Kirjoitukset avainsanalla perhe-elämä

Kuva: pixabay

Viime viikolla kerroin, että blogissa alkaa seikkailemaan ystäväperheeni: Vierustan naiset. Heidän tarinaansa pääsee kurkkaamaan aina näin maanantaisin. Pohdimme yhdessä äitiyden ja perhe-elämän erilaisuutta ja samanlaisuutta sateenkaari- ja heteroperheen välillä. Tällä viikolla olemme vielä hieman äitienpäivä huumassa, saattaa johtua upeasta ilmasta ja liiallisesta auringosta tai sitten vain niin onnistuneesta viikonlopusta.

Eilen herättiin uskomattoman kauniiseen päivään. Hellelukemiin taidettiin päästä monella paikkakunnalla. Aivan upea äitienpäivä valkeni Suomessa. Samaan aikaan Keski-Uusimaan sunnuntain numerossa ilmestyi juttu Annin perheestä "Äiti, joka rakastui naiseen", sai aikaan paljon keskustelua ja pohtimaan äitiyttä. 

Äitiys on miljoonia ohikiitäviä hetkiä. Se on aika, mikä katoaa nopeasti. Äitiys muokkaa ihmistä, se kasvattaa ja tuo mukanaan nöyryyden. Äitiys tuo mukanaan epävarmuutta, epäonnistumisia, surua ja murhetta. Mutta ennen kaikkea se tuo RAKKAUTTA, iloa ja onnea. Suurin asia minkä äitiys voi tuoda mukanaan, on auttaa vanhemman löytämään oman tiensä. Anni kirjoitti omasta äitienpäivästä näin:

"Kymmenes äitienpäivä

Perheestämme kirjoitettu juttu sai mut hämilleen. Tajusin haastattelun jälkeen, että tosiaan äitiyteni täyttää pyöreitä tänä vuonna! Perinteiset pohdinnat vilahtelivat mielessäni: ”Mihin tää aika menee?” ja ”Vastahan se oli niin pieni kääryle!” Mutta rehellisesti katsoen, mun on vaikea ajatella aikaa ennen lapsia. Nämä lapselliset vuodet ovat kuitenkin muokanneet mua niin paljon. 

Äidiksi tulo ei ole ollut koskaan mulle itsestään selvää. Sen epävarmuuden aavistaminen ja myöhemmin tullut ymmärrys vetää edelleen hyvin nöyräksi. Kovin materiakeskeistä sepustusta en siis kirjoita, mutta mitä todella odotin tänä vuonna ja mitä sitten sain:

Odotin herätystä ja aamupalaa, koska tytöt ovat osanneet kokkailla aamupalat jo usean vuoden ajan, täysin itsenäisesti. Ja toiseksi, mä rakastan hitaita aamiaisia! Vielä viime vuonnakin tytöt huolehtivat kattauksen itsekseen, mutta tänä vuonna myös Hymy oli juonessa mukana. Aamiainen olikin oikein onnistunut kauralatteani myöten. Aamiaisen jälkeen (mikä siis syötiin aamu-unisen äidin iloksi vasta klo 11 aikaan) siirryimme pihalle katsomaan neitien tramppaesityksiä. 

Lounas oli valmiiksi katettuna veljen perheeni luona, jonne vanhempanikin tulivat. Ruoka oli täysin vegaanista, mistä nostamme Hymyn kanssa tuplahattumme, koska kaikki läheiset ovat sekasyöjiä, mutta valmiita kokeilemaan uusia makuja pitkälti meitä ajatellen. Ihania ihmisiä <3 " - Anni Halen

No, erosiko meidän sunnuntai heteroiden äitienpäivästä? En usko.  -Anni Halen

Anni, ei se eronnut. Minulle oli äitienpäivä oli numero16. Uskomatonta miten tämä aika menee. Edelleen katson vanhinta lastani ja muistan miltä hän näytti kun oli juuri syntynyt. Miltä tuoksui ja miltä tuntui. Muistan sen armottoman rakkauden läikähdyksen rinnassani, joka on siellä pysynyt ja tunnen edelleenkin, kun katson upeaa tytärtäni. Äitiys ei minullekaan ole ollut itsestään selvää. Se on ollut monien onnellisten sattumusten sarja. Sekundäärinen lapsettomuus veti nöyräksi elämää kohtaa ja sai ymmärtämään miten paljon on oikeasti sattuman varassa.

Äitienpäivältä minulla oli aivan samat odotukset kuin Annilla. Odotin aamiasta ja kerhossa tehtyjä kortteja. En materiaa vaan rehellistä ja rentoa yhdessä oloa. Aamiaiselle meillä herätettiin jo seitsemältä, ei tuo pieni mies jaksanut enää kauempaa odottaa hienon korttinsa kanssa. Lounasta syötiin uskomattoman kauniissa kesäsäässä omalla terassilla. Mies toimi grillimestarina ja esikoinen hoiti kakkutarjoilut keskimmäisen kanssa. Kuopus jakoi märkiä pusuja naaman täyteen. Äitienpäivä meni perheen kesken jutellen ja pelaten. Mitä muuta äiti voisi toivoa?

Ihanaa alkavaa viikkoa, Kati

PS. Seuraathan jo facebookissa ja instagramissa

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: pixabay

Olen ilmeisesti elänyt sateenkaarikuplassa useita vuosia. Olen kuvitellut, että sateenkaariperheet eivät poikkea mitenkään heteroperheistä, eikö arki ole samanlaista kaikissa lapsiperheissä hienoisia vivahde-eroja lukuunottamatta. Olin kuvitellut muidenkin ajattelevan näin. Sateenkaarikuplani puhkesi tyystin, kun aloitin seksologian opinnot. Tuli yllätyksenä, että useat ihmiset pitävät edelleen vuonna 2018 sateenkaariperheitä outona ja poikkeavana osana väestöä. Minulle, joka on kasvanut vähemmistöryhmien ympäröimänä ja jonka paras ystävä on homo, on hämillään valtavirran vanhanaikaisesta suhtautumisesta.

Tästä syntyikin ajatus rikkoa heteronormatiivisia ajatuksia ja myyttejä, jotka liittyy sateenkaariperheisiin. Tähän seikkailuun valjastin mukaan hyvän ystäväni, ihanan Annin perheineen. Aloitan blogissani juttusarjan Vierustan naisista, joka kertoo tuiki tavallisesta ja tylsästä sateenkaariperheen arjesta. Samalla pohditaan miten sateenkaariperheen arki eroaa heteroperheiden arjesta. Sarja tulee ilmestymään kerran viikossa, aina maanantaisin.

Tervetuloa kurkkaamaan millaista on elää sateenkaariperheessä!

Vierustan naiset

Vierusta on vanha, viehättävä talo Jokelan keskustassa, vanhoillisessa Tuusulassa. Se on nähnyt monia kasvoja ja viimeisimpänä siihen muutimme me: lapsiperhe sateenkaaren kauniissa väreissä, tehden Vierustasta avarakatseisemman. Arkeamme yhdistävät opiskelu, talon hoivaaminen ja lemmikit. Meille tärkeitä juttuja ovat kiireetön yhdessäolo, keskusteluille avoin ilmapiiri sekä luonnon kunnioittaminen. Uusia ja vanhoja tarinoita kirjoittaa perheen äiti, Anni Halen. Mukana tarinoissa seikkailee puoliso Hymy sekä 8- ja 10-vuotiaat tytöt, koirat Pablo ja Dalì sekä Liona-kissa. (Anni Halen)

Vierustassa tullaan Äitienpäiväsunnuntaina heräämään säätiedotuksen mukaan lämpimään ja aurinkoiseen päivään. Annin puoliso Hymy aikoo hemmotella tyttöjen kanssa Annia ja tämä tuleekin saamaan aamupalan sänkyyn tarjoiltuna. Tytöt ovat jo valmistaneet koulussa äitienpäivälahjat, joita malttamattomana yritetään vielä jemmailla äidiltä. Nuorin tytöistä olisi jo heti halunnut näyttää äidilleen valmistamansa yllätyksen, mutta suostui odottamaan sunnuntaita. Päivällä Vierustan naiset suuntaavat Annin veljen luokse syömään ja kahvittelemaan. Päivän ohjelma on vielä yllätys. Melko perinteisesti äitienpäivää tullaan Vierustassa viettämään. Samanlainen äitienpäivä voisi olla myös Koivulassa.

Ihanan aurinkoista viikkoa kaikille!

Kati

 

Kommentit (7)

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Niinpä ja tätä en varmaan lakkaa koskaan ihmettelemästä. Jotenkin hullua, että jotkut ajattelevat sateenkaariperheiden olevan jotenkin mysteerisiä, samanlaisia ovat kuin heteroperheet.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Olen elänyt (ja elän varmaan edelleen) samantyyppisessä kuplassa, mutta kupla ei ehkä ole ihan yhtä vahva kuin sinulla. Hämmentävä on se tunne, kun huomaa, kuinka vanhoillisesti ihan fiksunakin pitämäni ihmiset välillä sateenkaariporukoista ajattelevat! Pitää ihan tarkistaa, että olikos vuosi 2018 vai 1918.

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Joo, mullekin tuli yllätyksenä muutamien arvostamieni ihmisten ajatukset. Mutta kai se vain on niin, että jos ei tunne niin ennakkoluulot ottavat vallan.

Isivuosi

Kovin ennakkoluulojen hallitsemassa maassa vielä eletään. Kiva idea tämä postaussarja.

Uskon siihen, että mitä enemmän tietoa asioista saadaan, sitä vähemmäksi ennakkoluulot käyvät.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: pixabay

Miksi ihmeessä mä sulle mitään lahjaa ostaisin? Ethän sä ole mun äiti!

Nämä lauseet sain kuulla 16 vuotta sitten minun ensimmäisenä äitienpäivänä, kun tiedustelin mieheltäni, mitä hän aikoo minulle ostaa äitienpäivälahjaksi. Järkytyin. Olin oppinut, että puolisot muistaa lasten äitiä. Isäni osti joka vuosi äidilleni lahjan äitienpäivänä, niin kauan kuin äitini oli vielä kuvioissa. Tämän jälkeenkin muisti kortilla. Isoisäni on aina ostanut isoäidille pienen lahjan tai yllätyksen yhdessä lasten ja lastenlasten kanssa. Tänä vuonna mummilla on edessä 61. äitienpäivä. Minulle ei ollut tullut mieleenkään, että minä voisin jäädä ilman äitienpäivälahjaa.

Mieheni kommentit kirvoitti kiivaan keskustelun ystäväpiirissäni 16 vuotta sitten. Haukuimme mieheni moukaksi ja ajattelemattomaksi luuseriksi. Olimme nuoria, emmekä ymmärtäneet, että on erilaisia tapoja toimia ja opittuja malleja. En tiennyt, että minun tulee mieheni kanssa yhdessä keskustella mikä olisi se meidän tapa. Ensimmäisen kunnon riidan yhteydessä ymmärsimme, että voimme toimia toisin, kuin meidän perheissä on toimittu. Joten heti seuraavana vuonna aloimme luomaan meidän perinteitä.

Joka äitienpäivä tuntuu sama asia nousevan keskusteluun ystäväpiirissäni: Miten äitiä tulee muistaa äitienpäivänä? Keskustellaan siitä kuka on saanut lahjan ja kuka ei. Toisinaan keskustellaan siitä onko saatu viettää äitienpäivän lasten kanssa vai onko ollutkin eroperheessä miehen viikonloppuvuoro eikä tästä ole joustettu. Keskustelua käydään siitä, että pitäisikö äitienpäivän olla sellainen, jolloin äidin ei tarvitse tehdä yhtään mitään vaan saa olla passattuna.

Tulisiko puolison muistaa lasten äitiä äitienpäivänä? Onko äitienpäivä äidin lepopäivä? Tähän kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta. Tapoja on niin monia, kuin on perheitä, eikä kenenkään tapa toimia ole oikeampi. Toisilla puolisot ostaa lahjat, toisilla vain lapset. Toisissa perheissä onnitellaan ja tuodaan aamukahvit sänkyyn. Joissakin perheissä saadaan lasten askartelemat kortit tai pienet itsetehdyt lahjat. Joissakin perheissä päivä ei eroa muista päivistä millään tavoin. Äitienpäivää voidaan viettää isosti, pienesti tai olla viettämättä. Se on yksi päivä vuodessa, muiden joukossa.

Minun mielestä puolison olisi kohteliasta muistaa lastensa äitiä äitienpäivänä. Sen ei tarvitse olla onnittelua ja perinteisiä aamukahveja sänkyyn kummempaa. Kunhan osoittaa sinä yhtenä päivänä vuodessa arvostavan toista jollain eleellä. Harvoin sitä arjen tiimellyksessä tulee muistettua kertoa miten tärkeä toinen on ja kuinka paljon tätä arvostaa. Joten äitienpäivä on hyvä päivä tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa, mikä kertoo välittämisestä ja arvostuksesta. 

