliltä. Toki on tutkimuksia jotka osoittavat, että alateitse synnyttäneet äidit luovat NOPEAMMIN ja HELPOMMIN kiintymyssuhteen lapseensa. Sektiolla synnyttäneillä saattaa mennä hieman kauemmin ennen kuin tunnistavat lapsensa omakseen. Lopputuleman kanssa tälläkään ei ole merkitystä. Itse kummatkin synnytystavat kokoneena, totean ettei sillä ollut mitään muuta merkitystä omalla kohdalla kuin toipumisen kesto. Ihmettelen kyllä, miksi jotkut äidit haluavat mieluummin sektion, jos ei ole vauvan tai äidin terveydentilaan perustavaa syytä. Mutta tämäkin on jokaisen oma valinta, eikä se tee sinusta huonoa äitiä.
 

Hyvä äiti imettää vähintään vuoden. 

TARUA! Vaikka itse kannatan imetystä ja koen sen olevan lapselle paras vaihtoehto, niin eipä se imetyskään hyvää äitiä tee. Eli imettäjien on ihan turha kiillotella sitä kruunuaan. Fakta on, että imetys on haastavaa ja sen onnistuminen on melkoinen työ. Toiset äidit siihen pystyy ja toiset eivät. Se riippuu todella monesta tekijästä. Onko rakenteelliset asiat kunnossa? Entä omat voimavarat? Ympäristön tuki? Onko lähipiiri imetysmyönteinen? Kaikkien näiden palasten pitää loksahtaa kohdalleen, että imetys on edes mahdollista. Itsellä on kaksi osittain imetettyä ja yksi täysimetetty lapsi, eikä nämä seikat ole vaikuttaneet minun äitiyteen lainkaan.
 

Kun lapsi syntyy, hän tulee osaksi meidän elämäämme. Meidän elämämme ei muutu. 

TARUA! Kyllä lapsi tulee osaksi parin elämää, mutta se elämä muuttuu aivan täysin! Toki riippuu monesko lapsi on kyseessä. Ensimmäinen ja toinen lapsi muuttaa elämää eniten. Kolmas lapsi tekee vain haastavaksi tavallisella autolla liikkumisen. Meillä esikoisen syntymä muutti meidän ihanan ja villin nuoruuden kyllä tosiaan täysin. Yhdessä yössä meistä kasvoi vastuullisia ja harkitsevia vanhempia, tai ainakin yritettiin olla sellaisia... Meidän epäsäännöllinen elämä löysi todella nopeasti rytmin ja arki muuttui rutiineiksi. 15 vuotta myöhemmin ollaan samassa tilanteessa. Lapsen syntymän jälkeen ei meidän elämä enää palannut takaisin rentoon ja epäsäännölliseen elämään.
 

Kunnon äiti tuntee syyllisyyttä, jos ei ole vauvansa kanssa.

TOTTA ja TARUA! En nyt sanoisi, että kunnon äiti tuntee syyllisyyttä siitä ettei vietä joka hetkeä vauvansa kanssa, mutta luulen tämän syyllisyyden olevan äitiyteen sisäänrakennettua. Itse tunnen syyllisyyttä jo pelkästään siitä, jos piipahdan lähikauppaan ilman vauvaa. Vaikka eihän näin pitäisi olla. Kyllä jokainen äiti on ansainnut pienet lepohetket päiväänsä.
 

Vanhemmuus ja sen askareet on mahdollista jakaa 50-50. 

TOTTA ja TARUA! Jos molemmat vanhemmat ovat töissä ja kumpikin tekevät täyttä työviikkoa, niin vanhemmuus ja askareet tulisi pyrkiä jakamaan 50-50. Mutta meneekö se käytännössä niin, se on toinen juttu. Meillä on pääsääntöisesti onneksi onnistuttu jakamaan vastuut. Ja jako on mennyt aika hyvin puoliksi. Mutta tuleeko vanhemmuus ja askareet jakaa 50-50 jos toinen vanhemmista on kotona lapsen / lasten kanssa? Mielestäni ei. Sen kotona olevan vanhemman työ on se lastenhoito. Kun toinen vanhempi tulee kotiin ei se tarkoita sitä, että töistä tulleen tulee ottaa itselleen täyskomento, koska ei ole vielä tehnyt omaa puolikasta ja kotona ollut vanhempi pääsisi vapaalle. Tässä mielestäni lasketaan enemmin niin, että kumpikin vanhemmista saa yhtä paljon myös omaa aikaa.
 

Hyvä äiti on kotona vähintään vuoden, mielellään kolme. 

TOTTA ja TARUA! Lapsen kannalta mielestäni on parempi mitä pidempää saa olla kotona. Mielestäni alle kolmivuotias ei juurikaan kavereita tai päiväkodin tuomia virikkeitä kaipaa, vaikka eräs ruotsalaistutkimus tästä onkin erimieltä. Mutta jos äiti ei pysty taloudellisen tilanteen tai oma mieli kaipaa jo töihin, niin silloin päivähoito on erittäin paikallaan. Kun äiti ja muu perhe voi hyvin, voi lapsikin. Jokainen perhe määrittelee itse sen, milloin on hyvä hetki laittaa lapsi hoitoon.

 

Äidillä on isää tärkeämpi rooli lapsen tunne-elämän tukemisessa. 

