Kirjoitukset avainsanalla Lastenkasvatus

Tiedättekö sen ikävän tunteen, joka saattaa vallata kun katselee toisten upeita lomakuvia taikka lukee somesta missä kukakin on loman aikana käynyt? Se tunne on kateus. Tunne, joka on ikävä ja ruma. Sellainen, jota ei haluaisi koskaan myöntää. Kateuden kylkiäisenä tulee häpeä. Hävettää, että tuntee niin kamalaa tunnetta kuin kateus. Kateutta yrittää kätkeä, piilottaa jonnekin todella syvälle, etteivät muut ihmiset näe sen rumuutta. Siellä se sitten yksinäisyydessä rummuttelee ja saa kantajansa voimaan pahoin.

Olin alakoulussa, kun huomasin saavani maistaa ensimmäisen kerran kunnolla kateutta. Muistan omasta lapsuudesta kuinka hirveältä tuntui palata lomalta takaisin koulun penkille, kun loma oli vietetty lähinnä kotona taikka mummin luona. Meillä oli alakoulussa tapana aina ensimmäisenä päivänä kertoa taikka kirjoittaa essee, mitä kaikkea on loman aikana tehnyt. Kuuntelin kuinka luokkakaverini olivat käyneet milloin missäkin lomakohteessa, huvipuistot oli kierretty ja oltiin useita uusia kokemuksia rikkaampia. Ja kun oma vuoro tuli kertoa lomasta, niin sain juuri ja juuri soperrettua, että olin mummilla ja mummin kanssa käytiin Hakaniemen torilla joka päivä syömässä mansikoita ja kauppahallissa lounaalla. Papan kanssa käytiin uimassa ja narraamassa kaloja Kallvikin rannassa. Tehtiin sellaisia yksinkertaisia juttuja.

Yksinkertaiset asiat voivat olla juuri se loman tärkein anti.

30 vuotta sitten en osannut arvostaa lomiani. Luulin, että jäin jostakin pois, kun en saanut lapsena kiertää maailmaa vanhempieni kanssa tai minua viety jokaikiseen huvipuistoon. Koin, että olin saanut riesakseni ärsyttävät isovanhemmat, jotka eivät ymmärrä mistään mitään. Aikuisena olen yrittänyt ottaa kovasti kiinni sitä, mistä olen kokenut jääväni paitsi. Olen matkustellut ja nähnyt maailmaa. Olen pyrkinyt omille lapsille tarjoamaan mahdollisimman paljon kokemuksia. Viedä eri paikkoihin, jotta he voisivat kertoa mitä kaikkea hienoa ovat lomalla tehneet. Luulin tietäväni mitä lapseni tarvitsevat, millä on oikeasti merkitystä. Mutta nyt ymmärrän miten väärässä olen ollut.

Pyrin tarjoamaan lapsilleni kaiken tämän, mutta he jäävät siitä kaikesta tärkeimmästä vaille. He eivät saa lomaa perheestään. He eivät pääse isovanhempien kanssa kalaan tai lounaalle kauppahallille. Uupumaan jäävät salaa syödyt jäätelöt ja herkut ennen ruokaa. He eivät saa kokea isovanhempien jatkuvaa kiinnostusta jokaikistä sanaa kohtaa, mitä nämä pienet ihmiset tuottavat. He eivät saa tuntea sitä mummin suunnatonta rakkautta, joka syntyy kun saa sulkea oman lapsenlapsensa syliin ja hemmotella tämän piloille. Puuttumaan jää ne tärkeimmät, ne yksinkertaiset asiat.

Siinä missä minä toivoin lapsena juuri sitä mitä minun lapseni saavat, toivovat minun lapseni juuri sitä mitä minä sain. Ironista, eikö totta?

Siinä missä minä pidin itseisarvona isovanhempia ja heidän osallistumista lastenlasten elämää, onkin tämän päivän isovanhemmuudessa muuttunut. Isovanhempien ei enää oleteta kuuluvan aktiivisesti lastenlasten elämään, olevan heidän varahoitajia. Heillä on oma elämä. He ovat kasvattaneet omat lapsensa ja nyt on heidän vuoro elää vain itselleen. Tämä heille sallittakoon heille. Jokaisella on oikeus elää juuri sellaista elämää, kuin haluaa.

Nyt kun katselen omia lapsiani ja kuuntelen heidän kaipuuta, ymmärrän miten onnekas minä olin. Minulla oli isovanhemmat, jotka olivat valmiita uhraamaan kaiken minun vuokseni. He eivät missanneet yhtään kevätjuhlaa, ei futisotteluita eikä näytelmää, jossa esiinnyin. He olivat aina valmiita ottamaan minut luokseen ja tekemään minun kanssani mitä ikinä halusin. Siinä missä minun lapseni näkevät maailmaa ja saavat erilaisia kokemuksia meidän vanhempien kanssa, he jäävät kuitenkin siitä kaikista tärkeimmästä vaille. Lomasta omasta perheestä.

Mikä sinulle oli lapsuuden lomassa se tärkein? Oliko ne huvitukset, yhdessä olo vai isovanhemmat?

Lomaterkuin, Kati

Kommentit (3)

Vierailija

Mummilassa vietin kesät. Ulkona aamusta iltaan. Poimittiin marjoja, leikin kukkakauppaa mummin pihalla, etsin leppäkerttuja, kävin katsomassa naapurissa kissanpentuja, söin herkkuja aamusta iltaan, pyöräiltiin kauppaan. Ihan tavallisia juttuja! Ne kesät olivat ihania, aurinko paistoi ja jokainen päivä oli oma seikkailunsa.
Myönnän, että nyt suoritan lomaa. Pitää tehdä sitä ja tätä ja tuota. Lapsilla pitää olla tekemistä ja näkemistä. Pelkkä kotoilu ei riitä. Meillä isovanhemmat ottavat lapsia luokseen, ja arvostan sitä. "Mummi ei ostanut mulle yhtään karkkia! Vain jäätelöä joka päivä." totesi esikoiseni. Minua nauratti, olkoot niin. Kesä on kerran vuodessa ja mummilassa jäätelö kuuluu jokaiseen päivään!

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Ihanaa! Nuo lapsuuden kesät ollut just täydellisiä.
Lasten tultua lomaa on alettu suorittaa. Se on todella ikävää. Meilläkin mietitään minne kaikkialle pitää ehtiä, missä käydä ja mitä nähdä. Ensi kesän tavoitteena meillä on ottaa kesä rennosti.

Mummilla syötyjä herkkuja ei lasketa. 😊

Vierailija

Ja pakko myöntää, että nuo Somen täyttämät lomakuvat lähinnä huvittaa. Ihmiset julkaisevat usein kuvia ja päivityksiä vain lomamatkoilta. Miksi tavalliset arjen kuulumiset innosta jakamaan niitä muillekin! Onko se myös sitä loman suorittamista, että kaikki mahdolliset lomat pitää jakaa kaikille, kun koittaa arki, ei päivityksiä enää tule.
Meidän lomaan kuuluu ne ihan samat leikkipuistot kuin arkenakin, isin kanssa tosin. Äiti lomailee puistoista välillä 😄.
Tänään hellepäivän kunniaksi laitettiin sadettaja päälle ja lapset kirmasivat onnellisina vettä pakoon. Kikatusta riitti ja kaikilla oli kivaa! Jälleen yksi onnistunut lomapäivä kotona. Huomisesta alkaen meillä suoritetaan sitten sitä lomaa 😂 osittain oma vika.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Meillä tullaan sormiruokailemaan! Silmu saa tutustua ruokaan kaikilla aisteilla, aivan omaan tahtiin." - näin julistin vielä Silmun ollessa viisi kuukautta. Tähtäimessä oli 6kk täysimetys ja sen jälkeen lapsentahtisesti sormiruokaillen siirtyminen kiinteään ruokaan.

Olin raskausaikana opiskellut sormiruokailusta ja simppeli sormiruokakeittiö -sivustosta tuli minulle melkein raamattu. Omaksuin täysin sen ideologian:

”Sormiruokailu on lapsen ehdoilla etenemistä. Lapsi saa itse määritellä mitä hän syö, paljonko ja missä tahdissa. Hän on alusta asti aktiivinen osallistuja perheen ruokapöydässä. Samalla muillakin on mahdollisuus keskittyä omaan ruokailuunsa, vaikka sormiruokailijaa toki pidetäänkin silmällä. Sormiruokailun avulla lapsi oppii motorisia taitoja. Hän saa myös tutustua ruokaan paitsi maistaen, myös kosketellen, tutkien ja katsellen.” (Lähde: Simppeli sormiruokakeittiö)

Näin silmissäni, kuinka istumme kaikki yhdessä ruokapöytään ja voimme yhdessä nauttia ruokailusta. Ajattelin, kuinka lapseni motoriset taidot kehittyvät nopeasti. Mielessäni tein itsestäni täydellisen äitihahmon, joka opettaa lapsilleen hienoja taitoja. Kiillotin vuoden äitikruunua mielikuvissani. Innoissani odotin näitä mielikuvieni ruokailuhetkiä. Sitten tuli se päivä, kun kiinteiden ruokien aloitus tuli ja mielikuvani katosi kuin pieru Saharaan.

Olin varautunut sotkuun, sitä varten pöytään oli asennettu kunnon alusta ja ruokalapuksi ”teurastajan” essu suojaamaan vaatteita. Olin myös varautunut, ettei se ruokailu ihan heti onnistu ja syödyn ruuan määrä olisi vähäinen. Olin kuvitellut, että olen tähän valmis. Muahahahahahah, mikä vitsi! En todellakaan ollut sormiruokailuun valmis! 

Paras paikka aloittaa sormiruokailu olisi ollut ilman rihman kiertämää kylpyhuoneessa. Se sotkun määrä oli aivan naurettavaa! Ruokaa oli lattialla, seinässä, pöytälevyn alla, tuoleilla, tukassa, silmissä, essun sisällä. Tätä luetteloa voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Ruokaa oli kaikkialla muualla paitsi suussa.  Ruokaa heiteltiin, muussattiin ja litisteltiin muiden pöydässä istuvien hihoihin. Ei puhettakaan mukavasta/rentouttavasta ruokailuhetkestä, saati että olisi itse voinut syödä samalla.

Neljännellä kokeilu kerralla ruokailu sujui jo vähän ”paremmin”. Ruokaa meni jopa suuhun! Olin varautunut kakomisiin. (Tai niin luulin.) Kun se oma lapsi alkaa naama punaisena kakoa ja näyttää siltä, että tukehtuu ihan kohta, tajuaa ettei siihen voi valmistautua. Mielessä vilisi tukehtuvan lapsen ensiapuaohjeet. Käsi hakeutui puhelimelle näppäilemään hätäkeskuksen numeroa. Paniikki otti vallan ja kaikki kauhukuvat piirtyivät silmiin. 

Helpotuksen aalto pyyhkäisi yli, kun lapsen henki alkoi taas kulkea normaalisti ja kakomisen aiheuttanut ruoka saatu pois suusta. Meni pari päivää ennen kuin uskalsin antaa Silmun kokeilla uudelleen sormiruokailua. Taas ruoka aiheutti kakomista, mutta sitkeesti Silmu halusi tunkea ruokaa suuhun. Aloin rentoutua ja usko sormiruokailun onnistumiseen palasi, sillä kakomiset helpottuivat ja olivat hetkessä ohi. Silmu oppii! Ei tähän kuolekaan!

Sormiruokailusta ei muodostunut tällä kertaa meille se ainoa tapa ruokailla, niin kuin olin suunnitellut. Olin kuvitellut sormiruokailun olevan helpoin tapa ruokailla, mutta sitä se ei ollut meille. En yksinkertaisesti kestänyt sotkua. Tai oikeammin en jaksanut kahden pojan leikkimistä ruokapöydässä ja siitä aiheutuvaa sotkua.

Olen pettynyt itseeni, minun olisi ehkä pitänyt olla kärsivällisempi ja kasvattaa suurempi sietokyky itselleni. Mutta minkäs teet. Tämä oli minulla se äitiyden kohta, jossa päätin mennä sieltä missä aita on matalin. Ja se on ihan ok.

Tällä hetkellä meillä syödään syötettynä (samalla harjoitellaan lusikan käyttöä) suurin osa ruuista. Leivät, tuoreet hedelmät yms, helpot paloitellut ruuat syödään sormiruokaillen. Päivä päivältä taidot karttuvat ja sotkun määrä vähenee. Ehkä vielä tämän kesän aikana meillä syödään täysin itse. Ehkä tämä riittää tälle äidille. Tällä kertaa...

Terkuin, Kati

PS. Sormet Suuhun -blogista löytyy vinkit onnistuneeseen sormiruokailuun ja Shitty is new black -blogissa kerrotaan miten keskosen sormiruokailu lähtee käyntiin.

Kommentit (5)

Vierailija

Olet onnekas, kun teillä lapsi syö syötettynä! Meillä ei lusikka kelvannut oikein missään kohtaa, sormiruokailu on aiheuttanut siis jopa huomattavasti vähemmän sotkua (vaikka aivan hirveästi silti). Nyt reilu 1-v. kelpuuttaa jo lusikan kun jossain kohtaa kiinnostui sen käyttöä itse harjoittelemaan. Auttaminen ei silti käy päinsä vieläkään.

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Luulen, että tuo poika tajusi ettei muuten tule ruokaa jos ei syö syötettynä. Mutta toisaalta toivon, että olisi kieltäytynyt täysin, niin olisi ehkä tuo sormiruokailu lähtenyt toimimaan.

Jasunen
Liittynyt25.7.2017

Meillä on vähän samanlaisia kokemuksia näköjään. :) Katsotaan miten herra 2 kanssa alkaa sujumaan, tänään aloitettiin! Samanlaisella banaanilla kun teillä kuvassa.

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Kattikoo

Ou jee! Ihana muistutus siitä, että aika (lähes 6 vuotta) kultaa muistot...
Ekan kanssa ei tullut mieleen edes kokeilla sormiruokailua, mutta vuotta nuoremman tokan kanssa yritin - heikolla menestyksellä, kun nyt tarkemmin muistelen.
Kolmatta odotetaan syntyväksi vajaan parin kuukauden kuluttua ja just äsken tilailin into piukeena silikonialustoja ja -nokkia kuppeja. Kas kun sitten siirrytään täysimetyksestä sujuvasti sormiruokailuun! Niin varmaan...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Myydään pikkuveli kirpparilla! Äiti, jooko? 

Ihan loistava idea. Eikö? Maailman turhin ja rasittavin tyyppi, joten se joutaakin pois. Hajottaa junaradat ja lego rakennelmat. Yrittää kähveltää autot kädestä ja syö niistä renkaat, jos vain ehtii saada suuhun saakka. Lisäksi se tyyppi vie äidin huomion koko ajan, huutaa yöllä ja varastaa sylin. Aivan kamalaa! Tämä loistavan idean Ässä sai Prinsessa Pikkiriikiltä, jokaisen lapsen sankarilta, oman elämänsä bätmäniltä. Pikkuveljen voisi myydä kirpparilla, sillä tavoin tuosta rasitteesta pääsisi ja pikkuveli pääsisi johonkin uuteen kotiin, jonne se halutaan. Meidän kotiin ei kaivata huomiovarkaita! 

Tällä hetkellä meidän 3 vuotias kokee suunnatonta mustasukkaisuutta meistä vanhemmista. Hän haluaisi olla pieni, mutta samaan aikaan iso, vanhempien ykkönen. Huomion jakaminen tuntuu pahalle, varsinkin kun on tottunut saamaan kaikkien täysivaltaisen ihailun koko perheeltä ja nyt yhtäkkiä se kaikki huomio pitäisi jakaa jonkin toisen ihmisen kanssa. EPÄREILUA! Pikkuveli, jonka hoito vaatii paljon, joka asuu tissillä ja on vielä kaikenlisäksi muuttanut ÄSSÄN VANHEMPIEN makuuhuoneeseen, on suunnaton vääryys. Ymmärrettävää, että lapsi kokee olevansa syrjäytetty.

Veljesten välinen kilpailu vanhempien huomiosta on mennyt meillä aivan oppikirjamaisesti. Jos huomiota ei hyvällä onnistu saamaan salaman nopeasti, niin se hommataan pahalla. Eli toisin sanoen kiukutellaan, piirretään seiniin, kaadetaan maitolaseja, potkitaan, purraan tai tönitään pikkuveikkaa. Huomiota se negatiivinenkin huomio on. Vaikka kuinka yritetään vahvistaa aina positiivisia asioita, niin kylmä fakta on, että negatiivisen toiminnan kautta sitä huomiota vaan saa paljon helpommin ja nopeammin. Viis seurauksista, ei se 3 vuotias ymmärrä, että positiivinen huomio voisi olla mukavampaa. Varsinkin, kun sen saaminen on huomattavasti työläämpää. Tämä on alkanut kuluttaa meitä vanhempia todella paljon. Keinot tuntuvat olevan vähissä. Varsinkin, kun se pikkuveljen myyminen siellä kirpparilla ei ole se vaihtoehto.

Apua tilanteeseen olemme alkaneet hakea kirjallisuudesta. Ahmimme lasten kanssa kirjoja, joissa toiset lapset tekevät typeryyksiä sekä pohditaan miten tilanne olisi voinut mennä mukavammin. Olemme lukeneet kirjoja, joissa päähenkilö saa sisaruksen ja sadun avulla yritetään hahmottaa mitä kaikkea se pikkuveli voikaan olla. Yhdestä kirjasta on tullut meidän suosikki ja se on juuri tämä Prinsessa Pikkiriikki. Prinsessa Pikkiriikkiin lapsen on helppo samaistua. Hän puhuu lasten kieltä. Loistavasti kirjoitetut Prinsessa Pikkiriikit tempaavat äidin ja pojat mukaan tarinaansa.

Prinsessa Pikkiriikin talvi oli meille juuri nyt ajankohtainen, sillä Ässä oli päättänyt pikkuveikan olevan rasittava Urpo, josta on päästävä eroon. Tarinan edetessä Ässä huomasi monta kohtaa, jossa ajattelee juuri samoin kuin Pikkiriikki. Samalla ajatus kauhistutti. Ei pikkuveikkoja saa myydä kirppareilla. Ja ei pikkuveikkaa saa kutsua Urpoksi. Olipas se Pikkiriikki tuhma. Ei Ässä halua olla yhtä tuhma kuin Pikkiriikki vaan maailman kiltein ja ihanin isoveikka. Toisen tuhmuus on auttanut Ässä olemaan kiltti pikkuveikkaa kohtaa. Ehkä joskus, kun äidin silmä välttää on saatettu tönäistä pikkuveikka nurin tai varastettu lelu kädestä. Mutta vain silloin, kun paikalla ei ole todistajia.

Prinsessa Pikkiriikin pikkuveikkaa ei myyty kirpparilla. Rasittava Urpo paljastui lopulta ihan mukiinmeneväksi tyypiksi, jonka kanssa voi leikkiä. Ehkä tuosta meidänkin pikkuveikasta tulee ihan kohtalainen tyyppi. Jos annetaan sille vielä pieni mahdollisuus. Ja onhan se oikeasti aika mukava. Varsinkin kun sen kanssa saa painia ja hassutella.

Olemme ahmineet kaikki julkaistut Prinsessa Pikkiriikki tarinat. Ihana lukea tuhmasta mutta kuitenkin niin kiltistä lapsesta. Aivan samanlaisesta tuhmuroijasta kuin omat pojat. Tarinat ovat olleet opettavaisia niin äidille kuin pojillekin. Tämä äiti on alkanut ymmärtämään mitä tuon suloisen pojan päässä mahdollisesti liikkuu.

Tällaisia on pakko saada lisää!

Miten teillä on suhtauduttu pienemmän sisaruksen syntymään? Onko tullut mustasukkaisuutta ja kuinka siitä on selvitty?

Terkuin, Kati

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seksuaalisuus, seksuaali-identiteetin rakentuminen, minäkuva ja sukupuolitietoisuus ovat puhuttaneet ja kiinnittäneet minun huomioni aloitettuani opintoni seksuaalineuvojana. Olen tullut entistä tietoisemmaksi ilmiöstä ja sen moninaisuudesta, mikä varmasti onkin opintojen tarkoitus. Ahmin kirjallisuutta, luen artikkeleita ja etsin tietoa, mitä kaikkea seksuaalisuus pitää sisällään. Tällä hetkellä olen erityisen kiinnostunut seksuaali-identiteetin rakentumisesta, siihen vaikuttavista tekijöistä sekä miten tukea tässä elämänvaiheessa olevaa nuorta, luonnollisesti oman teini-ikäisen lapsen vuoksi.

Kiitos opintojeni, olen alkanut tuota meidän teiniä valistamaan asioista, mikä ei tietenkään ole aina hänen mieleen. Kuka teini nyt haluaisi jutella seksuaalisuudesta tai seksistä oman äitinsä kanssa? No, onneksi on kirjallisuutta, jota voi vaivihkaa viedä teinin pöydälle luettavaksi taikka elokuvia, joiden pohjalta keskustelua syntyykin sitten ihan luonnostaan. Olinkin innoissani, kun pääsimme katsomaan ennakkoon Nordisk filmin elokuva Minä, Simon, sillä olin varma, että tämä elokuva aiheuttaa keskustelua jälkeen päin. Ja oikeassa olin, elokuva teki vaikutuksen niin minuun kuin meidän teiniin.

Minä, Simon
Minä, Simon

Kuva: Nordisk film / © 20th Century Fox

 

"Jokainen ansaitsee suuren rakkaustarinan, mutta Simonille asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Kukaan ei nimittäin vielä tiedä hänen pitävän pojista. Simon on myös rakastunut netissä, eikä hänellä ole aavistustakaan pojan henkilöllisyydestä. Asioiden ratkaiseminen osoittautuu hulvattomaksi, pelottavaksi ja ennen kaikkea elämää mullistavaksi. Becky Albertallin menestysromaaniin Minä, Simon, Homo Sapiens perustuva elokuva on hauska ja sydämellinen tarina aikuistumisesta, itsensä löytämisestä ja rakastumisesta. Elokuvan on ohjannut Greg Berlanti (Dawson´s Creek, Brothers & Sisters)." (Nordisk film, Minä, Simon)

Kuva: Nordisk film / © 20th Century Fox

 

 

Kuva: Nordisk Film / © 20th Century Fox

 

Tämä kepeä komediallinen elokuva kätki sisälleen monta äärimmäisen tärkeää viestiä, jotka varmasti tulevat puhuttamaan pitkään kotona. Meissä herätti elokuvan jälkeen todella paljon keskustelua tosiasia, että homojen tulee tulla ulos kaapista. Miksi? Miksi heidän tulee ilmoittaa oma seksuaalisuutensa? Miksi heteron ei tarvitse? Miksi oletamme, että kaikki ovat heteroja ennen kuin toisin ilmoitetaan? Me tosiaan elämme heteronormatiivisessa maailmassa, jossa kaikki pyörii hetero-olettamuksen ympärillä. Toivottavasti tietoisuus seksuaalisuuden moninaisuudesta tulee muuttamaan tämän.

Toisena elokuvasta nousi konkreettisesti esille internetin haittapuolet. Netissä voi esiintyä millaisena vain. Kasvottoman ihmisen kanssa keskustellessa et voi tietää kuka hän todellisuudessa on. Omien tietojen avaaminen yleisissä koneissa saattaa johtaa väärinkäytöksiin, elokuva antoi oikein tehokkaan ja konkreettisen esimerkin tästä. Sekä netin välityksellä voit joutua kiusatuksi ja nolatuksi. Erittäin suuria ja tärkeitä aiheita.

Elokuvan tärkein opetus oli mielestämme se, että seksuaalinen suuntautuminen ei oikeasti muuta yhtään mitään. Sitä ollaan ihan samanlaisia ihmisiä, ei se ihminen katoa tai muutu mihinkään. Ystävyys ja perhe-elämä voi jatkua ihan entiseen malliin, jos sen itse vain sallii.

Kuva: Nordisk film / © 20th Century Fox

 

Elokuva sai ajattelemaan, että onhan se nuorelle oikeasti todella iso juttu, jos pitäisi sukulaiset ja ystävät koota yhteen ja siinä sitten kaikkien tuijottaessa kertoa, että on homo tai mikä tahansa. Pelkkä tilanne on jo haastava ja aiheuttaa selkäkarvojen nousemista pystyyn ja kämmenien hikoamista. Omaa elämää niin suuresti ohjaavan asia on kuitenkin sellainen, minkä todennäköisesti haluaa keskustella kasvotusten, eikä hoitaa viestillä. Elokuvan jälkeen tein teinille jälleen kerran selväksi, että hän saa kertoa minulle ihan mitä vain, eikä se tule koskaan muuttamaan tunteitani häntä kohtaan. Asia on kuulemma tullut aikoja sitten selväksi... Mutta ei se kertaus koskaan ole pahitteeksi.

Minä, Simon elokuva tulee ensi-iltaan 4.5.2018. Suosittelen lämpimästi kaikille tämän elokuvan katsomista. Tämä elokuva voi avartaa maailman kuvaa, ehkä pikkasen. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Koivula on tila eli projekti, joka ei valmistu koskaan. Täällä tuunataan, rakennetaan, remontoidaan ja eletään. Koivulan parhaita puolia on ehdottomasti iso metsään päättyvä tontti, jossa koirat ja lapset mahtuvat leikkimään sekä emäntä rakentelemaan omaa puutarhaansa. Täydellistä!

Koivulan emäntä on äiti kolmelle ja vaimo yhdelle. Sosiaalialan ammattilainen ja ikuinen opiskelija. Shoppailu addikti, nautiskelija ja hyvän olon etsijä. Rakkautena valokuvaaminen, ruuanlaitto ja leipominen.

Koivulan emäntä -blogi on kaikkea tätä. Tervetuloa matkaan!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016