Meidän äitienpäivä on 15 vuoden aikana muovautunut perheen yhteiseksi toimintapäiväksi. Syödään, tehdään jotain hauskaa jutellaan ja nauretaan. Perinteisiin kuuluu käydä syömässä myöhäinen aamiainen äitienpäiväbrunssilla ravintolassa ja säiden osuessa kohdalle grillataan kotipihalla päiväruoka. Vaihtoehtoisesti tehdään jotain minun suosikkiruokaa sisätiloissa ja pidetään monopoli- tai skippomestaruuskilpailut. Viimeisten vuosien aikana mieheni on yllättänyt minut vielä ennen nukkumaan menoa lahjakortilla, jonka ovat yhdessä esikoisen kanssa valinneet. Enempää en osaisi toivoa, mutta vähempikin riittäisi.

Tänä vuonna meillä on hieman erilainen äitienpäivä tulossa. Teemme yhdessä hieman remonttia ja sitten äitienpäivä illaksi minä pakenen kouluprojektin pariin. Tällä kertaa brunssi syödään kotiterassilla aikataulu ongelmien vuoksi. Tärkeintä kuitenkin on, että olemme koko perhe paikalla. Millään muulla ei ole minulle väliä.

Miten teillä vietetään äitienpäivää? Pitääkö sinun mielestä puolison muistaa lasten äitiä äitienpäivänä?

Aurinkoisin terkuin, Kati

Kommentit (6)

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Minä olen aina ollut sitä mieltä, että pitää. Onhan äiti puolison omien lasten äiti, joten todellakin muistamisen arvoinen äitienpäivänä, kuten jokaisena muunakin.

Kun olin parisuhteessa lapsen iisän kanssa, todellakin hän muisti minua ja pidin siitä paljon ja odotin sitä. jos puoliso ei arvosta lapsiensa äitiä, miten lapset siitä ajattelevat? Ettei isi arvosta äitin äitiyttä? No, tämä on minun mielipiteeni.

Terveisin, Etä-äiti

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Tuo on aivan totta! Omalla esimerkillähän me viestitään lapsille miten toista tulee kohdella.  Täytyy myöntää, että kyllä minä niin olisin mieleni pahoittanut, jos mieheni ei olisi ymmärtänyt miten tärkeää asia oli minulle. 

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Ihan mielettömän ihana tuo sinun ajatus. Lapsi on kyllä suurin aarre mitä voi ikinä kukaan saada. Ihanaa, että muistat puolisoasi. Uskon hänen arvostavan sitä todella paljon. 😊

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Jotenkin ajattelen juuri näin minäkin. Samoin tietenkin sitten isänpäivänä muistan lapsieni isiä.

Terveisin, Etä-äiti

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Sama täällä. Toki mielessä on, että jos minua ei muisteta äitienpäivänä, niin sitten en muista isänpäivänä... Onneksi en ole koskaan joutunut toteuttamaan tätä ajatusta. :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Myydään pikkuveli kirpparilla! Äiti, jooko? 

Ihan loistava idea. Eikö? Maailman turhin ja rasittavin tyyppi, joten se joutaakin pois. Hajottaa junaradat ja lego rakennelmat. Yrittää kähveltää autot kädestä ja syö niistä renkaat, jos vain ehtii saada suuhun saakka. Lisäksi se tyyppi vie äidin huomion koko ajan, huutaa yöllä ja varastaa sylin. Aivan kamalaa! Tämä loistavan idean Ässä sai Prinsessa Pikkiriikiltä, jokaisen lapsen sankarilta, oman elämänsä bätmäniltä. Pikkuveljen voisi myydä kirpparilla, sillä tavoin tuosta rasitteesta pääsisi ja pikkuveli pääsisi johonkin uuteen kotiin, jonne se halutaan. Meidän kotiin ei kaivata huomiovarkaita! 

Tällä hetkellä meidän 3 vuotias kokee suunnatonta mustasukkaisuutta meistä vanhemmista. Hän haluaisi olla pieni, mutta samaan aikaan iso, vanhempien ykkönen. Huomion jakaminen tuntuu pahalle, varsinkin kun on tottunut saamaan kaikkien täysivaltaisen ihailun koko perheeltä ja nyt yhtäkkiä se kaikki huomio pitäisi jakaa jonkin toisen ihmisen kanssa. EPÄREILUA! Pikkuveli, jonka hoito vaatii paljon, joka asuu tissillä ja on vielä kaikenlisäksi muuttanut ÄSSÄN VANHEMPIEN makuuhuoneeseen, on suunnaton vääryys. Ymmärrettävää, että lapsi kokee olevansa syrjäytetty.

Veljesten välinen kilpailu vanhempien huomiosta on mennyt meillä aivan oppikirjamaisesti. Jos huomiota ei hyvällä onnistu saamaan salaman nopeasti, niin se hommataan pahalla. Eli toisin sanoen kiukutellaan, piirretään seiniin, kaadetaan maitolaseja, potkitaan, purraan tai tönitään pikkuveikkaa. Huomiota se negatiivinenkin huomio on. Vaikka kuinka yritetään vahvistaa aina positiivisia asioita, niin kylmä fakta on, että negatiivisen toiminnan kautta sitä huomiota vaan saa paljon helpommin ja nopeammin. Viis seurauksista, ei se 3 vuotias ymmärrä, että positiivinen huomio voisi olla mukavampaa. Varsinkin, kun sen saaminen on huomattavasti työläämpää. Tämä on alkanut kuluttaa meitä vanhempia todella paljon. Keinot tuntuvat olevan vähissä. Varsinkin, kun se pikkuveljen myyminen siellä kirpparilla ei ole se vaihtoehto.

Apua tilanteeseen olemme alkaneet hakea kirjallisuudesta. Ahmimme lasten kanssa kirjoja, joissa toiset lapset tekevät typeryyksiä sekä pohditaan miten tilanne olisi voinut mennä mukavammin. Olemme lukeneet kirjoja, joissa päähenkilö saa sisaruksen ja sadun avulla yritetään hahmottaa mitä kaikkea se pikkuveli voikaan olla. Yhdestä kirjasta on tullut meidän suosikki ja se on juuri tämä Prinsessa Pikkiriikki. Prinsessa Pikkiriikkiin lapsen on helppo samaistua. Hän puhuu lasten kieltä. Loistavasti kirjoitetut Prinsessa Pikkiriikit tempaavat äidin ja pojat mukaan tarinaansa.

Prinsessa Pikkiriikin talvi oli meille juuri nyt ajankohtainen, sillä Ässä oli päättänyt pikkuveikan olevan rasittava Urpo, josta on päästävä eroon. Tarinan edetessä Ässä huomasi monta kohtaa, jossa ajattelee juuri samoin kuin Pikkiriikki. Samalla ajatus kauhistutti. Ei pikkuveikkoja saa myydä kirppareilla. Ja ei pikkuveikkaa saa kutsua Urpoksi. Olipas se Pikkiriikki tuhma. Ei Ässä halua olla yhtä tuhma kuin Pikkiriikki vaan maailman kiltein ja ihanin isoveikka. Toisen tuhmuus on auttanut Ässä olemaan kiltti pikkuveikkaa kohtaa. Ehkä joskus, kun äidin silmä välttää on saatettu tönäistä pikkuveikka nurin tai varastettu lelu kädestä. Mutta vain silloin, kun paikalla ei ole todistajia.

Prinsessa Pikkiriikin pikkuveikkaa ei myyty kirpparilla. Rasittava Urpo paljastui lopulta ihan mukiinmeneväksi tyypiksi, jonka kanssa voi leikkiä. Ehkä tuosta meidänkin pikkuveikasta tulee ihan kohtalainen tyyppi. Jos annetaan sille vielä pieni mahdollisuus. Ja onhan se oikeasti aika mukava. Varsinkin kun sen kanssa saa painia ja hassutella.

Olemme ahmineet kaikki julkaistut Prinsessa Pikkiriikki tarinat. Ihana lukea tuhmasta mutta kuitenkin niin kiltistä lapsesta. Aivan samanlaisesta tuhmuroijasta kuin omat pojat. Tarinat ovat olleet opettavaisia niin äidille kuin pojillekin. Tämä äiti on alkanut ymmärtämään mitä tuon suloisen pojan päässä mahdollisesti liikkuu.

Tällaisia on pakko saada lisää!

Miten teillä on suhtauduttu pienemmän sisaruksen syntymään? Onko tullut mustasukkaisuutta ja kuinka siitä on selvitty?

Terkuin, Kati

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Koivula on tila eli projekti, joka ei valmistu koskaan. Täällä tuunataan, rakennetaan, remontoidaan ja eletään. Koivulan parhaita puolia on ehdottomasti iso metsään päättyvä tontti, jossa koirat ja lapset mahtuvat leikkimään sekä emäntä rakentelemaan omaa puutarhaansa. Täydellistä!

Koivulan emäntä on äiti kolmelle ja vaimo yhdelle. Sosiaalialan ammattilainen ja ikuinen opiskelija. Shoppailu addikti, nautiskelija ja hyvän olon etsijä. Rakkautena valokuvaaminen, ruuanlaitto ja leipominen.

Koivulan emäntä -blogi on kaikkea tätä. Tervetuloa matkaan!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat