Kirjoitukset avainsanalla Äitiys

Synnytykset puhuttavat naisia, oli se edessä taikka takana. Synnytyskokemuksia on kiva kuunnella, vaikka ei juuri sillä hetkellä olisi itselle ajankohtainen asia. Minulla on takana kolme täysin erilaista synnytystä, joista kaksi ensimmäistä järkyttivät mielenrauhani hyvin pitkäksi aikaa. Mutta onneksi kolmas ja viimeisin synnytys muutti kaiken. Kuten sanonta kertoo, kolmas kerta toden sanoo ja korjasi kaikki ikävät kokemukset täydelliseksi. Kolmannesta synnytyksestä tuli minun korjaava synnytyskokemus.

Vierustan naisten Annilla on hieman samanlaiset kokemukset synnytyksistä kuin minulla. Ensimmäinen meni penkin alle, koska oli uutta ja pelottavaa. Jätti ikävän jäljen, minkä onneksi vauvan tuoksuinen arki korvasi monen kertaisena. Mutta viimeisin synnytys oli voimaannuttava, joka teki Annista supernaisen. Anni halusikin jakaa kanssamme viimeisen synnytyskokemuksensa.

Voimaannuttava synnytyskokemus

"Viime viikon otsikoihin nousi Maria ja Reino Nordinin iloinen perhetapahtuma. Maria kertoi blogissaan heidän kolmannen lapsensa syntyneen toivotusti kotona. Iltapäivämedia referoi synnytyskertomuksen ja otsikkoon nostettiin Marian saaneen orgasmin synnytyksen aikana. Se, jos mikä sai tavan kansalaiset haukkomaan henkeään. Lähellä orgastista kokemusta on ilmeisesti tarpeeksi lähellä orgasmin saamista… Eikä synnytyksestä saa nauttia, sen kuuluu olla tuskaista! Vai kuuluuko? Onneksi otsikkoa muokattiin, mutta kohu ehti valitettavasti jo nousta. Harmi, että näin ollen monilla meni jutun pointti ohi ja lujaa; synnytys voi olla voimaannuttava kokemus. Itselläni jäi kuopuksen synnytyksestä niin hyvä mieli, että välillä oikein harmittaa, etten pääse sitä enää kokemaan. Esikoisen synnytys taas on edelleen omassa päässäni yhtä sekavaa, kivuliasta ja hallitsematonta toimintaa. Mitään traagista siinäkään ei onneksi tapahtunut, se vaan oli kokemuksena todella ikävä.

Huomaan toimivani yleensä hankalissa tilanteissa aina saman kaavan mukaan. Ensin saattaa tulla lamaannus, mutta seuraavaa kertaa varten valmistaudun, usein jopa asetan itseni haastaviin tilanteisiin, jotta pääsen harjoittelemaan niitä. Tämä sama, tuttu malli toimi synnytyksissäkin. Esikoisen kohdalla en juurikaan halunnut tietää ennalta mitään mitä ei ollut pakko, joten synnytyksessä olin pitkälti kätilöiden näkemysten varassa. Jälkeen päin olisin käskenyt itseäni olemaan enemmän pystyasennossa ja ottamaan supistukset vastaan rauhallisesti hengittäen. Kun tapahtuneelle ei mitään enää voinut, niin päätin ottaa rohkeasti asioista selvää heti kuopuksen odotuksen alussa.

Telkkarista tuli niihin aikoihin Vauvatalo tms., missä synnytettiin luomuna ja useimmiten vedessä. Itsekin olin ensimmäisen synnytyksen avautumisvaiheessa vedessä, mutta tuskaannuin jatkuvaan pissahätään ja vessassa ramppaamiseen. Olin kuitenkin valmis antamaan vedelle vielä uuden mahdollisuuden ja etsin tietoa vesisynnytyksistä Suomessa. Löysin itseni Tammisaaren synnytysosaston sivuilta ja nopeasti selvisi, että siellä annettiin mahdollisuus oman kehon kuuntelulle. Tutustumiskäynti vahvisti päätökseni, valitsin synnytyssairaalaksi Tammisaaren BB:n (barnbördshus) 1,5 tunnin ajomatkan päästä, vaikka lähin synnytyssairaala olisi löytynyt vartin päästä. Esikoisen synnytys alkoi hitaasti ja kestoksi merkittiin 16 tuntia. Sen vuoksi luotin siihen, että tälläkään kerralla ei tulisi kiire.

Heräsin perjantaina 6.11.2009 kivuliaaseen ja pitkään supistukseen. Könysin itseni kyljen kautta ylös sängystä ja muistan, kuinka vatsani tuntui olevan palleasta aina kohdunsuulle asti täynnä vauvaa! Laskettuaika oli mennyt jo kuusi päivää aiemmin ja sikiö oli arvioitu isoksi, mutta niin oli arvuuteltu esikoistakin, joka osoittautui vain 52 cm pituiseksi ja 3,5 kiloiseksi. Sinä perjantaisena aamuna kirosin ensimmäisen kerran, että nyt tämä saisi pikkuhiljaa alkaa syntyä! Muutaman viikon vajaa kaksi vuotias piti minut liikkeessä sen aamun, kun samalla supistukset alkoivat säännöllistyä. Niitä taisi tulla kymmenen minuutin välein, kun soittelin sairaalaan ja pyysin lasteni isän kotiin. Olin varautunut siihen, että supistukset loppuisivat vielä kesken kaiken, mutta väärässä olin. Veimme tulevan isosiskon mummolaan ja lähdimme kohti Tammisaarta. Matkalla pysyin rentona supistusten ajan kuumavesipullon avulla sekä keskittyen hengittämiseen. Kuuntelin musiikkia radiosta ja muistin pitää leuan rentona. Muutamaa pissataukoa lukuun ottamatta automatka sujui yllättävän hyvin.

Perille päästyämme synnytys oli hyvin käynnissä ja minut kirjattiin sisälle. Alkuun keinuttelin lantiotani, kävelemällä huonetta päästä päähän, ja välillä jumppapallolla istuen. Halusin tällä kertaa yrittää mahdollisimman luonnonmukaista synnytystä ja kokeilla ensisijaisesti lääkkeettömiä kivunlievitys menetelmiä. Olimme käyneet toiveeni kätilön kanssa läpi ja aika pian minulle tarjottiinkin akupunktiota. Se vei kivut pois kokonaan! Tunsin kyllä supistukset, mutta kipua en.

Valitettavasti vaikutus ei kestänyt kovin pitkään ja siirryin vesialtaaseen. Edellisestä kerrasta viisastuneena join jatkuvasti mehua ja vettä, jotta nestetasapaino säilyisi hyvänä. Lämpimässä vedessä hikoilua ja nestehukkaa ei huomaa. Runsaasta juomisesta huolimatta en kärsinyt jatkuvasta pissahädästä vaan ymmärsin sen synnytykseen kuuluvana tuntemuksena, joten sain lillua vedessä ilman keskeytyksiä.

Kipujen käydessä todella voimakkaiksi minulle tarjottiin ilokaasua, mutta siinä hötäkässä letku ehti irrota ja tajusin hengittäväni puhdasta huoneilmaa maskin läpi. Samaan aikaan, kun oma uskoni alkoi loppua, kohdunsuuni olikin täysin auki. Muutaman ponnistuksen jälkeen kätilöt huomasivat scalp-anturin kautta sikiön sydänäänissä heikkenemistä ja käskivät minua nousemaan ylös vedestä ja ponnistamaan. Tyttö syntyi yhdellä ponnistuksella kätilön ottaessa kopin. Tällä kertaa kokoarviot pitivät paikkansa ja myöhemmin Kirppuna tunnettu neiti oli 56 cm ja 4,4 kg.

Vaikka toiveeni veteen synnyttämisestä ei toteutunut, niin kokonaisuudessaan synnytyksestä jäi hyvä mieli. Edes seisaaltaan ponnistaminen ei jättänyt ikävää muistoa. Tuntemuksiani ei mitätöity missään vaiheessa. Päinvastoin minua luettiin, ohjattiin ja kannustettiin juuri oikealla tavalla. En ollut missään vaiheessa passiivinen, vaan minulla oli iso aktiivinen rooli siinä, että synnytys kesti noin kahdeksan tuntia ja kaiken kaikkiaan kokemus paransi suuren osan ensimmäisen kerran jättämistä henkisistä arvista. Jokainen synnytys on omanlaisensa, mutta tämän jälkeen olen uskaltanut antaa muutaman tärpin raskaana oleville kavereilleni: Keskity pitkiin ja syviin hengityksiin, pidä leuka rentona (yhteys lantion seutuun) kuuntele ja luota kehoosi!

Valitettavasti Tammisaaren synnytysosasto lopetettiin pian Kirpun syntymän jälkeen. Tämä kirjoitus on omistettu sen ihanalle henkilökunnalle <3" - Anni Halen

Millaisia synnytyskokemuksia teillä on? Onko ollut lähes orgastisia kokemuksia, kauhunäytelmiä vai jotain siltä väliltä?

Terkuin, Kati

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: pixabay

Nyt on ollut lämmintä. Tuskaisen kuumaa. Joka puolella hoetaan, ettei nyt saa valittaa vaan pitää nauttia! Kerrankin on lämmin eikä koko kesää sada. Silti sorrun valittamaan. Oloni on tuskainen. Hikoilen kuin pieni sika, olen äkäinen, kärsin nestehukasta vaikka juon kuin pesusieni, väsyttää ja v*tuttaa. Ei enää jaksa. Ja sitten tulee tehtyä välillä tyhmiä ratkaisuja ja tiuskittua kaikille. Kyllä nyt nautitaan...

Helle on tehnyt tehtävänsä lapsiinkin. He kiukuttelevat normaalia enemmän ja pyrkivät olemaan superriiviöitä. Varmaan vaistoavat, että nyt voi antaa läikkyä, samoilla huudoilla ja hermoromahduksilla. Tulee tunne, että voisin pakata lasten kimpsut ja kampsut kasaan ja lähettää Timbuktuun. Onneksi tunne on nopea ja ohimenevä. Tulee siinä pahimman ärtymyksen keskellä. Hetken päästä rakastan riiviöitäni, ainakin hetken.

Kuumuus on tehnyt sen, että pyrin erityisesti lasten kanssa pääsemään sieltä missä aita on matalin. Pyrin välttämään niitä kohtia, joissa tiedän tulevan takuuvarma kiukkukohtaus taikka sitten pohdin voinko joustaa periaatteistani. Kauppareissut on ykköspaikka, jossa syön periaatteeni. Näin meillä on lapset saaneet ylimääräisiä jäätelöitä ja smoothieta, jos olen joutunut raahaamaan heidät kauppaan mukanani. Tämän vuoksi pyrin jättämään lapsukaiset kotiin aina tilaisuuden tullen ja karkaamaan yksin, ihanaan ja viileään kauppakeskukseen, hermolomalle.

Tänä kesänä otsikoissa on ollut useasti millaiseksi tappavaksi aseeksi auto muuttuu, kun sen parkkeeraa ja sammuttaa. Erityisesti suorassa auringon valossa auton lämpötila nousee minuuteissa, vaikka ilmastointi olisi ollut hetki sitten päällä. Autoista on jouduttu pelastamaan nääntyviä eläimiä ja lapsia, kun ihmiset ovat ajattelemattomuuttaan jättäneet rakkaimpansa autoon odottamaan, ihan vain hetkeksi. Vain sokea on voinut välttyä näiltä varoituksilta ja vaaratilanteita, joita ajattelemattomuudesta on aiheutunut.

Tämän vuoksi järkytyin eilisellä kauppareissulla, kun parkkihalliin oli jätetty alta kouluikäinen lapsi yksin autoon. Autossa oli ikkunat kiinni, eikä lapsi saanut ovia auki. Normaalisti en olisi ehkä tilanteesta niinkään järkyttynyt, mutta tällä kertaa parkkihalli oli tuskaisen kuuma. Mittari näytti 35 astetta vaikka olimme varjossa. Ilma ei kiertänyt lainkaan. Suurimman järkytyksen aiheutti se, että kyseessä oli ison kauppakeskuksen parkkihalli. Vanhemman nopea kauppareissu ei ole mahdollinen hypermarketissa, jos sinne oli matka.

Lapsi huusi ikkunan läpi, että oli odottanut jo kauan vanhempia ja oli todella kuuma ja jano. Päädyin soittamaan hätäkeskukseen. Lähetin esikoisen kuopuksen kanssa takaisin kauppakeskukseen viilentymään ja käskin pyytää kuuluttamaan auton omistajaa heti parkkihalliin. Hätäkeskus otti soiton vakavasti ja kiittelivät, että olin jo ehtinyt toimia. Pyysivät, että voin jäädä tytön seuraksi siksi aikaa, kun saadaan apua paikalle. Tehtäväksi tuli tytön jututtaminen.

Minuutit vierivät. Aika tuntui ikuisuudelle. Kuitenkaan aikaa ei kulunut kuin 8 minuuttia soitostani hätäkeskukseen, kun vanhemmat oli tavoitettu ja he ilmestyivät autolle. Lapsi oli tajuissaan mutta janoinen, joten pelastusyksikköä ei tarvittu.

Hätäkeskus jututti vanhempia. Kertoivat, etteivät olleet lainkaan ajatelleet, että auto saattaisi parkkihallissa muuttua kuumaksi. Autossa oli kuitenkin ilmastointi. Niin, mutta eihän se ole päällä, kun auto on sammutettu. Vanhemmat olivat ajatelleet, että käyvät vain ihan nopeasti kaupassa. Pääsevät helpommalla, kun kiukutteleva lapsi saa jäädä autoon, jonne oli omasta toiveesta halunnut jäädä. Nopea kauppareissu oli kuitenkin venynyt vanhempien mukaan 15-20minuuttiin. Nyt lapsi oli nuutunut ja kauhuissaan. Olo kuitenkin helpottui, kun sai kylmää juotavaa ja autoon ilmastoinnin päälle. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä.

Olen joskus ajatellut, että voisin jättää lapseni autoon odottamaan, jos piipahdan vain ihan nopeasti kaupassa, postissa tai kioskilla. En kuitenkaan ole koskaan jättänyt lapsiani autoon, en edes talvella. Enhän voi jättää 1 vuotiasta tai 3 vuotiasta yksin. En edes hetkeksi. He ovat vielä liian pieniä. Eilinen tapahtuma sai minut ajattelemaan, etten tule koskaan jättämään lapsiani autoon yksin.

Sinä päivänä, kun he ovat niin isoja, että voin jättää auton avaimet turvallisesti heidän haltuun ja ovet auki, silloin he ovat tarpeeksi isoja olemaan yksin autossa, kun minä piipahdan kaupassa. Ei päivääkään aikaisemmin. Eli luvassa on minulla vielä monta hikistä ja ärtymyksen täyteistä kauppareissua, jotka tulen jatkossa käymään ilolla.

Oletko joskus harkinnut jättää lapsen autoon odottamaan? Minkä ikäinen lapsi voi mielestäsi odottaa yksin autossa?

Helteisin terkuin, Kati

Kommentit (5)

Vierailija

Olen jättänyt kiukuttelevan 5-vuotiaan autoon ja ovet lukkoon syksyllä ja keväällä, kun voin olla varma siitä, ettei autossa kauppareissuni aikana tule kylmä tai kuuma.
Kesäkuumalla olen omasta toiveestaan jättänyt 9-vuotiaan, autosta kaikki ikkunat täysin auki, ovet saa sisäpuolelta auki ja lapsella on puhelin mukana.

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

9 vuotias varmasti jo pärjääkin hyvin autossa yksin myös kesällä. Varsinkin jos on mahdollisuus poistua autosta. Itsekin varmasti jättäisin juuri puhelimen kanssa odottelemaan, jos ei suostu tulemaan mukaan.

Nykyään yh-äiti

Alle 2v on jäänyt isänsä kanssa autoon kun siinä oli ilmastointi päällä. Kun tulin takaisin, auto oli sammutettu. Isä sanoi "se vie turhaan bensaa". Että mua sapetti.
Uskallan jättää lapsen yksin autoon vasta kun voin luottaa, ettei pelleile/lähde ajamaan tms.

Vierailija

En uskaltaisi jättää lapsia autoon siksi aikaa kun käyn kaupassa, kaupassa menee aina niin paljon aikaa kun pitää hakea tuotteita ja maksaa ne. Joskus olen joutunut jättämään päiväkodista haun ajaksi nuoremman lapsen nukkumaan autoon mutta silloinkaan ei ole ollut kuuma ja aina meillä on ollut näköyhteys autoon ja ei olla oltu pitkään pois äkkiä olen hakenut toisen lapsen päiväkodista, hereillä ollessa en uskaltaisi jättää yksin autoon lasta.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Koulujen kesäloma lähenee. Enää kaksi koulupäivää jäljellä ja kevätjuhlat, sitten se on kauan odotettu loma ja alkaa jännääminen mihin lukioon neiti on päässyt. Jotta kesä ei menisi ihan liian jännäksi, olemme fiilistelleet kesää koko toukokuun ajan. Joka päivä ollaan pohdittu mikä kesässä on parasta ja mitä kaikkea teemme kesälomalla. Muutamasta asiasta olemme olleet esikoisen kanssa tismalleen samaa mieltä: kesällä rentoudutaan, syödään hyvin ja pidetään hauskaa. Kuulostaako suunnitelmalle? Kyllä ainakin meistä.

Tulevan kesän kunniaksi olemme esikoisen kanssa vastailtu kahteentoista kysymykseen kesästä ja tässä ne ovat:

(1) Lippis vai lierihattu? Hmmmm, tää on paha, sillä olen huono käyttää mitään päässäni ja sitten ihmettelen miksi talvella korvat jäätyy ja kesällä tulee huono-olo. Mutta ehkä se on tuo lippis enemmän mun juttu. Muutaman sellaisen olen omistanutkin.

Lippis! Koska lierihattu on ruma. YÖK!

(2) Pehmis vai jäätelöpallo? Ihan ehdottomasti jäätelöpallo! Olen jäätelön suurkuluttuja, niin kesällä kuin talvellakin. Pidän jäisestä jäätelöstä, enkä ole ikinä ymmärtänyt ihmisiä, jotka antavat jäätelön sulaa "hieman" ennen kuin syövät sen. Jäätelö syödään kylmä ja heti. Sulanut jäätelö (kuten pehmis) on yök. Ainut tapa on saada minut sanomaan jäätelölle "ei kiitos", on antaa sen sulaa. Riittää, että se on vain reunoilta sulanut, jotta jäätelö jää minulta väliin. Pirtelöt pirtelönä ja jäätelö jäätelönä.

Jäätelöpallo. Pehmis on pahaa, ei ole ihmisten ruokaa.

(3) Herneet vai mansikat? MANSIKAT! Rakastan mansikoita, voisin melkein elää niillä (ja jäätelöllä). Herneitä syön just kerran pari kesässä, sillä kuuluuhan ne kesään kuitenkin. Söisin ehkä enemmän, mutta herkkä vatsani on tästä asiasta toista mieltä ja vatsaa pitää kuunnella.

Mansikat. Mansikkat vaan on parempia.

(4) Meri vai järvi? Helsinkiläistyttönä pitää sanoa meri. Meri on upea. Ihailen ja kunnioitan meren kauneutta sekä voimaa. Meren kohina sekä äänet rannalla ovat rentouttavia, jopa lokkien jatkuva kirkuna. Meri onkin ainut asia, mitä olen kaivannut Helsingistä maalle muuton jälkeen.

Ei kumpikaan. Ei rannalle kiitos, uinti ei sovi mulle. Jos on pakko valikoida niin meri.

(5) Grilliherkut vai kesäkeitto? Kesän paras juttu on ehdottomasti grillaus, joten GRILLIHERKUT! Meillä on grilli kuumana joka päivä. Ollaan otettu "elä kuin viimeistä päivää" neuvosta vaari aina näin kesäisin. Koskaan ei tiedä, koska sitä lunta taas tulee...

Grilliherkut, kesäkeitto ei kuulosta herkulliselta. En kyllä ole sitä koskaan syönyt.

(6) Mökki vai teltta? Pakko se on tunnustaa, että ei minua enää telttaan saa. Sen verran mukavuudenhaluinen minusta on tullut vuosien saatossa. Eli pakko vastata, että mökki. Mökiin haluan / toivon nykyään kaikki mukavuudet, kuten vedet sisälle ja sisävessan. Vähemmälläkin toki pärjään.

Mökki, mieluummin nukun sängyssä, ku makuupussissa.

(7) Varjo vai auringonpaiste? Varjo. Minä palan herkästi, vaikka kuinka lotraan aurinkorasvalla, niin joka vuosi onnistun kärtsää nahkani. Aurinko ei mitä ilmeisemmin ole minun ystäväni.

Auringonpaiste. Varjossa tulee kylmä.

(8) Etelän lomakohde vai kotisuomi? Kotisuomi. Suomi on kaunis kesällä, enkä halua hukata yhtään hetkeä Suomen kesästä. Syksyllä ja talvella on hyvä reissata etelään, kun täällä sataa ja on pimeää.

Mieluummin etelä, Suomessa ei kuitenkaan ole lämmin.

(9) Lavatanssit vai festarit? Festarit, vaikka en niissäkään ole viime vuosien aikana käynyt, jos ei Helsinki-päivän kesäkonserttia lasketa. Festarit ovat vaihtuneet huvipuistoihin ja eläintarhoihin. Kesän menot suunnitellaan lasten ehdoilla.

Festarit, DAA!

(10) Roadtrip vai riippumatto? Riippumatto ja hyvä kirja. Olen aina ollut kotikissa ja kesä antaa hyvän tekosyyn kotoiluun. Jos asuisimme kerrostalossa tai meillä olisi pieni piha, niin vastaus olisi luultavasti roadtrip. Mutta koska asumme luonnon keskellä, eikä meillä ole häiritseviä naapureita, niin ehdottomasti riippumatto. Lisäksi olen ehdottomasti sitä mieltä, että kesällä pitää olla ulkona, eikä istua autossa tai muussa kulkuvälineessä.

Roadtrip, en mä nyt kesällä ala makaa missään riippumatossa.

(11) Kesäaamu vai kesäilta? Tää on paha! Kummatkin. Mutta jos on pakko valita toinen, niin vastaan kesäaamu. Olen aina ollut aamuvirkku, joten herään myös kesällä aikaisin. Kesäaamuissa on parasta lähteä koiran kanssa ulos, kun kaikki muut vielä nukkuu aamu alkaa sarastaa. Linnutkit alkavat vasta heräilemään, joten on melko hiljaista. Täydellistä.

Ehdottomasti kesäilta. En todellakaan ala herää aamulla!

(12) Mato-onki vai pyörälenkki? Vaikka pidän rauhoittumisesta ja hiljaisesta tekemisestä niin vastaan pyörälenkki. Kaikki liikunta mitä ulkona voi harrastaa, niin olen mukana. Oli se sitten pyöräilyä, joogaa, lentopalloa taikka kahvakuulailua. 

Mato-onki. En oo ollut onkimassa, niin voishan sitäkin kokeilla.

Aika samoja vastauksia tuli minulta ja teiniltä. Ei se omena kauas puusta putoa. Joka kerta on todella hätkähdyttävää, kun katson tuota kopiota itsestäni. Miten me voimmekin olla niin samanlaisia?

En kyllä enää millään meinaa malttaa odottaa meidän koko perheen yhteistä lomaa! Ilman mitään kiirettä ja stressiä tekemättömistä töistä. 

Joko teillä fiilistellään kesää ja kesälomaa? Mikä sinusta kesässä on parasta?

Haastan Etä-äidin, Koti-iskä88:n ja MormuskaMutsin vastaamaan näihin 12 kysymykseen kesästä.

Ihanan leppoisaa keskiviikkoa teille kaikille! <3

Terkuin, Kati

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: pixabay

Viime viikolla kerroin, että blogissa alkaa seikkailemaan ystäväperheeni: Vierustan naiset. Heidän tarinaansa pääsee kurkkaamaan aina näin maanantaisin. Pohdimme yhdessä äitiyden ja perhe-elämän erilaisuutta ja samanlaisuutta sateenkaari- ja heteroperheen välillä. Tällä viikolla olemme vielä hieman äitienpäivä huumassa, saattaa johtua upeasta ilmasta ja liiallisesta auringosta tai sitten vain niin onnistuneesta viikonlopusta.

Eilen herättiin uskomattoman kauniiseen päivään. Hellelukemiin taidettiin päästä monella paikkakunnalla. Aivan upea äitienpäivä valkeni Suomessa. Samaan aikaan Keski-Uusimaan sunnuntain numerossa ilmestyi juttu Annin perheestä "Äiti, joka rakastui naiseen", sai aikaan paljon keskustelua ja pohtimaan äitiyttä. 

Äitiys on miljoonia ohikiitäviä hetkiä. Se on aika, mikä katoaa nopeasti. Äitiys muokkaa ihmistä, se kasvattaa ja tuo mukanaan nöyryyden. Äitiys tuo mukanaan epävarmuutta, epäonnistumisia, surua ja murhetta. Mutta ennen kaikkea se tuo RAKKAUTTA, iloa ja onnea. Suurin asia minkä äitiys voi tuoda mukanaan, on auttaa vanhemman löytämään oman tiensä. Anni kirjoitti omasta äitienpäivästä näin:

"Kymmenes äitienpäivä

Perheestämme kirjoitettu juttu sai mut hämilleen. Tajusin haastattelun jälkeen, että tosiaan äitiyteni täyttää pyöreitä tänä vuonna! Perinteiset pohdinnat vilahtelivat mielessäni: ”Mihin tää aika menee?” ja ”Vastahan se oli niin pieni kääryle!” Mutta rehellisesti katsoen, mun on vaikea ajatella aikaa ennen lapsia. Nämä lapselliset vuodet ovat kuitenkin muokanneet mua niin paljon. 

Äidiksi tulo ei ole ollut koskaan mulle itsestään selvää. Sen epävarmuuden aavistaminen ja myöhemmin tullut ymmärrys vetää edelleen hyvin nöyräksi. Kovin materiakeskeistä sepustusta en siis kirjoita, mutta mitä todella odotin tänä vuonna ja mitä sitten sain:

Odotin herätystä ja aamupalaa, koska tytöt ovat osanneet kokkailla aamupalat jo usean vuoden ajan, täysin itsenäisesti. Ja toiseksi, mä rakastan hitaita aamiaisia! Vielä viime vuonnakin tytöt huolehtivat kattauksen itsekseen, mutta tänä vuonna myös Hymy oli juonessa mukana. Aamiainen olikin oikein onnistunut kauralatteani myöten. Aamiaisen jälkeen (mikä siis syötiin aamu-unisen äidin iloksi vasta klo 11 aikaan) siirryimme pihalle katsomaan neitien tramppaesityksiä. 

Lounas oli valmiiksi katettuna veljen perheeni luona, jonne vanhempanikin tulivat. Ruoka oli täysin vegaanista, mistä nostamme Hymyn kanssa tuplahattumme, koska kaikki läheiset ovat sekasyöjiä, mutta valmiita kokeilemaan uusia makuja pitkälti meitä ajatellen. Ihania ihmisiä <3 " - Anni Halen

No, erosiko meidän sunnuntai heteroiden äitienpäivästä? En usko.  -Anni Halen

Anni, ei se eronnut. Minulle oli äitienpäivä oli numero16. Uskomatonta miten tämä aika menee. Edelleen katson vanhinta lastani ja muistan miltä hän näytti kun oli juuri syntynyt. Miltä tuoksui ja miltä tuntui. Muistan sen armottoman rakkauden läikähdyksen rinnassani, joka on siellä pysynyt ja tunnen edelleenkin, kun katson upeaa tytärtäni. Äitiys ei minullekaan ole ollut itsestään selvää. Se on ollut monien onnellisten sattumusten sarja. Sekundäärinen lapsettomuus veti nöyräksi elämää kohtaa ja sai ymmärtämään miten paljon on oikeasti sattuman varassa.

Äitienpäivältä minulla oli aivan samat odotukset kuin Annilla. Odotin aamiasta ja kerhossa tehtyjä kortteja. En materiaa vaan rehellistä ja rentoa yhdessä oloa. Aamiaiselle meillä herätettiin jo seitsemältä, ei tuo pieni mies jaksanut enää kauempaa odottaa hienon korttinsa kanssa. Lounasta syötiin uskomattoman kauniissa kesäsäässä omalla terassilla. Mies toimi grillimestarina ja esikoinen hoiti kakkutarjoilut keskimmäisen kanssa. Kuopus jakoi märkiä pusuja naaman täyteen. Äitienpäivä meni perheen kesken jutellen ja pelaten. Mitä muuta äiti voisi toivoa?

Ihanaa alkavaa viikkoa, Kati

PS. Seuraathan jo facebookissa ja instagramissa

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Koivula on tila eli projekti, joka ei valmistu koskaan. Täällä tuunataan, rakennetaan, remontoidaan ja eletään. Koivulan parhaita puolia on ehdottomasti iso metsään päättyvä tontti, jossa koirat ja lapset mahtuvat leikkimään sekä emäntä rakentelemaan omaa puutarhaansa. Täydellistä!

Koivulan emäntä on äiti kolmelle ja vaimo yhdelle. Sosiaalialan ammattilainen ja ikuinen opiskelija. Shoppailu addikti, nautiskelija ja hyvän olon etsijä. Rakkautena valokuvaaminen, ruuanlaitto ja leipominen.

Koivulan emäntä -blogi on kaikkea tätä. Tervetuloa matkaan!

Voit seurata blogia nyt myös Blogit.fi palvelussa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016