Meillä alkoi hiihtoloma. Ja lompakossa rahaa tasan 0€. Pankkitilillä hieman enemmän, mutta se kaikki on tarkoitettu ruokaan. Ei siis kuullosta kovin kivalle lomalle, ei ainakaan Teinimonsterin mielestä. Tilannetta pahentaa, kun kaikki Teinimonsterin kaverit ovat jossain. Suurin huoli Teinimonsterilla on, että onko hänellä mitään kerrottavaa lomasta. Nykyään pitää olla elämyksiä, matkoja ja huvituksia.  

 

Eli mikä meille neuvoksi? Ei ylimääräistä rahaa ja jotain pitäisi tehdä. Onneksi olen aina ollut suhteellisen luova keksimään kaikenlaista puuhaa. Joten olen suunnitellut meille tekemistä erittäin pienellä lähes 0-budjetilla. Meidän hiihtoloma suunnitelmat ovat siis seuraavanlaiset:

  • Pulkkamäkeen eväiden kanssa
  • Vaellusretki talviseen metsään
  • Päiväretki Porvooseen
  • Helsinki illalla, käydään katsomassa laivoja ja valoja sekä valokuvataan
  • Poiketaan lähialueiden tiloilla katsomassa eläimiä ja maistelemassa luomutuotteita
  • Leivotaan ja tehdään yhdessä ruokaa
  • Käydään viettämässä yksi hemmottelupäivä, jolloin pannaan hieman visaa vinkumaan
  • Tehdään inventaario tarpeettomista tavaroista ja pannaan ne myyntiin
  • Leffa-päivä, jolloin vietetään koko päivä sohvalla katsellen leffoja ja syöden herkkuja
Lisäksi minulla on suunnitelmana lukea ainakin kaksi kirjaa, katsoa muutama elokuva ja kutoa villasukkia. Eli erittäin rentouttava hiihtoloma meillä tiedossa. Hiihtoloman kohokohta on luultavasti äidin ja tyttären hemmottelupäivä. Ja se tulee meille kummallekin tarpeeseen.
 
 
 
Millaisia lomasuunnitelmia teillä on?
 

 

Kommentit (0)