TARUA! En usko, että toisella on toista tärkeämpi rooli. Kaikkihan perustuu siihen millaisia vanhemmat ovat luonteeltaan ja ottaako toinen toista isomman roolin. Mutta siltikin kummankin käytös ja suhtautuminen lapseen vaikuttaa lapsen tunne-elämän kehitykseen. Toki usein äidin rooli tässä korostuu, varsinkin jos täysimetys toteutuu ja äiti on se, joka pääsääntöisesti lasta hoitaa. Lapsen tunne-elämän pohjahan rakentuu sieltä kuuluisasta äidinmaidosta... vitsi vitsi... vauva-ajan läheisyys, turva ja hellyys on se perusta.
 

Nainen voi saada kaiken: kunnianhimoisen uran, tasapainoisen perhe-elämän ja mielekästä omaa aikaa. 

 
TARUA! En usko, että tätä kaikkea voi saada. Tai sitten jollakin on enemmän tunteja vuorokaudessa kuin muilla. Tai käsitys kunnianhimoisesta, tasapainoisesta ja mielekkäästä ovat eri. Jostain vain on tingittävä. Tai sitten se on se isä, joka tinkii, jotta äiti voi saavuttaa kaiken. Kari Arhisen kanssa olen samoilla linjoilla, että menestyminen urallaan vaatii usein paljon työtunteja, omistautumista työlleen ja se on sitten pois sieltä perheeltä tai omasta ajasta. Nämä kaikki on valintoja. Toki sitten kun lapset ovat jo isoja ja muuttaneet kotoa, on aikaa luoda uraa enemmänkin ja viettää sitä kuuluisaa omaa aikaa. Mutta ruuhkavuosien keskellä sanoisin tämän olevan mahdotonta.
 

Vauva tuhoaa parisuhteen ja etenkin seksielämän. 

 
TARUA! Ei vauva mitään tuhoa, toki muuttaa, mutta ei tuhoa. Elämässä kaikella on aikansa ja paikkansa. Omasta puolesta voin sanoa, että meidän parisuhde on ainakin muovautunut huomattavasti tiiviimmäksi rintamaksi lasten myötä. No, seksielämä saattaa olla hieman hiljaisempaa vauvavuonna, varsinkin jos on niitä isompia lapsia. Mutta jos senkin eteen on valmis tekemään töitä, niin ei se seksielämäkään kovaa iskua ota. Ja tämä kaikki on vain väliaikaista.
 

Hyvä äiti jaksaa leikkiä nukeilla. 

TOTTA! Sillä olettamuksella, että tämä on vertaiskuvannollista ja nukeilla tarkoitetaan kaikkia niitä leluja, joilla lapsi haluaa leikkiä. Mielestäni hyvä äiti jaksaa leikkiä lapsen kanssa ja ottaa osaa lapsen kiinnostuksen kohteisiin. Jos totta puhutaan minusta lasten kanssa leikkiminen on arjessa just sitä parasta antia.
 

Äitiys tekee tytöstä naisen. 

TARUA! Lapsen saaminen tekee yleensä äidin, oli sitten kyseessä tyttö tai nainen, mutta naiseksi tuleminen ei siihen prosessiin liity sitten millään tavalla. Ikävää toki, jos lapsi saa lapsia, jo ihan sillä perusteella, että silloin jää se nuoruus elämättä. Mutta sekään ei tee tytöstä naista. Milloin tytöstä tulee nainen niin siihenkään ei ole sitä yhtä oikeaa vastausta. Siihen vaaditaan mielestäni fysiologiset, sosiaaliset ja psykologiset edellytykset. Ei voida sanoa, että 18 vuotiaana tytöistä tulee naisia ja pojista miehiä, silloin tullaan vain täysi-ikäiseksi, eikä silläkään ole mitään tekemistä naiseuden kanssa.
 
 
Kaksi lasta on täydellinen perhekoko. 
 
TARUA! Jokainen määrittelee mikä on omalle kohdalle se täydellinen perhekoko. Toisille se on kahdeksan lasta ja toisille se on pyöreä nolla. Suomalainen ihanne taitaa olla se kaksi lasta (tyttö ja poika), kultainennoutaja, omakotitalo ja farmari volvo. Meillä on nyt kolme lasta ja vielä perheeseen mahtuisi vaikka viisi lisää, mutta tässä taitaa tulla jo talous sekä biologia vastaan. Eli jokainen määrittäköön sen oman täydellisen perhekoon.
 
Millaisia ajatuksia sinussa herättää yllä olevat väitteet?
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Koivula on tila eli projekti, joka ei valmistu koskaan. Täällä tuunataan, rakennetaan, remontoidaan ja eletään. Koivulan parhaita puolia on ehdottomasti iso metsään päättyvä tontti, jossa koirat ja lapset mahtuvat leikkimään sekä emäntä rakentelemaan omaa puutarhaansa. Täydellistä!

Koivulan emäntä on äiti kolmelle ja vaimo yhdelle. Sosiaalialan ammattilainen ja ikuinen opiskelija. Shoppailu addikti, nautiskelija ja hyvän olon etsijä. Rakkautena valokuvaaminen, ruuanlaitto ja leipominen.

Koivulan emäntä -blogi on kaikkea tätä. Tervetuloa matkaan!

Voit seurata blogia nyt myös Blogit.fi palvelussa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016