Kirjoitukset avainsanalla Lapset

Joskus lapsen sanat saavat aikaan omien asenteiden pohdintaa. Lapset ovat ihanan välittömiä ja aitoja tyyppejä, joiden pienet viattomat kysymykset ja ajatukset voivat herättää meissä aikuisissa paljon asioita. Silloin onkin hyvä hetki taas tarkistaa sitä omaa asennetta ja tarvittaessa muuttaa omia ajatusmalleja taikka toimintaa.

Monen vanhemman elämässä on varmasti hetkiä, jolloin toivoo ettei se oma lapsi osaisi lainkaan puhua tai olisi mykkä. Erityisesti niissä tilanteissa, kun lapsi laukoo tietämättään suustaan sellaisia asioita, joista toiset nolostuu, osuen erittäin arkaan taikka häpeälliseen paikkaan.

Tällaisia hetkiä on alkanut tulemaan minun elämääni, usein. Toisinaan mietin, miksi ihmeessä raahaan tuota minun ihanaa lörppäsuuta julkisilla paikoilla, kun voisin jättää kotiin toisen vanhemman huostaan. Erityisesti kaupoista on muodostunut sellaisia paikkoija, joissa tämä pieni riiviö panee itsestään ihan parastaan.

Olemme kaupan kassalla ja meidän takana on mies, jolla on korikaljaa ostoskärryissä.

"Miks sä ostat juotavaa?" Ässä utelee mieheltä.

"Koska mulla on jano." Mies vastaa. Äänessä on häivähdys vaivaantumista. Lähetän miehelle rohkaisevan hymyn ja mies alkaakin hymyillä meille takaisin.

"Miks sä ostat NOIN PALJON juotavaa?" Ässä jatkaa tiedustelua 

"Koska mulla on tosi kova jano." Vastaa vaivaantuen uudelleen. Yrittää kuitenkin hymyillä ja olla kuin ei olisikaan. 

"Mun isälläkin on aina kova jano." Ässä vastaa ymmärtävästi. Mies rentoutuu silminnähden ja jatkaa jutustelua nyt opettavaiseen äänensävyyn.

"Ei oo hyvä kuitenkaan juoda kovin usein." 

"Isi juo joka päivä. Sillä on joka päivä kova jano." Mies luo meihin huolestuneita katseita ja selkeästi pohtii pitäisikö hänen tehdä jotain. Niinpä niin isi juo vichyä...  Ajattelen, sanomatta mitään. Hymyilen miehelle ja yritän viestittää katseellani ettei ole tarvetta huoleen.

Olemme saaneet maksettua ostokset ja olemme valmiita lähtöön. Kiitos Ässä tästä...

Jälkeenpäin olen miettinyt tuota tilannetta kaupassa. Kuinka paljon tuo kuningas alkoholi vaikuttaa meidän suomalaisten mielikuviin, asenteisiin ja ajatuksiin? Ajattelemme heti asiaa negaation kautta. Alkoholi on pahasta ja se tuo vain ongelmia. 

Miksi ihmeessä minä koin häpeää lapsen puheesta juomisesta? Eihän hän ollut puhunut, että isi juo juuri alkoholia. Miksi minä välitän siitä, että jos joku ulkopuolinen luulee meillä ryypätään? Minä kuitenkin tiedän totuuden. Tunteeni ja ajatukseni pohjaa omaan lasiseen lapsuuteen, jossa alkoholi näytteli hurjan roolin. Mutta se ei ole minun elämääni enää, joten en saisi antaa sen vaikuttaa, enkä varsinkaan heijastaa Ässään. Ei Ässä tiedä millainen pelottava valtias alkoholi voi olla. En kuitenkenkaan voi sille mitään, että vanhat tunteet ja mielikuvat nousevat pintaan, kun puhutaan juomisesta.

Mutta miksi mies nolostui ostaessaan kaljakoria? Ei kolmivuotias ymmärrä, että kaljakorin ostaminen voisi olla jotenkin häpeällistä. Varsinkaan, kun sitä ei ole hänelle opetettu. Enkä minä voi tietää, onko mies juomassa korin yksin vai onko hän järjestämässä bileet. Toki voin tehdä erinäisiä johtopäätöksiä ihmisen ulkoisesta habituksesta, mutta ne voivat mennä hyvinkin paljon metsään. Ja mitä väliä sillä on mitä muut ajattelevat? Sinä tiedät mitä teet ja jos olet tyytyväinen tilanteeseen, niin muiden mielipiteillä, oletuksilla ja ajatuksilla ei pitäisi olla väliä.

Ehkä joku päivä Suomessakin alkoholikulttuuri muuttuu ja opimme suhtautumaan siihen luontevasti. Ainakin toivottavasti.

Ihanaa hellepäivää kaikille! Kati

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tiedättekö sen ikävän tunteen, joka saattaa vallata kun katselee toisten upeita lomakuvia taikka lukee somesta missä kukakin on loman aikana käynyt? Se tunne on kateus. Tunne, joka on ikävä ja ruma. Sellainen, jota ei haluaisi koskaan myöntää. Kateuden kylkiäisenä tulee häpeä. Hävettää, että tuntee niin kamalaa tunnetta kuin kateus. Kateutta yrittää kätkeä, piilottaa jonnekin todella syvälle, etteivät muut ihmiset näe sen rumuutta. Siellä se sitten yksinäisyydessä rummuttelee ja saa kantajansa voimaan pahoin.

Olin alakoulussa, kun huomasin saavani maistaa ensimmäisen kerran kunnolla kateutta. Muistan omasta lapsuudesta kuinka hirveältä tuntui palata lomalta takaisin koulun penkille, kun loma oli vietetty lähinnä kotona taikka mummin luona. Meillä oli alakoulussa tapana aina ensimmäisenä päivänä kertoa taikka kirjoittaa essee, mitä kaikkea on loman aikana tehnyt. Kuuntelin kuinka luokkakaverini olivat käyneet milloin missäkin lomakohteessa, huvipuistot oli kierretty ja oltiin useita uusia kokemuksia rikkaampia. Ja kun oma vuoro tuli kertoa lomasta, niin sain juuri ja juuri soperrettua, että olin mummilla ja mummin kanssa käytiin Hakaniemen torilla joka päivä syömässä mansikoita ja kauppahallissa lounaalla. Papan kanssa käytiin uimassa ja narraamassa kaloja Kallvikin rannassa. Tehtiin sellaisia yksinkertaisia juttuja.

Yksinkertaiset asiat voivat olla juuri se loman tärkein anti.

30 vuotta sitten en osannut arvostaa lomiani. Luulin, että jäin jostakin pois, kun en saanut lapsena kiertää maailmaa vanhempieni kanssa tai minua viety jokaikiseen huvipuistoon. Koin, että olin saanut riesakseni ärsyttävät isovanhemmat, jotka eivät ymmärrä mistään mitään. Aikuisena olen yrittänyt ottaa kovasti kiinni sitä, mistä olen kokenut jääväni paitsi. Olen matkustellut ja nähnyt maailmaa. Olen pyrkinyt omille lapsille tarjoamaan mahdollisimman paljon kokemuksia. Viedä eri paikkoihin, jotta he voisivat kertoa mitä kaikkea hienoa ovat lomalla tehneet. Luulin tietäväni mitä lapseni tarvitsevat, millä on oikeasti merkitystä. Mutta nyt ymmärrän miten väärässä olen ollut.

Pyrin tarjoamaan lapsilleni kaiken tämän, mutta he jäävät siitä kaikesta tärkeimmästä vaille. He eivät saa lomaa perheestään. He eivät pääse isovanhempien kanssa kalaan tai lounaalle kauppahallille. Uupumaan jäävät salaa syödyt jäätelöt ja herkut ennen ruokaa. He eivät saa kokea isovanhempien jatkuvaa kiinnostusta jokaikistä sanaa kohtaa, mitä nämä pienet ihmiset tuottavat. He eivät saa tuntea sitä mummin suunnatonta rakkautta, joka syntyy kun saa sulkea oman lapsenlapsensa syliin ja hemmotella tämän piloille. Puuttumaan jää ne tärkeimmät, ne yksinkertaiset asiat.

Siinä missä minä toivoin lapsena juuri sitä mitä minun lapseni saavat, toivovat minun lapseni juuri sitä mitä minä sain. Ironista, eikö totta?

Siinä missä minä pidin itseisarvona isovanhempia ja heidän osallistumista lastenlasten elämää, onkin tämän päivän isovanhemmuudessa muuttunut. Isovanhempien ei enää oleteta kuuluvan aktiivisesti lastenlasten elämään, olevan heidän varahoitajia. Heillä on oma elämä. He ovat kasvattaneet omat lapsensa ja nyt on heidän vuoro elää vain itselleen. Tämä heille sallittakoon heille. Jokaisella on oikeus elää juuri sellaista elämää, kuin haluaa.

Nyt kun katselen omia lapsiani ja kuuntelen heidän kaipuuta, ymmärrän miten onnekas minä olin. Minulla oli isovanhemmat, jotka olivat valmiita uhraamaan kaiken minun vuokseni. He eivät missanneet yhtään kevätjuhlaa, ei futisotteluita eikä näytelmää, jossa esiinnyin. He olivat aina valmiita ottamaan minut luokseen ja tekemään minun kanssani mitä ikinä halusin. Siinä missä minun lapseni näkevät maailmaa ja saavat erilaisia kokemuksia meidän vanhempien kanssa, he jäävät kuitenkin siitä kaikista tärkeimmästä vaille. Lomasta omasta perheestä.

Mikä sinulle oli lapsuuden lomassa se tärkein? Oliko ne huvitukset, yhdessä olo vai isovanhemmat?

Lomaterkuin, Kati

Kommentit (3)

Vierailija

Mummilassa vietin kesät. Ulkona aamusta iltaan. Poimittiin marjoja, leikin kukkakauppaa mummin pihalla, etsin leppäkerttuja, kävin katsomassa naapurissa kissanpentuja, söin herkkuja aamusta iltaan, pyöräiltiin kauppaan. Ihan tavallisia juttuja! Ne kesät olivat ihania, aurinko paistoi ja jokainen päivä oli oma seikkailunsa.
Myönnän, että nyt suoritan lomaa. Pitää tehdä sitä ja tätä ja tuota. Lapsilla pitää olla tekemistä ja näkemistä. Pelkkä kotoilu ei riitä. Meillä isovanhemmat ottavat lapsia luokseen, ja arvostan sitä. "Mummi ei ostanut mulle yhtään karkkia! Vain jäätelöä joka päivä." totesi esikoiseni. Minua nauratti, olkoot niin. Kesä on kerran vuodessa ja mummilassa jäätelö kuuluu jokaiseen päivään!

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Ihanaa! Nuo lapsuuden kesät ollut just täydellisiä.
Lasten tultua lomaa on alettu suorittaa. Se on todella ikävää. Meilläkin mietitään minne kaikkialle pitää ehtiä, missä käydä ja mitä nähdä. Ensi kesän tavoitteena meillä on ottaa kesä rennosti.

Mummilla syötyjä herkkuja ei lasketa. 😊

Vierailija

Ja pakko myöntää, että nuo Somen täyttämät lomakuvat lähinnä huvittaa. Ihmiset julkaisevat usein kuvia ja päivityksiä vain lomamatkoilta. Miksi tavalliset arjen kuulumiset innosta jakamaan niitä muillekin! Onko se myös sitä loman suorittamista, että kaikki mahdolliset lomat pitää jakaa kaikille, kun koittaa arki, ei päivityksiä enää tule.
Meidän lomaan kuuluu ne ihan samat leikkipuistot kuin arkenakin, isin kanssa tosin. Äiti lomailee puistoista välillä 😄.
Tänään hellepäivän kunniaksi laitettiin sadettaja päälle ja lapset kirmasivat onnellisina vettä pakoon. Kikatusta riitti ja kaikilla oli kivaa! Jälleen yksi onnistunut lomapäivä kotona. Huomisesta alkaen meillä suoritetaan sitten sitä lomaa 😂 osittain oma vika.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kuva: pixabay

Olen löytänyt nyt sen hetken, kun minulle tulee tunne, että toivoisin ettei minulla olisi lapsia. Se on hetki, kun haluat ostaa itsellesi karkkipussin, mutta et pysty käydä ostamassa sitä ilman niitä lapsia. Ja kun tahtoiässä oleva lapsi on mukana karkin hakureissulla, niin tottahan toki hänenkin on saatava jotakin.

Karkin himoissani päädyin alkuvuonna lähtemään uhkarohkeasti lasten kanssa karkkikaupoille. Kauhukuvat karkkihyllyllä kirkuvista ipanoista vilisi silmissäni. Paniikissa keksin tarjota Ässälle smoothie-pussia taikka välipalapatukkaa ja nämä kelpasi mainiosti. Innoissaan vietiin itse kassan hihnalle ja odotettiin koska on maksettu, jotta voidaan herkutella. Huokasin helpotuksesta.

Erävoitto: äiti 1 – Ässä 0

Ässän saavuttaessa kolmen vuoden iän alkoi karkkihyllyn antimet kiinnostaa. Huomio kiinnittyi muumi, puuha-pete ja muihin tuttuihin hahmoihin karkkipusseissa ja rasioissa. Tällaisia oli saatava! Enää omien karkkien ostaminen ollutkaan sujuvaa. Joten jouduin puntaroimaan myönnänkö kolme ja puoli vuotiaalle karkkipäivän, jolloin saa syödä yhden pienen karkin. Oma karkin himo voitti ja Ässä sai karkkipäivänsä.

Ensimmäisillä kerroilla kaikki meni kivasti. Annoin Ässän valikoida muutamasta pienestä karkkirasiasta yhden mieluisan vaihtoehdon, kun hain itselleni sen 300g jättisäkin. Kunnes tuli se kerta, joka pani minut miettimään uudelleen koko karkkipäivää.

Karkkihyllyllä.

"Sä saat valikoida yhden pienen karkin. Nämä on vaihtoehdot."

Ässä pohtii todella pitkään. Olen jo ehtinyt käydä valikoimassa oman pussini...

"Ootko jo päättänyt?

Lopulta Ässä poimii käteensä muumikarkkipussin, joka ei ollut annetuissa vaihtoehdoissa.

"Mä otan tän, kun tää oli suurin mun vaihtoehdoista.

Ennen kuin ehdin huomauttaa ettei kyseinen karkkipussi ollut annetuissa vaihtoehdoissa, on Ässä heittänyt pussin kärryyn ja alkanut tutkimaan minun valikoimaa karkkipussia ja suklaapatukkaa.

"Kuule, äiti. Tämä on aika iso pussi... Kannattaako sun syödä tämä? Jos syöt tämän susta tulee tosi iso! Niinku läski. Kato, sokeri lihottaa. Karkissa on sokeria. Laitetaan tää pois, jooko?" 

Katson silmät pyöreänä tuota kupeitteni hedelmää, enkä tiedä pitäisikö minun itkeä vai nauraa. Lopulta suu pieleni alkavat nykiä ja yritän pidättää hihitystä. Yritän ottaa vakavimmani äänen ja sanon:

"Jos et saarnaa minun karkkipussista, niin saat tämän kerran ottaa tuon pussin, mikä ei ollut niissä sinun vaihtoehdoissa. Sopisiko sinulle tämmöinen diili?"

Ässän ei tarvinnut kauan miettiä, kun suostui ehdotukseeni.

OTTELUTAPPIO: äiti 1 – Ässä 100

Tämä kohtaus sai minut kuitenkin päättämään, että jatkossa ostan karkkini salaa. Tulee harvemmin ostettua herkkuja, joten säästyy rahaa ja Ässä säästyy turhalta sokeriryöpyltä. Ainakin vielä hetken.

Saako teillä minkä ikäset lapset syödä karkkia? Onko teillä karkkipäiviä?

Terkuin, Kati

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Meillä tullaan sormiruokailemaan! Silmu saa tutustua ruokaan kaikilla aisteilla, aivan omaan tahtiin." - näin julistin vielä Silmun ollessa viisi kuukautta. Tähtäimessä oli 6kk täysimetys ja sen jälkeen lapsentahtisesti sormiruokaillen siirtyminen kiinteään ruokaan.

Olin raskausaikana opiskellut sormiruokailusta ja simppeli sormiruokakeittiö -sivustosta tuli minulle melkein raamattu. Omaksuin täysin sen ideologian:

”Sormiruokailu on lapsen ehdoilla etenemistä. Lapsi saa itse määritellä mitä hän syö, paljonko ja missä tahdissa. Hän on alusta asti aktiivinen osallistuja perheen ruokapöydässä. Samalla muillakin on mahdollisuus keskittyä omaan ruokailuunsa, vaikka sormiruokailijaa toki pidetäänkin silmällä. Sormiruokailun avulla lapsi oppii motorisia taitoja. Hän saa myös tutustua ruokaan paitsi maistaen, myös kosketellen, tutkien ja katsellen.” (Lähde: Simppeli sormiruokakeittiö)

Näin silmissäni, kuinka istumme kaikki yhdessä ruokapöytään ja voimme yhdessä nauttia ruokailusta. Ajattelin, kuinka lapseni motoriset taidot kehittyvät nopeasti. Mielessäni tein itsestäni täydellisen äitihahmon, joka opettaa lapsilleen hienoja taitoja. Kiillotin vuoden äitikruunua mielikuvissani. Innoissani odotin näitä mielikuvieni ruokailuhetkiä. Sitten tuli se päivä, kun kiinteiden ruokien aloitus tuli ja mielikuvani katosi kuin pieru Saharaan.

Olin varautunut sotkuun, sitä varten pöytään oli asennettu kunnon alusta ja ruokalapuksi ”teurastajan” essu suojaamaan vaatteita. Olin myös varautunut, ettei se ruokailu ihan heti onnistu ja syödyn ruuan määrä olisi vähäinen. Olin kuvitellut, että olen tähän valmis. Muahahahahahah, mikä vitsi! En todellakaan ollut sormiruokailuun valmis! 

Paras paikka aloittaa sormiruokailu olisi ollut ilman rihman kiertämää kylpyhuoneessa. Se sotkun määrä oli aivan naurettavaa! Ruokaa oli lattialla, seinässä, pöytälevyn alla, tuoleilla, tukassa, silmissä, essun sisällä. Tätä luetteloa voidaan jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Ruokaa oli kaikkialla muualla paitsi suussa.  Ruokaa heiteltiin, muussattiin ja litisteltiin muiden pöydässä istuvien hihoihin. Ei puhettakaan mukavasta/rentouttavasta ruokailuhetkestä, saati että olisi itse voinut syödä samalla.

Neljännellä kokeilu kerralla ruokailu sujui jo vähän ”paremmin”. Ruokaa meni jopa suuhun! Olin varautunut kakomisiin. (Tai niin luulin.) Kun se oma lapsi alkaa naama punaisena kakoa ja näyttää siltä, että tukehtuu ihan kohta, tajuaa ettei siihen voi valmistautua. Mielessä vilisi tukehtuvan lapsen ensiapuaohjeet. Käsi hakeutui puhelimelle näppäilemään hätäkeskuksen numeroa. Paniikki otti vallan ja kaikki kauhukuvat piirtyivät silmiin. 

Helpotuksen aalto pyyhkäisi yli, kun lapsen henki alkoi taas kulkea normaalisti ja kakomisen aiheuttanut ruoka saatu pois suusta. Meni pari päivää ennen kuin uskalsin antaa Silmun kokeilla uudelleen sormiruokailua. Taas ruoka aiheutti kakomista, mutta sitkeesti Silmu halusi tunkea ruokaa suuhun. Aloin rentoutua ja usko sormiruokailun onnistumiseen palasi, sillä kakomiset helpottuivat ja olivat hetkessä ohi. Silmu oppii! Ei tähän kuolekaan!

Sormiruokailusta ei muodostunut tällä kertaa meille se ainoa tapa ruokailla, niin kuin olin suunnitellut. Olin kuvitellut sormiruokailun olevan helpoin tapa ruokailla, mutta sitä se ei ollut meille. En yksinkertaisesti kestänyt sotkua. Tai oikeammin en jaksanut kahden pojan leikkimistä ruokapöydässä ja siitä aiheutuvaa sotkua.

Olen pettynyt itseeni, minun olisi ehkä pitänyt olla kärsivällisempi ja kasvattaa suurempi sietokyky itselleni. Mutta minkäs teet. Tämä oli minulla se äitiyden kohta, jossa päätin mennä sieltä missä aita on matalin. Ja se on ihan ok.

Tällä hetkellä meillä syödään syötettynä (samalla harjoitellaan lusikan käyttöä) suurin osa ruuista. Leivät, tuoreet hedelmät yms, helpot paloitellut ruuat syödään sormiruokaillen. Päivä päivältä taidot karttuvat ja sotkun määrä vähenee. Ehkä vielä tämän kesän aikana meillä syödään täysin itse. Ehkä tämä riittää tälle äidille. Tällä kertaa...

Terkuin, Kati

PS. Sormet Suuhun -blogista löytyy vinkit onnistuneeseen sormiruokailuun ja Shitty is new black -blogissa kerrotaan miten keskosen sormiruokailu lähtee käyntiin.

Kommentit (5)

Vierailija

Olet onnekas, kun teillä lapsi syö syötettynä! Meillä ei lusikka kelvannut oikein missään kohtaa, sormiruokailu on aiheuttanut siis jopa huomattavasti vähemmän sotkua (vaikka aivan hirveästi silti). Nyt reilu 1-v. kelpuuttaa jo lusikan kun jossain kohtaa kiinnostui sen käyttöä itse harjoittelemaan. Auttaminen ei silti käy päinsä vieläkään.

Koivulan emäntä -blogi
Liittynyt26.3.2018

Luulen, että tuo poika tajusi ettei muuten tule ruokaa jos ei syö syötettynä. Mutta toisaalta toivon, että olisi kieltäytynyt täysin, niin olisi ehkä tuo sormiruokailu lähtenyt toimimaan.

Jasunen
Liittynyt25.7.2017

Meillä on vähän samanlaisia kokemuksia näköjään. :) Katsotaan miten herra 2 kanssa alkaa sujumaan, tänään aloitettiin! Samanlaisella banaanilla kun teillä kuvassa.

* Elämältä kaiken sain -bloggari, tervetuloa lukijakseni! *

Kattikoo

Ou jee! Ihana muistutus siitä, että aika (lähes 6 vuotta) kultaa muistot...
Ekan kanssa ei tullut mieleen edes kokeilla sormiruokailua, mutta vuotta nuoremman tokan kanssa yritin - heikolla menestyksellä, kun nyt tarkemmin muistelen.
Kolmatta odotetaan syntyväksi vajaan parin kuukauden kuluttua ja just äsken tilailin into piukeena silikonialustoja ja -nokkia kuppeja. Kas kun sitten siirrytään täysimetyksestä sujuvasti sormiruokailuun! Niin varmaan...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Koivula on tila eli projekti, joka ei valmistu koskaan. Täällä tuunataan, rakennetaan, remontoidaan ja eletään. Koivulan parhaita puolia on ehdottomasti iso metsään päättyvä tontti, jossa koirat ja lapset mahtuvat leikkimään sekä emäntä rakentelemaan omaa puutarhaansa. Täydellistä!

Koivulan emäntä on äiti kolmelle ja vaimo yhdelle. Sosiaalialan ammattilainen ja ikuinen opiskelija. Shoppailu addikti, nautiskelija ja hyvän olon etsijä. Rakkautena valokuvaaminen, ruuanlaitto ja leipominen.

Koivulan emäntä -blogi on kaikkea tätä. Tervetuloa matkaan!

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä minuun tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Blogiarkisto

2018
2017
2016