Kirjoitukset avainsanalla Äitiys

Kuva: pixabay

Olen ilmeisesti elänyt sateenkaarikuplassa useita vuosia. Olen kuvitellut, että sateenkaariperheet eivät poikkea mitenkään heteroperheistä, eikö arki ole samanlaista kaikissa lapsiperheissä hienoisia vivahde-eroja lukuunottamatta. Olin kuvitellut muidenkin ajattelevan näin. Sateenkaarikuplani puhkesi tyystin, kun aloitin seksologian opinnot. Tuli yllätyksenä, että useat ihmiset pitävät edelleen vuonna 2018 sateenkaariperheitä outona ja poikkeavana osana väestöä. Minulle, joka on kasvanut vähemmistöryhmien ympäröimänä ja jonka paras ystävä on homo, on hämillään valtavirran vanhanaikaisesta suhtautumisesta.

Tästä syntyikin ajatus rikkoa heteronormatiivisia ajatuksia ja myyttejä, jotka liittyy sateenkaariperheisiin. Tähän seikkailuun valjastin mukaan hyvän ystäväni, ihanan Annin perheineen. Aloitan blogissani juttusarjan Vierustan naisista, joka kertoo tuiki tavallisesta ja tylsästä sateenkaariperheen arjesta. Samalla pohditaan miten sateenkaariperheen arki eroaa heteroperheiden arjesta. Sarja tulee ilmestymään kerran viikossa, aina maanantaisin.

Tervetuloa kurkkaamaan millaista on elää sateenkaariperheessä!

Vierustan naiset

Vierusta on vanha, viehättävä talo Jokelan keskustassa, vanhoillisessa Tuusulassa. Se on nähnyt monia kasvoja ja viimeisimpänä siihen muutimme me: lapsiperhe sateenkaaren kauniissa väreissä, tehden Vierustasta avarakatseisemman. Arkeamme yhdistävät opiskelu, talon hoivaaminen ja lemmikit. Meille tärkeitä juttuja ovat kiireetön yhdessäolo, keskusteluille avoin ilmapiiri sekä luonnon kunnioittaminen. Uusia ja vanhoja tarinoita kirjoittaa perheen äiti, Anni Halen. Mukana tarinoissa seikkailee puoliso Hymy sekä 8- ja 10-vuotiaat tytöt, koirat Pablo ja Dalì sekä Liona-kissa. (Anni Halen)

Vierustassa tullaan Äitienpäiväsunnuntaina heräämään säätiedotuksen mukaan lämpimään ja aurinkoiseen päivään. Annin puoliso Hymy aikoo hemmotella tyttöjen kanssa Annia ja tämä tuleekin saamaan aamupalan sänkyyn tarjoiltuna. Tytöt ovat jo valmistaneet koulussa äitienpäivälahjat, joita malttamattomana yritetään vielä jemmailla äidiltä. Nuorin tytöistä olisi jo heti halunnut näyttää äidilleen valmistamansa yllätyksen, mutta suostui odottamaan sunnuntaita. Päivällä Vierustan naiset suuntaavat Annin veljen luokse syömään ja kahvittelemaan. Päivän ohjelma on vielä yllätys. Melko perinteisesti äitienpäivää tullaan Vierustassa viettämään. Samanlainen äitienpäivä voisi olla myös Koivulassa.

Ihanan aurinkoista viikkoa kaikille!

Kati

 

Kommentit (7)

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Niinpä ja tätä en varmaan lakkaa koskaan ihmettelemästä. Jotenkin hullua, että jotkut ajattelevat sateenkaariperheiden olevan jotenkin mysteerisiä, samanlaisia ovat kuin heteroperheet.

Isäkuukaudet
Liittynyt9.11.2016

Olen elänyt (ja elän varmaan edelleen) samantyyppisessä kuplassa, mutta kupla ei ehkä ole ihan yhtä vahva kuin sinulla. Hämmentävä on se tunne, kun huomaa, kuinka vanhoillisesti ihan fiksunakin pitämäni ihmiset välillä sateenkaariporukoista ajattelevat! Pitää ihan tarkistaa, että olikos vuosi 2018 vai 1918.

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Joo, mullekin tuli yllätyksenä muutamien arvostamieni ihmisten ajatukset. Mutta kai se vain on niin, että jos ei tunne niin ennakkoluulot ottavat vallan.

Isivuosi

Kovin ennakkoluulojen hallitsemassa maassa vielä eletään. Kiva idea tämä postaussarja.

Uskon siihen, että mitä enemmän tietoa asioista saadaan, sitä vähemmäksi ennakkoluulot käyvät.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: pixabay

Miksi ihmeessä mä sulle mitään lahjaa ostaisin? Ethän sä ole mun äiti!

Nämä lauseet sain kuulla 16 vuotta sitten minun ensimmäisenä äitienpäivänä, kun tiedustelin mieheltäni, mitä hän aikoo minulle ostaa äitienpäivälahjaksi. Järkytyin. Olin oppinut, että puolisot muistaa lasten äitiä. Isäni osti joka vuosi äidilleni lahjan äitienpäivänä, niin kauan kuin äitini oli vielä kuvioissa. Tämän jälkeenkin muisti kortilla. Isoisäni on aina ostanut isoäidille pienen lahjan tai yllätyksen yhdessä lasten ja lastenlasten kanssa. Tänä vuonna mummilla on edessä 61. äitienpäivä. Minulle ei ollut tullut mieleenkään, että minä voisin jäädä ilman äitienpäivälahjaa.

Mieheni kommentit kirvoitti kiivaan keskustelun ystäväpiirissäni 16 vuotta sitten. Haukuimme mieheni moukaksi ja ajattelemattomaksi luuseriksi. Olimme nuoria, emmekä ymmärtäneet, että on erilaisia tapoja toimia ja opittuja malleja. En tiennyt, että minun tulee mieheni kanssa yhdessä keskustella mikä olisi se meidän tapa. Ensimmäisen kunnon riidan yhteydessä ymmärsimme, että voimme toimia toisin, kuin meidän perheissä on toimittu. Joten heti seuraavana vuonna aloimme luomaan meidän perinteitä.

Joka äitienpäivä tuntuu sama asia nousevan keskusteluun ystäväpiirissäni: Miten äitiä tulee muistaa äitienpäivänä? Keskustellaan siitä kuka on saanut lahjan ja kuka ei. Toisinaan keskustellaan siitä onko saatu viettää äitienpäivän lasten kanssa vai onko ollutkin eroperheessä miehen viikonloppuvuoro eikä tästä ole joustettu. Keskustelua käydään siitä, että pitäisikö äitienpäivän olla sellainen, jolloin äidin ei tarvitse tehdä yhtään mitään vaan saa olla passattuna.

Tulisiko puolison muistaa lasten äitiä äitienpäivänä? Onko äitienpäivä äidin lepopäivä? Tähän kysymykseen ei ole yhtä oikeaa vastausta. Tapoja on niin monia, kuin on perheitä, eikä kenenkään tapa toimia ole oikeampi. Toisilla puolisot ostaa lahjat, toisilla vain lapset. Toisissa perheissä onnitellaan ja tuodaan aamukahvit sänkyyn. Joissakin perheissä saadaan lasten askartelemat kortit tai pienet itsetehdyt lahjat. Joissakin perheissä päivä ei eroa muista päivistä millään tavoin. Äitienpäivää voidaan viettää isosti, pienesti tai olla viettämättä. Se on yksi päivä vuodessa, muiden joukossa.

Minun mielestä puolison olisi kohteliasta muistaa lastensa äitiä äitienpäivänä. Sen ei tarvitse olla onnittelua ja perinteisiä aamukahveja sänkyyn kummempaa. Kunhan osoittaa sinä yhtenä päivänä vuodessa arvostavan toista jollain eleellä. Harvoin sitä arjen tiimellyksessä tulee muistettua kertoa miten tärkeä toinen on ja kuinka paljon tätä arvostaa. Joten äitienpäivä on hyvä päivä tehdä jotain tavallisuudesta poikkeavaa, mikä kertoo välittämisestä ja arvostuksesta. 

Meidän äitienpäivä on 15 vuoden aikana muovautunut perheen yhteiseksi toimintapäiväksi. Syödään, tehdään jotain hauskaa jutellaan ja nauretaan. Perinteisiin kuuluu käydä syömässä myöhäinen aamiainen äitienpäiväbrunssilla ravintolassa ja säiden osuessa kohdalle grillataan kotipihalla päiväruoka. Vaihtoehtoisesti tehdään jotain minun suosikkiruokaa sisätiloissa ja pidetään monopoli- tai skippomestaruuskilpailut. Viimeisten vuosien aikana mieheni on yllättänyt minut vielä ennen nukkumaan menoa lahjakortilla, jonka ovat yhdessä esikoisen kanssa valinneet. Enempää en osaisi toivoa, mutta vähempikin riittäisi.

Tänä vuonna meillä on hieman erilainen äitienpäivä tulossa. Teemme yhdessä hieman remonttia ja sitten äitienpäivä illaksi minä pakenen kouluprojektin pariin. Tällä kertaa brunssi syödään kotiterassilla aikataulu ongelmien vuoksi. Tärkeintä kuitenkin on, että olemme koko perhe paikalla. Millään muulla ei ole minulle väliä.

Miten teillä vietetään äitienpäivää? Pitääkö sinun mielestä puolison muistaa lasten äitiä äitienpäivänä?

Aurinkoisin terkuin, Kati

Kommentit (6)

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Minä olen aina ollut sitä mieltä, että pitää. Onhan äiti puolison omien lasten äiti, joten todellakin muistamisen arvoinen äitienpäivänä, kuten jokaisena muunakin.

Kun olin parisuhteessa lapsen iisän kanssa, todellakin hän muisti minua ja pidin siitä paljon ja odotin sitä. jos puoliso ei arvosta lapsiensa äitiä, miten lapset siitä ajattelevat? Ettei isi arvosta äitin äitiyttä? No, tämä on minun mielipiteeni.

Terveisin, Etä-äiti

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Tuo on aivan totta! Omalla esimerkillähän me viestitään lapsille miten toista tulee kohdella.  Täytyy myöntää, että kyllä minä niin olisin mieleni pahoittanut, jos mieheni ei olisi ymmärtänyt miten tärkeää asia oli minulle. 

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Ihan mielettömän ihana tuo sinun ajatus. Lapsi on kyllä suurin aarre mitä voi ikinä kukaan saada. Ihanaa, että muistat puolisoasi. Uskon hänen arvostavan sitä todella paljon. 😊

Etä-äiti
Liittynyt10.5.2017

Jotenkin ajattelen juuri näin minäkin. Samoin tietenkin sitten isänpäivänä muistan lapsieni isiä.

Terveisin, Etä-äiti

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Sama täällä. Toki mielessä on, että jos minua ei muisteta äitienpäivänä, niin sitten en muista isänpäivänä... Onneksi en ole koskaan joutunut toteuttamaan tätä ajatusta. :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

En olisi ikinä uskonut, että pääsemme koskaan tähän pisteeseen, että selvitään vauvavuosi melkein kokonaan ilman korvikkeita. Vain ensimmäisen elin viikon aikana jouduttiin antamaan noin puoli litraa korviketta, jotta riittävä ravinnon saanti saatiin turvattua. Mutta totta se on, me teimme sen. Helppoa se ei ollut. Tähän saavutukseen tarvittiin monet unettomat yöt, lukuisia itkuja, rintaraivareita, hermoromahduksia sekä epätoivon fiiliksiä. Mutta sitkeys, valettu usko ja halu onnistua saivat jatkamaan ja yrittämään aina uudelleen.

Tähän vuoteen on mahtunut paljon. On käyty kehitysseurannassa pienikasvuisuuden vuoksi, ollaan juostu painokontrolleissa ja käyty imetyspoliklinikalla. Huoli ja epävarmuus on seurannut taivalta. Takaravaivossa jyskytti ajatus, ettei imetys ole aikaisemminkaan onnistunut, niin miksi nyt onnistuisin? Useampaan kertaan meinasin luovuttaa, mutta halu onnistua pakotti jatkamaan ja yrittämään aina uudelleen.

En halunnut saada tätäkin asiaa epäonnistuiden asioiden listalle, en enää kolmatta kertaa.

Epätoivoa pahensi vauvapalstojen keskustelut, kuinka imetys on helppoa. Tissi vain suuhun ja vauva saa murkinaa. Mikä minussa on vikana, kun en onnistu näin helpossa asiassa? Keskusteluissa harvoin kerrottiin, että maidon nouseminen on yksilöllistä ja toisilla se vaatii, että vauva asuu rinnalla ensimmäiset kuukaudet sekä usein joudutaan alussa turvautumaan korvikkeisiin ja maidonnousua tehostamaan rintojen pumppaamisella. Ei kerrottu, että imetys on oikeasti todella vaikeaa. Se vaatii hyvän imetysasennon, oikean imuotteen, oikean malliset nännit ja mikä tärkeintä, rentous! Stressi vain vaikeuttaa imetyksen onnistumista, saattaa jopa estää kokonaan. Keskusteluista jätettiin pois se, että äiti voi kokonaan unohtaa ensimmäisiksi kuukausiksi muun perhe-elämän tai elämän ylipäätään, jos haluaa onnistua täysimetyksessä. Nämä kaikki asiat sain kokea ja oppia kantapään kautta.

Silmun ensimmäiset neljä kuukautta menivät täysin sumussa. Me asuttiin sängyllä tai sohvalla tissi suussa. Silmun nukkuessa pumppailin maitoa säilöön hätävaraksi ja toivoen sen tehostavan maidonnousua ja riittävyyttä. Kuljin kuin zombie samoissa vaatteissa viikko tolkulla. Kiinteiden aloitusta suunniteltiin neljän kuukauden kohdalle, koska vauva kasvoi juuri ja juuri käyrien alarajaa hipoen. Mutta kuin ihmeen kaupalla imetys alkoikin sujua. Kiinteiden aloitusta päätettiin siirtää kuukaudella. Lopulta paino lähti hentoiseen nousuun ja päätettiin tähdätä puolen vuoden täysimetykseen.  

Kiinteät aloitettiin puolen vuoden iässä ja imetystä jatkettiin. Päätin, että imetän siihen asti kunnes voi siirtyä lehmänmaitoon. Eli uusi tavoite oli vuosi imetystä ja sitten tissi pois. Aloin jo haaveilemaan ajasta, kuinka saan tissit takaisin itselleni ja voin siirtyä nätteihin rintaliiveihin, eikä vaatetusta tarvitse miettiä imetyksen mukaan. Epäonnistumiset, stressi ja imetysahdistus olivat ottaneet veronsa. 

Imetystaival ei ollutkaan nautinnollinen äitiyskokemus. Se oli taistelu, josta selvisin voittajana, juuri ja juuri hengissä. 

Imetystä tuli vuosi täyteen ja sitä voisi alkaa lopetella. Minut valtaakin yllättäen haikeus. Tässäkö tämä nyt sitten olikin? Minulla ei olekaan enää pientä vauvaa. Yhtäkkiä en haluakaan tämän päättyvän. Katson tuota valloittavaa lasta, joka osoittaa minua ja sanoo "titti", sydämeni täyttää suunnaton rakkaus. Nostan lapsen syliin ja hän kaivautuu rinnalle. Kun hän saa tissin kaivettua suuhun, kuuluu syvä huokaus ja alkaa rauhallinen tuhina. Ahdistus ja stressi on poissa. Tilalle on tullut levollisuus ja rauha.  

Pyörrän päätökseni, meidän imetystaival ei olekaan tässä. Se saa jatkua vielä toistaiseksi, niin kauan kuin se tuntuu meistä molemmista hyvälle. 

Terkuin, Kati

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Koivula on tila eli projekti, joka ei valmistu koskaan. Täällä tuunataan, rakennetaan, remontoidaan ja eletään. Koivulan parhaita puolia on ehdottomasti iso metsään päättyvä tontti, jossa koirat ja lapset mahtuvat leikkimään sekä emäntä rakentelemaan omaa puutarhaansa. Täydellistä!

Koivulan emäntä on äiti kolmelle ja vaimo yhdelle. Sosiaalialan ammattilainen ja ikuinen opiskelija. Shoppailu addikti, nautiskelija ja hyvän olon etsijä. Rakkautena valokuvaaminen, ruuanlaitto ja leipominen.

Koivulan emäntä -blogi on kaikkea tätä. Tervetuloa matkaan!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat